Seurakunnat pitävät rekisteriä esimerkiksi kuolleista ja haudatuista.
Lasse Kokko
Seurakunnat pitävät rekisteriä esimerkiksi kuolleista ja haudatuista.
Lasse Kokko
Muutoksen taustalla vaikuttavat hintatason sekä valtion rahoituksen muutokset. Uudet hinnat ovat käytössä ensi vuoden alusta lähtien.
Joulun aika aiheuttaa poikkeuksia lehtien ilmestymiseen. Tänään ilmestyvä Päivämies numero 51–52 on kaksoisnumero. Näin ollen viikolla 52 ei ilmesty lehteä.
Himangan kirkko on yksi Suomen tiekirkoista. Vuonna 1794 valmistunut kirkko sijaitsee länsirannikolla, aivan E8-tien vieressä.
Kuva: Tero Pitkälä
Himangan kirkko on yksi Suomen tiekirkoista. Vuonna 1794 valmistunut kirkko sijaitsee länsirannikolla, aivan E8-tien vieressä.
Kuva: Tero Pitkälä
Yli 260 kirkkoa avaa jälleen ovensa kesän matkailijoille, kun tiekirkkokausi käynnistyy kesäkuun alussa. Kirkot ympäri Suomen tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Tiekirkot ovat rauhallisia, toisenlaisia taukopaikkoja, joissa voi pysähtyä matkaa tehdessä.
A.-L.S.
A.-L.S.
Valtakunnallinen Kummipäivä on ensi viikolla, 2. kesäkuuta. Kyseessä on kummien ja kummilasten yhteinen toimintapäivä, jota vietetään vuosittain kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Lasten ja nuorten keskus sekä Kirkkohallitus kannustavat liputtamaan Kummipäivänä.
Piispa Matti Salomäki toteaa, että kaikkea oppia ja opetusta tulee tänä päivänäkin arvioida Jumalan sanalla.
Harri Vähäjylkkä
Piispa Matti Salomäki toteaa, että kaikkea oppia ja opetusta tulee tänä päivänäkin arvioida Jumalan sanalla.
Harri Vähäjylkkä
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki kokee, että tulevaisuudessa Raamattuun perustuvalle opetukselle ei ole pelkästään tilaa, vaan enemmänkin tilausta.
Uuden kirkolliskokouksen keskusteluja hallitsi piispainkokouksen esitys muuttaa kirkkojärjestystä kahden eri avioliittonäkemyksen suuntaan.
Harri Vähäjylkkä
Uuden kirkolliskokouksen keskusteluja hallitsi piispainkokouksen esitys muuttaa kirkkojärjestystä kahden eri avioliittonäkemyksen suuntaan.
Harri Vähäjylkkä
Keskusteluissa tuli ilmi näkemysten moninaisuus. Edustaja Pauli Niemelä kaipasi keskusteluun enemmän puhetta Raamatusta.
Veli Luukkonen on toteuttanut pitkään odotetun ja kaivatun leirilahjakortti-uudistuksen leirille.fi-sivustolle.
Saara Kolehmainen
Veli Luukkonen on toteuttanut pitkään odotetun ja kaivatun leirilahjakortti-uudistuksen leirille.fi-sivustolle.
Saara Kolehmainen
Leirille.fi-sivuston uudistuksen myötä SRK:n leirien ja opistojen kurssien osallistumismaksun voi jatkossa maksaa lahjakortilla jo ilmoittautumisvaiheessa. Uudistunut lahjakorttien ostamisen ja maksamisen järjestelmä vähentää osaltaan leiriohjaajien ja leireistä vastaavien työtä.
Seurasali täyttyi kuulijoista, joista osa oli tullut kaukaakin. Mötessalen fylldes av åhörare, där en del av dem var långväga gäster.
Ronja Löppönen ja Annmari Pitkälä/SFC
Seurasali täyttyi kuulijoista, joista osa oli tullut kaukaakin. Mötessalen fylldes av åhörare, där en del av dem var långväga gäster.
Ronja Löppönen ja Annmari Pitkälä/SFC
Jokavuotiset SFC:n suviseurat olivat Taalainmaalla 10.–12. toukokuuta. Suviseurojen tunnuslause oli ”Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi” (Ps. 84:5). Seuroissa kuultiin Jumalan turvasta, huolenpidosta ja rakkaudesta.
Kehitysvammaliitto ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus ovat huolissaan loukkauksista, jotka rikkovat kehitysvammaisten nuorten oikeutta vakaumukseen ja uskontoon. Osa kehitysvammaisista nuorista on saanut kielteisen päätöksen tuesta, jota he ovat hakeneet hyvinvointialueiden vammaispalveluista rippikouluun osallistumiseksi.
Lasse Kokko
Lasse Kokko
Uusi helmikuussa valittu kirkolliskokous kokoontuu toimikautensa ensimmäiseen istuntoon Linnasmäen opistolla (Lustokatu 7, Turku) 13.–17. toukokuuta. Ohjelmassa on muun muassa, alustavan aikataulun mukaan keskiviikkoaamuna, lähetekeskustelu kirkkojärjestyksen muutosesityksestä, joka koskee kirkon avioliittokäsitystä.
Seuraväki yhtyi virteen Lontoon lähetysseuroissa huhtikuun lopulla.
Jaakko Kyllönen
Seuraväki yhtyi virteen Lontoon lähetysseuroissa huhtikuun lopulla.
Jaakko Kyllönen
Merimieskirkko on ollut keskeinen kokoontumisen paikka monille Lontoossa liikkuville. Se sijaitsee hyvällä paikalla. Seurojen aikana kirkossa vieraili useita ihmisiä, jotka kokoontuivat sinne ystäviensä kanssa.
SRK:n arkisto
SRK:n arkisto
Puolet 15–24-vuotiaista suomalaisista osallistuisi pyydettäessä vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistoiminta lisää myös tekijöiden hyvinvointia.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys