Mar­jo Mik­ko­la

Kem­pe­le

Kem­pe­leen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä vie­tet­tiin seu­ra­kun­tail­taa lo­ka­kuus­sa mik­ke­lin­päi­vä­nä. Ti­lai­suu­den aluk­si Ju­ha­ni Romp­pai­nen ase­tet­tiin pu­hu­jan teh­tä­vään.

Pai­kal­la ol­leet kem­pe­le­läi­set pu­hu­jat ko­koon­tui­vat saat­ta­maan uut­ta pu­hu­jaa teh­tä­vään­sä. Edel­li­set kem­pe­le­läi­set pu­hu­jat va­lit­tiin teh­tä­viin­sä vii­si vuot­ta sit­ten. Kos­ka rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä on vuo­den ai­ka­na par­haim­mil­laan jopa kol­me­sa­taa eri­lais­ta ta­pah­tu­maa, myös uu­sil­le sa­nan­pal­ve­li­joil­le on tar­vet­ta.

Vii­me ke­sä­kuus­sa pu­hu­jat ko­koon­tui­vat yh­des­sä jut­te­le­maan Romp­pai­sen kut­su­mi­ses­ta pu­hu­jak­si. Il­lan ai­ka­na he ky­syi­vät Ju­ma­lan tah­toa ja pyy­si­vät joh­da­tus­ta. Kes­kus­te­lun lo­puk­si Romp­pai­nen to­det­tiin teh­tä­vään so­pi­vak­si.

Lii­ke­a­lal­ta te­o­lo­gi­an opin­toi­hin

Pu­hees­saan Ee­ro Nuo­li­o­ja ker­toi tun­te­neen­sa Romp­pai­sen pi­dem­mäl­tä ajal­ta.

– Olen saa­nut seu­ra­ta vie­rel­tä, mi­ten Ju­ha­nin työ lii­ke­a­lal­la vaih­tui te­o­lo­gi­an opin­toi­hin.

Nuo­li­o­ja ku­vai­li ha­vain­neen­sa herk­kyy­den li­sään­ty­neen Romp­pai­sen ole­muk­ses­sa.

– Tämä piir­re on ar­vo­kas omi­nai­suus sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­väs­sä.

Lä­hel­tä seu­ran­nee­na hän ker­toi myös huo­man­neen­sa, mi­ten us­kon asi­at ja rau­ha­nyh­dis­tyk­sen työ ovat uu­del­le pu­hu­jal­le tär­kei­tä.

– Tämä muu­tos on ol­lut mo­ni­nai­nen, ja se on vai­kut­ta­nut myös puo­li­son, Riik­ka­kai­san elä­mään. Sa­nan­pal­ve­li­jan työ on ko­din nä­kö­kul­mas­ta yh­tei­nen, sil­lä teh­tä­vä hei­jas­tuu myös ko­din ar­keen, to­te­si Nuo­li­o­ja.

Ju­ma­la on sa­don Her­ra

Nuo­li­o­ja pu­hui us­kos­ta ja kuu­li­ai­suu­des­ta. Täs­sä ajas­sa ajan­koh­tai­nen asia on juu­ri kuu­li­ai­suus Ju­ma­lan sa­naa koh­taan, ja eten­kin sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­väs­sä se ko­ros­tuu. Hän pu­hui myös sa­don­kor­juus­ta. Sii­tä kuin­ka suu­ri siu­naus on, kun Ju­ma­la siu­naa sa­toa, jot­ta meil­le riit­tää ra­vin­toa.

– Tämä ai­he on ai­van eri­tyi­sen kos­ket­ta­va ja kau­nis het­kel­lä, jol­loin Ju­ma­lan sa­nan työ­hön kut­su­taan uut­ta pu­hu­jaa, hän to­te­si.

Pu­hu­ja ke­hot­ti Romp­pais­ta hoi­ta­maan teh­tä­vään­sä us­kol­li­ses­ti, hy­väl­lä mie­lel­lä ja oma­na it­se­nään.

– Sato kuu­luu Her­ral­le ja me olem­me hä­nen työn­te­ki­jöi­tään. Hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä olem­me ai­van kuin apu­lai­sia, sil­lä sa­don Her­ra on tai­vaan Ju­ma­la. Mei­dän tu­lee an­taa kun­nia hä­nel­le, jol­le sato kuu­luu. Me kii­täm­me ai­na Ju­ma­laa sii­tä, kun sato kyp­syy, to­te­si Nuo­li­o­ja ja pyy­si sa­no­jen­sa myö­tä myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen vä­keä muis­ta­maan Romp­pai­sen per­het­tä ru­kouk­sin.

Raa­mat­tu on tär­kein työ­vä­li­ne

Lo­puk­si pu­hu­jat ko­koon­tui­vat yh­teen saat­ta­maan uut­ta pu­hu­jaa teh­tä­vään­sä. He lu­ki­vat Raa­ma­tus­ta teks­te­jä ja siu­na­si­vat hän­tä al­ka­vaan teh­tä­vään. Hä­nel­le lah­joi­tet­tiin Raa­mat­tu Kem­pe­leen Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen puo­les­ta.

Saa­te­sa­noi­na kuul­tiin, kuin­ka Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­seen so­pii vain ar­vok­kain ja pa­ras työ­vä­li­ne; pyhä Raa­mat­tu ja sii­hen kir­joi­tet­tu sana. Lut­he­rin sa­noin: ”Ju­ma­lan pyhä sana on elä­män ylin oh­je ja vä­ke­vin työ­vä­li­ne.”