Har­ri Hy­vä­ri

Evan­ke­liu­min voi­mal­la ih­mi­nen pää­see tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­lan lap­sek­si ja säi­lyy hä­nen lap­se­naan pe­ril­le saak­ka.

Jee­suk­sen ai­ka­na oli ih­mi­siä, jot­ka us­koi­vat, et­tä Jee­sus oli hei­dän Va­pah­ta­jan­sa, Ju­ma­lan poi­ka. Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tin alus­sa ker­ro­taan, et­tä jot­kut ih­mi­set sa­noi­vat Jee­suk­sen ope­tus­ta kuul­les­saan: ”Tä­män täy­tyy ol­la se pro­feet­ta” (Joh. 7:40). He oli­vat kuul­leet, kuin­ka Jee­sus opet­ti: ”Jos jon­kun on jano, tul­koon mi­nun luok­se­ni ja juo­koon! Joka us­koo mi­nuun, ’hä­nen si­sim­mäs­tään kum­pu­a­vat elä­vän ve­den vir­rat’, niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sa­no­taan.” (Joh. 7:37–38.)

Jee­sus oli se lu­vat­tu va­pah­ta­ja, jos­ta pro­fee­tat oli­vat ai­koi­naan en­nus­ta­neet. Us­kon kaut­ta ih­mi­set nä­ki­vät tä­män to­dek­si.

Jee­sus­ta epäil­tiin

Jee­suk­sen ai­ka­na oli myös pal­jon nii­tä, jot­ka ei­vät us­ko­neet hä­neen. He epäi­li­vät Jee­suk­sen ju­ma­luut­ta, pilk­ka­si­vat hän­tä ja louk­kaan­tui­vat Jee­suk­sen pu­heis­ta. Ei­hän Mes­si­as voi tul­la Ga­li­le­as­ta, ei­kä Mes­si­as voi ol­la puu­sep­pä Joo­se­fin poi­ka. Näil­lä väit­teil­lä Jee­suk­ses­ta py­rit­tiin luo­maan kuva kan­san­vil­lit­si­jä­nä. Eri­tyi­ses­ti yli­pa­pit ja fa­ri­seuk­set vas­tus­ti­vat Jee­sus­ta ja oli­si­vat ha­lun­neet ot­taa hä­net kiin­ni ja van­gi­ta. Heil­lä oli huo­li omas­ta kun­ni­as­taan ja val­ta-ase­mas­taan.

Suu­rin syy Jee­suk­sen vas­tus­tuk­seen löy­tyi ih­mis­ten epä­us­kos­ta. Sie­lun­vi­hol­li­nen, Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, oli kai­ken pa­han ta­ka­na ja vai­kut­taa edel­leen maa­il­mas­sa pyr­kien saa­maan ih­mi­siä val­taan­sa ja luo­pu­maan elä­väs­tä us­kos­ta.

Ih­mi­nen on heik­ko

Jou­dum­me poh­ti­maan us­kom­me pe­rus­tei­ta uu­del­leen ja uu­del­leen. Sie­lun­vi­hol­li­nen, maa­il­ma ja oma li­ham­me ja ve­rem­me tais­te­le­vat ja pyr­ki­vät hor­jut­ta­maan ja saa­maan mei­dät luo­pu­maan us­kos­ta. Jo en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri koki tä­män ja lan­ke­si sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­siin. Heil­le lu­vat­tiin pal­jon, mut­ta syn­nin seu­rauk­se­na he jou­tui­vat läh­te­mään pois pa­ra­tii­sis­ta.

Tä­nä­kin päi­vä­nä sie­lun­vi­hol­li­nen lu­paa pal­jon ja osaa rää­tä­löi­dä hou­ku­tuk­sen kun­kin ih­mi­sen heik­kous­ten mu­kai­sek­si. Me ih­mi­set olem­me heik­ko­ja ja usein lan­ke­am­me syn­tiin. Vaik­ka em­me lan­ke­ai­si­kaan, epäi­lyk­set saat­ta­vat nous­ta suu­rik­si us­ko­mi­sen es­teik­si.

Ar­moa riit­tää

Ju­ma­la tie­tää, mil­lais­ta te­koa olem­me. Sik­si hän kut­sui jo en­sim­mäi­siä ih­mi­siä ta­kai­sin ty­kön­sä, an­toi heil­le syn­nit an­teek­si. Jee­sus tuli maa­il­maan mei­dän täh­tem­me. Jee­sus pu­hui Ni­ko­de­mok­sel­le: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16). Us­kon kaut­ta pe­las­tum­me, em­me omien töi­den ja te­ko­jen kaut­ta.

Us­kom­me saat­taa ol­la vä­lil­lä hy­vin heik­koa ja saa­tam­me epäil­lä, on­ko us­koa enää ol­len­kaan jäl­jel­lä. Jee­suk­sen ai­ka­na ih­mi­set sai­vat us­kol­leen vah­vis­tus­ta Jee­suk­sen ope­tuk­sis­ta ja eri­tyi­ses­ti evan­ke­liu­mis­ta, jos­sa he sai­vat us­koa syn­tin­sä an­teek­si.

Sama an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi on voi­ma­nam­me tä­nä­kin päi­vä­nä. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”Minä en hä­peä evan­ke­liu­mia, sil­lä se on Ju­ma­lan voi­ma ja se tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat, en­sin juu­ta­lai­sil­le, sit­ten myös kreik­ka­lai­sil­le” (Room. 1:16).

Evan­ke­liu­mi: Joh. 7:40–52

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen sa­nat kuul­tu­aan jot­kut vä­ki­jou­kos­ta sa­noi­vat: ”Tä­män täy­tyy ol­la se pro­feet­ta.” Toi­set sa­noi­vat: ”Hän on Mes­si­as.” Mut­ta toi­set epäi­li­vät: ”Ei kai Mes­si­as Ga­li­le­as­ta tule! Kir­joi­tuk­sis­sa­han sa­no­taan, et­tä Mes­si­as on Daa­vi­din jäl­ke­läi­nen ja tu­lee Bet­le­he­mis­tä, Daa­vi­din ko­ti­kau­pun­gis­ta.” Näin ih­mi­set al­koi­vat kiis­tel­lä hä­nes­tä. Muu­ta­mat ha­lu­si­vat ot­taa hä­net kiin­ni, mut­ta ku­kaan ei kui­ten­kaan käy­nyt hä­neen kä­sik­si. Jee­sus­ta pi­dät­tä­mään lä­he­te­tyt mie­het pa­la­si­vat yli­pap­pien ja fa­ri­seus­ten luo, ja nämä ky­syi­vät: ”Mik­si et­te tuo­neet hän­tä?” Mie­het vas­ta­si­vat: ”Yk­si­kään ih­mi­nen ei iki­nä ole pu­hu­nut sil­lä ta­voin kuin hän.” Sil­loin fa­ri­seuk­set sa­noi­vat: ”Olet­te­ko te­kin an­ta­neet ek­syt­tää it­sen­ne? On­ko ku­kaan hal­li­tus­mies us­ko­nut hä­neen? Tai yk­si­kään fa­ri­seus? Tuo rah­vas ei tie­dä lais­ta mi­tään – ki­rot­tu­ja kaik­ki!” Sil­loin Ni­ko­de­mos, joka it­se oli fa­ri­seus ja oli ai­em­min käy­nyt ta­paa­mas­sa Jee­sus­ta, sa­noi: ”Ei­hän mei­dän la­kim­me mu­kaan ke­tään voi tuo­mi­ta, en­nen kuin on kuul­tu hän­tä ja otet­tu sel­vil­le, mitä hän on teh­nyt.” Mut­ta toi­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Tai­dat ol­la it­se­kin Ga­li­le­as­ta. Tut­ki kir­joi­tuk­sia, niin opit, et­tei Ga­li­le­as­ta tule pro­feet­taa.”