Ar­to Ko­ta­jär­vi

Vii­mei­sen pro­fee­tan, Jo­han­nek­sen, teh­tä­vä oli val­mis­taa tie­tä Jee­suk­sel­le, jon­ka seu­raa­jien elä­mäs­sä nä­ky­vät us­kon he­del­mät.

Kol­man­nen ad­vent­ti­sun­nun­tain raa­ma­tul­li­sel­la kes­kus­hen­ki­löl­lä, Jo­han­nes Kas­ta­jal­la, oli eri­tyi­nen ase­ma vii­mei­se­nä pro­feet­ta­na. Jo­han­nes oli Kris­tuk­sen sa­nan­saat­ta­ja ja tien rai­vaa­ja (Matt. 11:10). Py­hä­päi­vän psal­min kir­joit­ta­ja en­nus­taa: ”Her­ra an­taa kai­ken hy­vän ja maa an­taa sa­ton­sa. Her­ran edel­lä kul­kee oi­keus, se val­mis­taa tien Her­ral­le” (Ps. 85).

Jee­sus to­dis­ti Jo­han­nek­sen ole­van enem­män­kin kuin pro­feet­ta. Jee­sus jat­kaa, et­tä Jo­han­nes­ta suu­rem­paa ei ole kos­kaan en­nen nai­ses­ta syn­ty­nyt. Kui­ten­kin Jo­han­nes it­se näki pie­nuu­ten­sa. Hän es­te­li, et­tei voi­si kas­taa Jee­sus­ta, Ju­ma­lan Ka­rit­saa. Pu­hu­es­saan omil­le ope­tus­lap­sil­leen Jee­suk­ses­ta Jo­han­nes sa­noi: ”Hä­nen on tul­ta­va suu­rem­mak­si ja mi­nun pie­nem­mäk­si” (Joh. 3:30). Ju­ma­lan Hen­ki oh­ja­si Jo­han­nek­sen pu­hei­ta. Hän ha­lu­si ih­mis­ten ym­mär­tä­vän, et­tä hän it­se on maan lap­si, mut­ta Jee­sus on tul­lut yl­hääl­tä Isän­sä lä­het­tä­mä­nä ja on lu­vat­tu Mes­si­as.

Us­ko nä­kyy te­ois­sa

Jo­han­nek­sen ope­tus Kris­tuk­ses­ta oli yk­sin­ker­tai­nen: ”Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le” (Matt. 3:2). Jo­han­nek­sen luok­se tul­leet ih­mi­set tun­nus­ti­vat syn­tin­sä, ja Jo­han­nes kas­toi hei­dät.

Fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set, jot­ka sa­noi­vat ole­van­sa Aab­ra­ha­min lap­sia, ha­lu­si­vat myös kas­teen. Hei­tä Jo­han­nes jou­tui opet­ta­maan: ”Teh­kää he­del­mää, et­tä kään­ty­myk­sen­ne nä­kyi­si” (Matt. 3:8). Hen­gel­lis­tä Aab­ra­ha­min lap­seut­ta ei voi pe­riä isäl­tä ja äi­dil­tä, kos­ka tä­hän lap­seu­teen syn­nyt­tää Ju­ma­la. Tämä ris­ti­rii­ta, yh­des­sä Jo­han­nek­sen ope­tuk­seen syn­nis­tä, ai­heut­ti tais­te­lun, joka päät­tyi lo­pul­ta Jo­han­nek­sen mart­tyy­ri­kuo­le­maan.

Yli­pap­pien ja fa­ri­seus­ten ope­tus ei syn­nyt­tä­nyt us­koa ei­kä an­ta­nut rau­haa. Sen si­jaan se syn­nyt­ti ih­mis­ten kes­kel­le rii­taa, pel­koa, epä­toi­voa ja rau­hat­to­muut­ta. Jee­sus jou­tui sa­no­maan ylim­mäi­sil­le pa­peil­le ja fa­ri­seuk­sil­le: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ote­taan teil­tä pois ja an­ne­taan kan­sal­le joka te­kee sen he­del­miä” (Matt. 21:43).

Vii­saus on sa­lat­tu

Pro­fe­ti­oi­den ym­mär­tä­mi­nen vaa­tii kuu­le­vat kor­vat. Ju­ma­la voi Hen­ken­sä kaut­ta ava­ta ih­mi­sen kor­vat kuu­le­maan sa­naan­sa, us­ko­maan sen ja kät­ke­mään sen sy­dä­mel­leen. Jee­suk­sen pu­hei­ta tuli kuun­te­le­maan ih­mi­siä eri­lai­sil­la mo­tii­veil­la. Osa us­koi saa­van­sa syn­tin­sä an­teek­si tai us­koi Jee­suk­sen pys­ty­vän pa­ran­ta­maan hei­dät. Kris­tuk­sen seu­raa­jat pyy­tä­vät­kin: ”Isä, an­na meil­le kuu­le­vat kor­vat ja kät­ke­vä sy­dän.”

Jot­kut kuun­te­li­vat Jee­suk­sen pu­hei­ta vain mie­len­kiin­nos­ta saa­dak­seen tie­tää, kuka on tämä mies, jon­ka ker­rot­tiin te­ke­vän ih­mei­tä. Fa­ri­seuk­set ja yli­pa­pit kuun­te­li­vat saa­dak­seen to­dis­taa, et­tä Jee­sus pilk­kaa Ju­ma­laa. Tä­män ko­va­kor­vai­suu­den Jee­sus oli pan­nut mer­kil­le ky­sel­len, mi­hin ver­tai­si ajan ih­mis­tä – to­ril­la leik­ki­viin lap­siin.

Ih­mi­sil­le ei kel­van­nut Jo­han­nek­sen yk­sin­ker­tai­nen elä­män­ta­pa erä­maas­sa, vaan väit­ti­vät hä­nes­sä ole­van pa­han hen­gen. Ih­mi­sil­le ei myös­kään kel­van­nut Ih­mi­sen Po­jan tapa viet­tää ai­kaa kes­kus­tel­len syn­tis­ten ih­mis­ten kans­sa: ”Mikä syö­mä­ri ja juo­ma­ri”. Vii­sau­den te­ko­ja he ei­vät näh­neet Jo­han­nek­ses­sa ja Jee­suk­ses­sa. Ne oli­vat heil­tä sa­la­tut.

Evan­ke­liu­mi avaa tien tai­vaa­seen

Vii­sau­den teot nä­ky­vät Kris­tuk­sen seu­raa­jis­sa, syn­ti­sis­sä ih­mi­sis­sä. Epä­toi­voi­nen, Ju­ma­laa et­si­vä, saa sy­dä­mel­leen rau­han. Elä­män tiel­tä har­hau­tu­nut löy­tää ta­kai­sin. Pi­me­äs­sä ek­sy­nyt nä­kee va­lon. Su­mui­si­na ja sa­tei­si­na päi­vi­nä vuo­ril­le pa­en­neet löy­de­tään ja tuo­daan ta­kai­sin (Hes. 34:12).

Ad­ven­tin ai­ka muis­tut­taa mei­tä Jee­suk­sen syn­ty­män lä­hes­ty­mi­ses­tä. Jo­han­nek­sen teh­tä­vä vii­mei­se­nä pro­feet­ta­na oli ta­soit­taa tie­tä ot­ta­maan vas­taan Jee­sus. Olem­me­ko sii­hen val­mii­ta? Ju­ma­la tie­tää ih­mis­ten tar­peet. Sil­loin las­ten sy­dä­met kään­ne­tään isien puo­leen ja isien sy­dä­met las­ten puo­leen (Mal. 3:23). Hä­nen poi­kan­sa evan­ke­liu­mi avaa sen us­ko­jal­le tien tai­vaa­seen.