Po­rin Su­vi­seu­rat kos­ket­ta­vat mei­tä, po­ri­lai­sia kun olem­me. Mei­tä viit­tä sis­kos­ta lä­hel­le ne tu­le­vat ai­van eri­tyi­ses­ti, sil­lä ko­tim­me ovat ai­van lä­hel­lä su­vi­seu­ra­kent­tää. Jopa lap­suu­den­ko­tim­me­kin si­jait­si lä­hel­lä tu­le­vaa kent­tää, ja usein lap­si­na sou­te­lim­me tai hiih­te­lim­me Kir­ju­rin­luo­toon, sil­loin kun sin­ne ei vie­lä men­nyt sil­taa. Nyt meil­l­lä jo­kai­sel­la kes­ki­mää­räi­nen mat­ka ko­din ja ken­tän vä­lil­lä tai­taa meil­lä ol­la kah­den ki­lo­met­rin hui­teil­la. Alu­eel­la ris­tei­le­vät lenk­ki­po­lut ovat ol­leet ai­na ah­ke­ras­sa käy­tös­sä, ja niin kau­an kuin olem­me tien­neet Po­rin Su­vi­seu­ro­jen tu­le­van oi­ke­as­ti tän­ne, kau­pun­ki­seu­roik­si, olem­me kä­vel­leet ja maa­lail­leet sie­lum­me sil­min kesä- ja hei­nä­kuun vaih­teen nä­kyä.

Vii­mek­si Po­ris­sa oli Su­vi­seu­rat vuon­na 1946. Sil­loin van­hem­pam­me oli­vat juu­ri kih­lau­tu­neet. Niis­tä seu­rois­ta meil­lä ei siis ole muis­ti­ku­via. Muu­ten­kaan noi­hin ai­koi­hin lap­set ei­vät usein­kaan pääs­seet Su­vi­seu­roi­hin mu­kaan. Muis­te­lem­me ol­leem­me noin 10-vuo­ti­ai­ta, kun en­sim­mäi­siä ker­to­ja pää­sim­me mu­kaan su­vi­seu­ra­reis­suil­le – usein ju­nal­la. On­pa jää­nyt oi­kein mie­leen, kuin­ka ju­na­vau­nus­sa lau­let­tiin Sii­o­nin lau­lu­ja mui­den seu­ra­vie­rai­den kans­sa. Yleen­sä mat­kaa on ol­lut pit­käs­ti ja sen myö­tä pak­kaa­mis­ta, va­rus­tau­tu­mis­ta, yö­si­jan suun­nit­te­lua, kul­ku­pe­lien miet­ti­mis­tä.

Riikka (vas.), Ulla, Marja, Tuula ja Anne Hietava odottavat Suviseuroja melkein naapuriin.

Nyt odo­tam­me toi­sen­lai­sia seu­ro­ja. Mei­dän ei tar­vit­se­kaan pa­ka­ta ei­kä ha­kea ma­joi­tus­ta. Päin­vas­toin. Meis­tä jo­kai­nen on lu­van­nut ma­joit­taa ko­tiin­sa seu­ra­vie­rai­ta. Erään kum­mi­po­jan kans­sa on so­vit­tu jo vuo­sia sit­ten, et­tä sija löy­tyy kum­mi­tä­din luo­ta – ja muu­kin per­he saa tul­la, kun sel­lai­nen on siu­naan­tu­nut. Eräs tut­ta­va on ma­joit­ta­nut mei­tä poh­joi­sen Su­vi­seu­rois­sa use­am­man ker­ran, ja nyt on meil­lä kun­nia vas­ta­vuo­roi­suu­teen. Vuo­sien ta­kai­nen kämp­pis häm­mäs­tyi ja ilah­tui ma­joi­tus­tar­jouk­ses­ta. Vie­rai­ta on siis tu­los­sa ilok­sem­me mo­nes­ta il­man­suun­nas­ta. Jos vie­rail­la on pyö­rät mu­ka­na, he voi­vat pyö­räil­lä Su­vi­seu­roi­hin niin kuin me ai­om­me teh­dä. Har­voin­pa sitä on pyö­räi­ly­mat­kan pääs­sä Su­vi­seu­rois­ta!

Olem­me odot­ta­neet Su­vi­seu­ro­ja, vä­hän jän­nit­tää­kin. Hie­noa on, et­tä tal­koi­siin­kin pää­see jo. Su­vi­seu­rois­sa me kaik­ki vii­si olem­me töis­sä in­fo­pis­tees­sä. Nyt tie­däm­me jo sen­kin pai­kan koor­di­naa­tit kes­kel­lä au­ti­o­ta pel­toa. Ih­meel­li­sel­tä tun­tuu, et­tä nyt on alue vie­lä tyh­jä­nä ja lenk­keil­les­sä kuu­lee peip­po­jen lau­le­le­van. Muu­ta­ma het­ki vie­lä, ja tä­hän on kas­va­nut su­vi­seu­ra­kau­pun­ki ko­ti­kau­pun­kim­me kyl­keen!

Teks­ti: Riik­ka, Ul­la, Mar­ja, Tuu­la ja An­ne Hie­ta­va

Kuva Tuu­la Hie­ta­val­ta