Pek­ka Pel­to­mä­ki

Py­häin­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus muis­tut­taa, et­tä to­del­li­nen au­tuus tu­lee sii­tä, kun tun­nus­taa tar­vit­se­van­sa Ju­ma­lan ar­moa. Us­kos­sa pois­nuk­ku­nei­den esi­merk­ki roh­kai­see kil­voit­te­le­maan vai­kei­den­kin asi­oi­den kes­kel­lä.

Py­häin­päi­vä on pois­nuk­ku­nei­den ja tääl­lä ajas­sa kil­voit­te­le­vien us­ko­vien ih­mis­ten juh­la­päi­vä. Py­häin­päi­vä­nä hau­taus­mail­la lois­ta­vat kynt­ti­lät vies­ti­vät vai­na­jien kun­ni­oit­ta­mi­ses­ta ja kai­pauk­ses­ta hei­tä koh­taan.

Tämä juh­la­päi­vä tuo muis­to­ja le­poon pääs­seis­tä rak­kais­ta lä­hei­sis­tä, jot­ka kil­voit­te­li­vat Ju­ma­lan lap­si­na. He ovat pääs­seet pe­ril­le tai­vaa­seen, jon­ne jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa ker­ran pääs­tä. Pe­ril­le pääs­sei­tä ja vie­lä mat­kal­la ole­via py­hiä ni­mi­te­tään au­tu­aik­si. Sana au­tu­as mer­kit­see on­nel­lis­ta ja on­ni­tel­ta­vaa.

Ian­kak­ki­sen elä­män toi­vo

Py­häin­päi­vän sa­no­ma kut­suu ih­mis­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja vah­vis­taa toi­voa ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. Ai­ka­naan py­hät us­koi­vat Kris­tuk­sen evan­ke­liu­min lu­pauk­siin ja pää­si­vät hau­dan le­poon odot­ta­maan ylös­nou­se­muk­sen aa­mua. He ovat osal­li­sia sii­tä py­hyy­des­tä, jon­ka Jee­sus val­mis­ti ris­tin­kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan jo­kai­sel­le, joka us­koo hä­neen.

Py­hien yh­teys on jo­tain sel­lais­ta, mitä ih­mi­nen ei voi näh­dä ajal­li­sil­la sil­mil­lään. Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut us­ko­vai­nen ih­mi­nen voi kui­ten­kin näh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan us­kon kaut­ta. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Hen­ki it­se to­dis­taa yh­des­sä mei­dän hen­kem­me kans­sa, et­tä olem­me Ju­ma­lan lap­sia” (Room. 8:16).

Au­tuu­den tun­to­mer­kit

Py­häin­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti on Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan alus­ta. Se on yk­si hä­nen tun­ne­tuim­mis­ta ope­tus­pu­heis­taan. Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nou­si vuo­rel­le opet­ta­maan. Ope­tus­lap­set tu­li­vat hä­nen luok­seen, ja Jee­sus opet­ti heil­le au­tuu­den tun­to­mer­keis­tä.

Ih­mi­nen voi ol­la au­tu­as myös sil­loin, kun hän kär­sii tai elää vai­kei­ta ai­ko­ja. Täs­sä ajas­sa ih­mi­set ta­voit­te­le­vat on­nel­li­suut­ta ajal­li­sis­ta asi­ois­ta, ku­ten rik­kau­des­ta, hy­vin­voin­nis­ta ja huo­let­to­mas­ta elä­mäs­tä. Jee­suk­sen ope­tus on­nel­li­suu­des­ta poik­ke­si tä­män maa­il­man ope­tuk­sis­ta. Jee­sus pu­hui hen­ges­sään köy­his­tä, mur­heel­li­sis­ta, kär­si­väl­li­sis­tä, näl­käi­sis­tä, ja­noi­sis­ta ja vai­no­tuis­ta ih­mi­sis­tä.

Hen­ges­sään köy­hyyt­tä tun­te­va ih­mi­nen tun­nis­taa, et­tä hän ei voi omal­la voi­mal­laan täyt­tää la­kia, vaan tar­vit­see Ju­ma­lan ar­moa. Hen­gel­lis­tä köy­hyyt­tä tar­vi­taan, jot­ta Tai­vaan Isä voi teh­dä köy­hän rik­kaak­si. Ih­mi­nen lä­hes­tyy Ju­ma­laa nöy­räs­ti ja tur­vau­tuu hä­neen. ”Minä olen köy­hä ja avu­ton, mut­ta sinä, Her­ra, pi­dät mi­nus­ta huo­len. Sinä olet apu­ni ja pe­las­ta­ja­ni. Ju­ma­la­ni, älä vii­vy!” (Ps. 40:18.)

Py­hien yh­teys tai­vaas­sa

Pois­nuk­ku­nei­den esi­merk­ki kan­nus­taa kil­voit­te­le­maan Ju­ma­lan lap­si­na täs­sä ajas­sa. Hei­dän elä­mään­sä kuu­lui vai­noa, kiu­sauk­sia, vas­toin­käy­mi­siä ja tais­te­lua syn­nin voi­mia vas­taan. Nyt he ovat voit­ta­ji­na pe­ril­lä, mut­ta me olem­me vie­lä mat­kal­la. Ih­mi­nen ei tie­dä oman läh­tö­päi­vän­sä ajan­koh­taa. Ju­ma­lan lap­si on val­mii­na läh­töön, kun hän us­koo syn­tin­sä an­teek­si Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Ker­ran tai­vaan kun­ni­aan pääs­seet saa­vat ko­kea täy­del­lis­tä py­hien yh­teyt­tä ja iloa. Us­ko­vais­ta ih­mis­tä ke­ho­te­taan mat­kan vai­vo­jen kes­kel­lä iloit­se­maan ja rie­muit­se­maan jo tääl­lä ajas­sa, sekä kat­so­maan tu­le­vaan palk­kaan, joka saa­daan tai­vaas­sa: ”Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vaas­sa saat­te, on suu­ri. Niin­hän vai­not­tiin pro­feet­to­ja­kin, jot­ka eli­vät en­nen tei­tä.” (Matt. 5:12.)