Juha Kaa­ri­vaa­ra

Sun­nun­tain ai­hee­na on Tai­vaan kan­sa­lai­se­na maa­il­mas­sa. Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta elää ja kil­voit­te­lee maa­il­mas­sa koh­ti täy­del­lis­tä iloa tai­vaas­sa.

Jee­sus oli jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na pu­hu­nut ope­tus­lap­sil­leen tu­le­vas­ta kär­si­mi­ses­tä, kuo­le­mas­ta ja ylös­nou­se­muk­ses­ta. Kun Ju­ma­lan aset­ta­ma ai­ka kär­si­mys­tien ta­pah­tu­mil­le lä­hes­tyi, naut­ti Jee­sus eh­tool­li­sa­te­ri­an ope­tus­las­ten­sa kans­sa.

Ate­ri­an jäl­keen hän pesi hei­dän jal­kan­sa. Täl­lä esi­mer­kil­lä hän opas­ti us­ko­vais­ta kul­ke­maan mat­ka­ys­tä­vän rin­nal­la saat­to­mie­he­nä syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mil­la roh­kais­ten.

Jee­suk­sen mu­ka­na op­pi­mas­sa

Ope­tus­lap­set oli­vat saa­neet kul­kea vuo­sien ajan Jee­suk­sen mu­ka­na hä­nen mat­koil­laan ky­lis­sä ja kau­pun­geis­sa. Jee­sus kut­sui kuu­li­joi­taan pa­ran­nuk­seen ja us­ko­maan syn­nit an­teek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa. Sa­mal­la hän roh­kai­si seu­raa­ji­aan kil­voit­te­le­maan us­kon tiel­lä.

Jee­sus koh­ta­si ih­mi­siä hy­vin eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa. Näis­sä koh­taa­mi­sis­sa Jee­sus opet­ti jo­kai­sen ih­mi­sen ar­voa Ju­ma­lan luo­ma­na lä­him­mäi­se­nä. Ope­tus­las­ten oli ol­lut tur­val­lis­ta ol­la Jee­suk­sen lä­hel­lä ja kuul­la hä­nen ope­tus­taan us­kon sa­lai­suu­des­ta. He oli­vat myös saa­neet vas­tauk­sia esit­tä­miin­sä ky­sy­myk­siin miel­tä as­kar­rut­ta­vis­ta asi­ois­ta.

Val­mis­tau­tu­mi­nen kär­si­mys­tien ta­pah­tu­miin

Oli lä­hes­ty­mäs­sä ai­ka, jol­loin Jee­suk­sen tuli ai­no­a­na syn­nit­tö­mä­nä yk­sin koh­da­ta kan­san viha ja kär­siä ris­tin­kuo­le­ma ih­mis­kun­nan syn­tien so­vit­ta­ja­na ja lu­nas­ta­ja­na. Tä­män kär­si­mys­tien pääs­sä nä­kyi pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sen mu­kai­ses­ti Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus kuo­le­man voit­ta­ja­na. Jee­sus oli val­mis us­kol­li­ses­ti suo­rit­ta­maan teh­tä­vän, jon­ka Isä oli hä­nel­le an­ta­nut jo ai­ko­jen alus­sa.

Jee­sus val­mis­ti ope­tus­lap­si­aan uu­teen jul­ki­sen toi­min­tan­sa jäl­kei­seen ai­kaan hy­väs­ti­jät­tö­pu­hees­saan, jon­ka hän aloit­ti Juu­dak­sen pois­tut­tua eh­tool­lis­ate­ri­al­ta. Pu­heen jäl­keen Jee­sus kään­tyi Isän­sä puo­leen ja ru­koi­li häm­men­nyk­sen kes­kel­lä elä­vien ope­tus­las­ten­sa puo­les­ta. Päi­vän evan­ke­liu­mi on osa täs­tä ylim­mäis­pa­pil­li­ses­ta ru­kouk­ses­ta.

Työ jat­kuu Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa

Ru­kouk­ses­saan Jee­sus tun­tee kii­tol­li­suut­ta ja iloa sii­tä, et­tä Ju­ma­la oli val­mis­ta­nut ope­tus­las­ten sy­dä­met vas­taa­not­ta­maan sen sa­nan, jon­ka Ju­ma­la oli an­ta­nut Jee­suk­sen il­moi­tet­ta­vak­si: ”En minä ole pu­hu­nut omis­sa ni­mis­sä­ni. Isä, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt, on mää­rän­nyt, mitä mi­nun tu­lee pu­hua ja ju­lis­taa.” (Joh. 12:49.)

Jee­sus, Hyvä Pai­men, aloit­taa ru­kouk­sen­sa ai­van eri­tyi­ses­ti pyyn­nöil­lä ope­tus­las­ten puo­les­ta. Myö­hem­min hän liit­tää ylim­mäis­pa­pil­li­seen ru­kouk­seen­sa ne, jot­ka us­ko­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­tun evan­ke­liu­min. Hei­tä­kin kut­su­taan osal­li­suu­teen, joka us­ko­vai­sil­la on Py­hän Hen­gen kaut­ta kes­ke­nään ja Isän ja hä­nen Poi­kan­sa Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kans­sa.

Hy­väs­ti­jät­tö­pu­hees­sa Jee­sus loh­dut­ti ope­tus­lap­si­aan lu­paa­mal­la hä­nen työn­sä jat­ku­van Py­hän Hen­gen kaut­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Hen­gen he­del­mis­tä suu­rin on rak­kaus, ja sen vaa­li­mi­seen ja hoi­ta­mi­seen Jee­sus roh­kai­si omi­aan: ”Minä an­nan teil­le uu­den käs­kyn: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne! Niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä, ra­kas­ta­kaa te­kin toi­nen tois­tan­ne.” (Joh. 13:34.)

Evan­ke­liu­mi: Joh. 17:6–10

Raa­mat­tu 1992: ”Minä olen il­moit­ta­nut si­nun ni­me­si niil­le ih­mi­sil­le, jot­ka va­lit­sit maa­il­mas­ta ja an­noit mi­nul­le. He oli­vat si­nun, ja sinä us­koit hei­dät mi­nul­le. He ovat ot­ta­neet omak­seen si­nun sa­na­si ja tie­tä­vät nyt, et­tä kaik­ki, min­kä olet mi­nul­le an­ta­nut, on tul­lut si­nul­ta. Kai­ken sen, min­kä olet pu­hut­ta­vak­se­ni an­ta­nut, minä olen pu­hu­nut heil­le, ja he ovat ot­ta­neet pu­hee­ni vas­taan. Nyt he tie­tä­vät, et­tä minä olen tul­lut si­nun luo­ta­si, ja us­ko­vat, et­tä sinä olet mi­nut lä­het­tä­nyt.

Minä ru­koi­len hei­dän puo­les­taan. Maa­il­man puo­les­ta minä en ru­koi­le, vaan nii­den, jot­ka sinä olet mi­nul­le an­ta­nut, kos­ka he kuu­lu­vat si­nul­le. Kaik­ki, mikä on mi­nun, on si­nun, ja mikä on si­nun, on mi­nun, ja mi­nun kirk­kau­te­ni on tul­lut jul­ki heis­sä.”

Bib­lia: Minä il­moi­tin si­nun ni­mes ih­mi­sil­le, jot­kas mi­nul­le maa­il­mas­ta an­noit: he oli­vat si­nun, ja mi­nul­le sinä ne an­noit, ja si­nun sa­nas he kät­ki­vät. He tie­si­vät nyt kaik­ki ole­van si­nus­ta, mit­kä sinä mi­nul­le an­noit. Sil­lä ne sa­nat, jot­ka sinä mi­nul­le an­noit, an­noin minä heil­le; ja he ne ot­ti­vat vas­taan, ja to­ti­ses­ti tun­si­vat mi­nun si­nus­ta läh­te­neen, ja us­koi­vat, et­tä sinä mi­nun lä­he­tit.

Minä ru­koi­len hei­dän edes­tän­sä: en minä maa­il­man edes­tä ru­koi­le, vaan nii­den edes­tä, jot­ka sinä mi­nul­le an­noit, et­tä he ovat si­nun omas. Ja kaik­ki mi­nun oma­ni ovat si­nun, ja si­nun omas ovat mi­nun: ja minä olen kir­kas­tet­tu heis­sä.