Rant­si­lan Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­ta­pe­ri­aa­te on py­sy­nyt sa­ma­na koko sa­ta­vuo­ti­sen toi­min­nan ajan. Yh­teis­työ on ol­lut hy­vää pai­kal­li­sen seu­ra­kun­nan, kun­nan ja mui­den Rau­ha­nyh­dis­tys­ten kans­sa.

Jo­han­na Kal­lio

Sii­ka­lat­va

Rant­si­lan Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen 100-vuo­tis­juh­la al­koi mes­sul­la Rant­si­lan kir­kos­sa. Mes­sun jäl­keen oli ruo­kai­lu ja juh­la­seu­rat Rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä.

Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja Tuo­mo Nä­sä­nen iloit­si ter­ve­tu­lo­sa­nois­saan Ju­ma­lan var­je­luk­ses­ta.

– Saam­me tä­nä­kin päi­vä­nä va­paas­ti us­koa ja teh­dä työ­tä oman ko­ti­sii­o­nin hy­väk­si. Saam­me iloi­ta 100 vuo­den jäl­keen­kin muut­tu­mat­to­mas­ta Ju­ma­lan sa­nas­ta, Nä­sä­nen sa­noit­ti juh­lan tun­nel­mia.

Juh­las­sa kuul­tiin pu­hei­den li­säk­si las­ten ja nuor­ten mu­siik­kie­si­tyk­siä, ru­non­lau­sun­taa sekä Jaak­ko Ty­nin ur­kuimp­ro­vi­saa­tio.

Ter­veh­dyk­siä tuo­tiin laa­jal­ti

Juh­laan tuo­tiin ter­veh­dyk­siä useil­ta eri ta­hoil­ta, ku­ten SRK:lta ja lä­hel­lä toi­mi­vil­ta Rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­tä.

Sii­ka­lat­van seu­ra­kun­nan ter­veh­dyk­sen toi­vat seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Toni Tim­lin ja kant­to­ri Ar­ja Lei­no­nen. Tim­lin kiit­ti yh­teis­työs­tä ja pai­not­ti sitä, kuin­ka tär­ke­äs­sä osas­sa Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen työ on seu­ra­kun­nan alu­eel­la. Kun­nan ter­veh­dyk­sen toi­vat Sii­ka­lat­van kun­nan­joh­ta­ja Pek­ka Ii­va­ri puo­li­soi­neen sekä hal­lin­to­joh­ta­ja Jou­ni Tii­ro­la. Eri­tyi­sen ar­vok­kaa­na Ii­va­ri näki sen, mil­le ar­voil­le yh­tei­sön pe­rus­ta on ra­ken­net­tu:

– Ar­vot, joi­ta yh­tei­sö edus­taa, ovat ajat­to­mia ja eri­tyi­sen tär­kei­tä myös tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le, hän to­te­si.

Kau­ko Lu­mi­a­ho toi ter­veh­dyk­sen Man­ki­lan ru­kous­huo­neyh­dis­tyk­sen puo­les­ta. Man­ki­lan ru­kous­huo­neel­la on jär­jes­tet­ty seu­ro­ja usei­den vuo­si­kym­men­ten ajan.

Evan­ke­liu­mia tar­jol­la

Juh­la­pu­heen piti Mat­ti Yr­jä­nä. Hän toi esil­le, mi­ten las­ten ja nuor­ten ilo nä­kyi lau­lu­e­si­tyk­sis­tä ja kuin­ka he omis­tau­tui­vat esi­tyk­seen­sä ja oli­vat sy­dä­mis­tään as­ti mu­ka­na.

Pu­heen ai­heek­si Yr­jä­nä luki teks­ti­koh­dan Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min kol­man­nes­ta lu­vus­ta. Luku kä­sit­te­lee Ni­ko­dee­mus­ta, jol­la ei ol­lut oma­koh­tais­ta us­koa, ei­kä sy­dä­mel­lään Ju­ma­lan rau­haa. Jee­sus opas­ti Ni­ko­dee­mus­ta Py­hän Hen­gen ää­rel­le.

– Vaik­ka teks­tis­sä ei käy il­mi, te­ki­kö Ni­ko­dee­mus pa­ran­nuk­sen, niin me tie­däm­me, et­tä vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la se ker­ran sel­vi­ää, Yr­jä­nä to­te­si.

Edel­leen näis­sä­kin seu­rois­sa sai juh­la­vä­ki us­koa kaik­ki syn­nit Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä an­teek­si. Juh­lan päät­teek­si noin 150-hen­ki­nen juh­la­kan­sa yh­tyi lau­la­maan virt­tä Maan ja tai­vaan Luo­jan.