Ee­va Määt­tä

Määt­tä­län­vaa­ra, Kuu­sa­mo

Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen his­to­ri­aan kuu­luu voi­mak­kai­ta he­rä­tyk­sen ai­ko­ja. Seu­ra­huo­ne val­mis­tui yh­tei­sen pon­nis­tuk­sen tu­lok­se­na.

Määt­tä­län Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen väki ko­koon­tui 19. huh­ti­kuu­ta juh­lis­ta­maan Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen 80- ja toi­mi­ta­lon 100-vuo­tis­ta tai­val­ta. Rau­ha­nyh­dis­tys pe­rus­tet­tiin so­tien jäl­keen vuon­na 1946.

Yk­si eri­tyi­sen mie­leen­pai­nu­va vai­he oli vuon­na 1985, jol­loin ky­läl­lä vie­tet­tiin Su­vi­seu­ro­ja. Seu­ro­jen kut­su­va evan­ke­liu­mi kai­kui tun­nus­lau­seen ”Seu­rat­kaat mi­nua” joh­dol­la voi­mak­kaa­na ky­län kes­kel­lä. Su­vi­seu­ro­jen juh­la­port­ti sei­soo yhä seu­ra­huo­neen pi­has­sa muis­tut­ta­en mer­kit­tä­väs­tä yh­tei­ses­tä juh­las­ta.

Ny­ky­ään rau­ha­nyh­dis­tyk­ses­sä näh­dään run­sas las­ten ja nuor­ten jouk­ko. He ovat van­ho­jen ilo ja sa­mal­la tu­le­vai­suu­den toi­vo. Ku­ten men­neet su­ku­pol­vet ai­ka­naan, myös nyt van­hem­mat saa­vat ol­la nuor­ten tu­ke­na ja kul­kea hei­dän rin­nal­laan.

Yhä on lupa us­koa

Jor­ma Vuor­ma pu­hui ta­pah­tu­man seu­ra­pu­hees­sa Hy­väs­tä Pai­me­nes­ta (Joh. 10:14–16).

– Pai­men tun­tee oman­sa ja hä­nen oman­sa tun­te­vat hä­nen ää­nen­sä.

Vuor­ma to­te­si, et­tä on työn ai­ka.

– Ju­ma­la kut­suu tuh­laa­ja­lap­sen osaan jou­tu­nei­ta ta­kai­sin omaan lam­mas­huo­nee­seen­sa. Vie­lä­kin on lupa us­koa omat syn­nit an­teek­si.

Pu­hu­ja ker­ta­si Psal­min 84 sa­no­ja: "Kuin­ka iha­nat ovat si­nun asuin­si­jas, Her­ra Ze­ba­ot! Mi­nun sie­lu­ni ikä­vöit­see ja ha­la­jaa Her­ran esi­kar­ta­noi­hin: mi­nun ruu­mii­ni ja sie­lu­ni iloit­see elä­väs­sä Ju­ma­las­sa. Sil­lä lin­tu on huo­neen löy­tä­nyt, ja pääs­ky­nen pe­sän­sä, jo­hon­ka he poi­kan­sa las­ke­vat." (Ps. 84:2–4.)

Aa­mu­täh­ti tuik­ki ky­lä­kul­mal­la

Tais­to Määt­tä esit­te­li juh­las­sa Han­nes Mää­tän 30 vuot­ta sit­ten ko­ko­a­man his­to­rii­kin poh­jal­ta Määt­tä­län Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen mer­kit­tä­viä ta­pah­tu­mia.

En­sim­mäi­nen tun­net­tu us­ko­vai­nen ky­lä­kul­mal­la oli Ee­va So­fia Nie­me­lä (o.s. Kä­ke­lä). Hän oli syn­ty­nyt vuon­na 1845, tiet­tä­väs­ti Ta­va­jär­vel­lä. Nuo­ruus­vuo­si­naan hän läh­ti kul­ke­maan Vuo­tun­gin kaut­ta ja aset­tui lo­pul­ta Sui­nin­gin ran­nal­le.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon Nie­me­lä sai vuon­na 1863, jos­ta al­koi pit­kä va­el­lus us­kos­sa. Hä­nen kuol­tu­aan Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­den muis­to­kir­joi­tuk­ses­sa to­det­tiin, et­tä hän oli ol­lut ”aa­mu­täh­ti” täl­lä ky­lä­kul­mal­la. Ni­mi­tys ku­vas­taa mer­ki­tys­tä, joka hä­nel­lä oli seu­dun hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä.

Seu­ra­huo­ne elää ajas­sa

Vii­me vuo­si­sa­dan alus­sa seu­rois­sa al­koi käy­dä vä­keä suu­rin jou­koin, myös epä­us­koi­sia kuu­li­joi­ta. Ky­län pir­tit kä­vi­vät ah­taik­si ja syn­tyi aja­tus oman seu­ra­huo­neen ra­ken­ta­mi­ses­ta.

Hank­keen kes­kei­se­nä puu­ha­mie­he­nä toi­mi Juho Kyl­lö­nen van­hem­pi, joka kan­toi vas­tuu­ta niin käy­tän­nön jär­jes­te­lyis­tä kuin va­rain­han­kin­nas­ta­kin. Ra­ken­nus­puut saa­tiin lah­joi­tuk­se­na Heik­ki­län ky­län loh­kol­ta, mikä oli mer­kit­tä­vä tuki hank­keen al­ku­vai­hees­sa.

Sal­vos­työs­tä vas­ta­si­vat tai­ta­vat kir­ves­mie­het Vil­le Il­mo­la ja Jan­ne Au­vi­nen. Ra­ken­nus nou­si suu­rel­ta osin tal­koo­työ­nä ja val­mis­tui vuon­na 1926.

Suur­ten he­rä­tys­ten ai­koi­na seu­ra­huo­ne on use­aan ot­tee­seen käy­nyt ah­taak­si. Ra­ken­nus­ta on­kin vuo­sien var­rel­la laa­jen­net­tu ja kun­nos­tet­tu use­as­ti. Mer­kit­tä­vä pe­rus­kor­jaus teh­tiin 1980-lu­vun alus­sa, jol­loin ra­ken­net­tiin laa­jen­nu­so­sa ja sali re­mon­toi­tiin pe­rus­teel­li­ses­ti. Sa­mal­la pu­hu­jan­pönt­tö siir­ret­tiin ny­kyi­sel­le pai­kal­leen.

Sen jäl­keen kiin­teis­töön on teh­ty usei­ta pie­nem­piä re­mont­te­ja. Näin seu­ra­huo­ne elää edel­leen ajas­sa, säi­lyt­tä­en his­to­ri­an­sa ja paik­kan­sa ky­läyh­tei­sön hen­gel­li­se­nä ko­koon­tu­mis­paik­ka­na.

Lue täl­lä vii­kol­la il­mes­ty­väs­tä Päi­vä­mie­hes­tä ku­vaus poik­keuk­sel­li­ses­ta he­rä­tyk­sen ajas­ta vuon­na 1936.