Vii­kon­lop­pu on al­ka­mas­sa ja ko­ti­soh­va kut­suu. Kuu­len, et­tä ys­tä­vä on eh­dot­ta­nut meil­le ke­vä­ta­je­lua. En tie­dä, on­ko tämä sel­lais­ta vuo­de­nai­kaa, et­tä hy­vän ide­an kuul­les­saan syt­tyy ai­ka no­pe­as­ti. Mes­sis­sä, il­moi­tan. Olen pit­kä­ai­kais­ten ys­tä­vys­ten seu­ras­sa uu­dem­pi tu­lo­kas, mut­ta pit­kään on tun­tu­nut jo tu­tul­ta. Ajan For­dia, kuun­te­len kuu­lu­mi­sia ja vä­lil­lä hei­tän it­se­kin jut­tua. Pää­dym­me nä­kö­tor­nil­le kat­so­maan mai­se­mia ja syö­mään Mi­net­ti-jää­te­löä.

Vie­täm­me en­sim­mäis­tä ke­vät­täm­me tääl­lä. Ku­lu­nut syk­sy ja tal­vi on kä­ve­les­kel­ty ja opit­tu ka­tu­ja. Hei, men­nään täs­tä, tää oli hyvä reit­ti. Löy­tyi va­hin­gos­sa, kun se­ko­sin suun­nas­sa vii­mek­si. Sii­tä­kin syn­tyy tut­tuu­den tun­ne, kun al­kaa op­pia par­haat rei­tit, tie­tää, mi­ten kan­nat­taa ryh­mit­tyä ruuh­kas­sa ja op­pii ul­koa, mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä au­to­jo­not nyt­käh­tä­vät lii­ken­ne­va­lois­ta. Pol­ku­pyö­rä­huol­lon jäl­keen avau­tuu vie­lä vä­hän uu­den­lai­nen maa­il­ma, ja liik­ku­mi­nen ruuh­kis­sa on ket­te­räm­pää. Häh, on­ko tämä näin lä­hel­lä? Tul­laan tän­ne vaik­ka joka päi­vä.

Pik­ku­ka­ve­ri­na jäi mie­lee­ni eräs juh­la, jos­sa so­kea täti lau­sui ru­noa. Mik­si muis­tan sen? Var­maan­kin sik­si, et­tä täti oli so­kea. Toi­nen syy oli­vat nos­tu­rit. Sa­nois­ta en pal­jon ym­mär­tä­nyt, en­nen kuin ru­nos­sa mai­nit­tiin nos­to­kur­jet. Muu­ta­pa en muis­ta­kaan, mut­ta ar­ve­len, et­tä runo liit­tyi jo­ten­kin isän­maa­han. Tääl­lä uu­des­sa ko­ti­kau­pun­gis­sa tämä muis­ti­ku­va on jos­tain syys­tä nous­sut vuo­sien jäl­keen mie­lee­ni.

Vaik­ka luon­to ja maa­seu­tu­mai­se­mat ovat tun­tu­neet ai­na lä­hei­sil­tä, ko­kee kau­pun­gis­sa­kin jos­kus suur­ta ko­dik­kuut­ta. Täs­sä kau­pun­gis­sa on jo­ten­kin ais­tit­ta­vis­sa myös se ai­ka, kun kos­ken par­taal­le on alet­tu ra­ken­taa ja nos­tu­rit ovat ko­hon­neet tai­vas­ta vas­ten. Luo­ja on luo­nut jär­vet ja met­sät, mut­ta myös ih­mi­set ra­ken­ta­maan kau­pun­ke­ja ja ky­liä.

Hel­pos­ti al­kaa ver­tail­la – vaik­ka­pa kau­pun­ke­ja jo­hon­kin toi­sen­lai­seen eli­nym­pä­ris­töön. It­se­kin tun­nen jos­kus vie­raut­ta olin­pai­kas­sa­ni, jos­kus kau­pun­gis­sa, mut­ta jos­kus myös väl­jem­mil­lä ve­sil­lä. Ha­lu­ai­sin, et­ten nyt, en­kä myös­kään pap­pa­na muis­tel­les­sa­ni kui­ten­kaan lii­ak­si erot­te­li­si mu­ka­via het­kiä sen pe­rus­teel­la, is­tut­tiin­ko ka­ve­rei­den kans­sa kau­pun­gin vi­li­näs­sä rul­la­ke­ba­bil­la vai jär­ven ran­nal­la nuo­ti­on lois­tees­sa. Kum­mas­sa­kin ym­pä­ris­tös­sä on saat­ta­nut he­rä­tä tär­keä het­ki, vaik­ka­pa sel­lai­nen ai­to kes­kus­te­lu, joka al­kaa vaan.

Tai­dan­pa vie­lä pap­pa­na­kin ajaa jos­kus elä­mää näh­neen For­di­ni au­to­tal­lis­ta, hu­ris­tel­la tut­tuun ko­ti­kau­pun­kiin ja käy­dä ve­res­tä­mäs­sä muis­to­ja rul­la­ke­ba­bin ää­res­sä.