Lau­ri Kin­nu­nen, sai­raa­la­pas­to­ri

Sana psyy­ke on mei­dän ai­ka­nam­me mel­ko ylei­ses­sä käy­tös­sä. Sil­lä tar­koi­te­taan ih­mis­mie­len ko­ko­nai­suut­ta. Tuo vie­ras­pe­räi­nen sana ei ole kui­ten­kaan uu­si. Se löy­tyy Raa­ma­tus­ta.

Al­ku­kie­len psyk­he on kään­net­ty usein sie­luk­si. Voi ol­la, et­tä se kuu­los­taa ou­dom­mal­ta mo­nen ny­kyih­mi­sen kor­vis­sa. Sie­lua käy­te­tään kä­sit­tee­nä jon­kin ver­ran us­kon­nol­li­ses­sa pu­hees­sa eri mer­ki­tyk­sis­sä. Sana esiin­tyy myös kris­til­li­ses­sä kes­kus­te­lu­työs­sä, sie­lun­hoi­dos­sa. Mis­tä sii­nä on ky­sy­mys?

Sie­lun­hoi­toa ku­va­tes­sa on syy­tä pa­neu­tua erää­seen Hep­re­a­lais­kir­jeen vä­lit­tä­mään ope­tuk­seen. Sen mu­kaan Ju­ma­lan sana erot­taa sie­lun ja hen­gen (Hepr. 4:2). Tämä vä­läh­dyk­se­no­mai­nen yk­si­tyis­koh­ta pal­jas­taa jo mui­nais­ten kris­tit­ty­jen ym­mär­tä­neen, et­tä ih­mi­sen ko­ke­mus­maa­il­mas­sa kaik­ki il­mi­öt ei­vät ole hen­gel­li­siä.

Psyy­ken am­mat­ti­lai­set ja sie­lun­hoi­don paik­ka

Ny­kyi­sin psyy­ken pa­ris­sa työs­ken­te­lyä joh­ta­vat psy­ki­at­ri­an ja psy­ko­lo­gi­an am­mat­ti­lai­set. Hei­dän kans­saan voi­daan pa­neu­tua mo­niin psyyk­ki­siin on­gel­miin ja löy­tää riit­tä­vä tuki elä­mään. Yk­si va­kaut­ta­va osa hoi­toa voi ol­la lää­kä­rin mää­rää­mä lää­ki­tys. Ky­see­seen voi tul­la li­säk­si mui­ta tut­kit­tu­ja ja am­mat­ti­lais­ten hy­väk­sy­miä hoi­to­muo­to­ja.

Sai­raa­la­maa­il­mas­sa eri osa-alu­eis­ta koos­tu­vaa hoi­toa on kut­sut­tu ko­ko­nais­val­tai­sek­si hoi­dok­si. Sie­lun­hoi­dol­la on sii­nä oma tun­nus­tet­tu paik­kan­sa. Sie­lun­hoi­ta­jan ta­paa­mi­seen voi­daan jär­jes­tää mah­dol­li­suus myös sil­loin, kun vai­kea elä­män­ti­lan­ne vaa­tii psy­ki­at­ris­ta hoi­toa sul­je­tul­la osas­tol­la.

Sie­lun­hoi­dos­ta te­kee oma­laa­tui­sen hen­gel­li­nen apu. Sil­loin on kyse us­kon­ky­sy­mys­ten kä­sit­te­lys­tä, syn­nin­pääs­tön ju­lis­tuk­ses­ta tai ru­kouk­ses­ta toi­sen puo­les­ta. Pap­pi voi toi­mit­taa myös yk­si­tyi­sen eh­tool­li­sen, jos ih­mi­nen on es­ty­nyt osal­lis­tu­mas­ta ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin.

Oma­laa­tui­suu­des­taan huo­li­mat­ta sie­lun­hoi­to ei ole eril­li­nen saa­ri. Sie­lun­hoi­don yti­mes­sä ovat hen­gel­li­set asi­at, mut­ta kes­kus­te­lu si­säl­tää usein laa­jem­paa elä­män tar­kas­te­lua, luon­nol­li­ses­ti pu­het­ta myös sai­rau­des­ta. On myös ti­lan­tei­ta, jois­sa kes­kus­te­lu ei kos­ke­ta suo­raan us­kon asi­oi­ta. Ta­paa­mi­sia voi ol­la yk­si tai use­am­pia.

On hyö­dyl­lis­tä, jos sie­lun­hoi­ta­ja ym­mär­tää jon­kin ver­ran ih­mi­sen miel­tä ja sii­hen liit­ty­viä il­mi­öi­tä. Sik­si kir­kon pii­ris­sä eri­tyis­teh­tä­viin vaa­di­taan kou­lut­tau­tu­mis­ta. Tämä ei tar­koi­ta kui­ten­kaan sitä, et­tei­kö maal­lik­ko­jen kes­ken voi­tai­si käy­dä mer­kit­tä­viä sie­lun­hoi­dol­li­sia kes­kus­te­lu­ja. Se­hän on lu­te­ri­lai­sen ylei­sen pap­peu­den aja­tuk­sen mu­kais­ta.

Lä­hi­suh­tei­den ja ri­pit­täy­ty­mi­sen mer­ki­tys

Kuun­te­lin ker­ran sai­raa­lan lu­en­to­sa­lis­sa ko­ke­neen psy­ko­lo­gin ope­tus­ta va­ka­van on­net­to­muu­den jäl­ki­hoi­dos­ta. Hän ku­va­si am­mat­ti­lais­ten jal­kau­tu­mis­ta teh­tä­vään. Hän opas­ti, et­tä jos omai­set ju­tut­ta­vat omaa lä­heis­tään, ti­lan­ne tu­lee rau­hoit­taa eri­tyi­sel­lä ta­val­la. Hän pe­rus­te­li aja­tus­ta sil­lä, et­tä krii­sin kes­kel­lä lä­heis­ten kes­ken val­lit­se­va kiin­ty­mys­suh­de on hoi­ta­va il­miö.

Oi­val­sin se­los­tuk­ses­ta, et­tä lä­hi­suh­teis­sa taus­tal­la on pit­kä yh­tei­nen his­to­ria. Lä­hi­suh­tei­den mer­ki­tys on kor­vaa­ma­ton, kun ih­mi­nen koh­taa psyy­ket­tä kuor­mit­ta­via tai jär­kyt­tä­viä krii­se­jä. Jos­kus sie­lun­hoi­ta­jan teh­tä­väk­si voi tul­la­kin tär­ke­äl­lä pai­kal­la ole­van omai­sen tu­ke­mi­nen.

Sie­lun­hoi­dol­li­seen ti­lan­tee­seen voi liit­tyä myös ri­pit­täy­ty­mi­nen. Se on ai­na eri­tyi­sen luot­ta­muk­sel­li­nen ti­lan­ne. Kir­kon pap­pien ja leh­to­rien osal­ta asi­as­ta on sää­det­ty myös lais­sa. Kir­kon oh­jeis­sa on täs­men­net­ty, et­tei ky­sei­nen vi­ran­hal­ti­ja saa pal­jas­taa edes ih­mis­tä, joka on hä­nel­le us­kou­tu­nut. Tämä kos­kee myös sie­lun­hoi­dol­lis­ta kes­kus­te­lua.

Vai­ti­o­lon ta­voit­tee­na on ri­pit­täy­ty­jän ar­ka­luon­tei­sen asi­an ja hä­nen it­sen­sä suo­je­le­mi­nen. Mi­kä­li ky­sy­mys on asi­ois­ta, jot­ka vaa­ti­vat vas­tuul­lis­ta kä­sit­te­lyä muu­al­la, sii­hen­kin on py­rit­tä­vä löy­tä­mään kei­not. Rip­pi­sa­lai­suu­den mer­ki­tyk­sel­lä näyt­tää ole­van vie­lä toi­nen­kin puo­li. Se suo­je­lee myös sie­lun­hoi­ta­jaa sil­tä, et­tei hän nos­ta it­se­ään ti­lan­tei­den san­ka­rik­si.

Mitä vai­keu­det opet­ta­vat?

Sai­rau­den tuo­mat vai­keu­det haas­ta­vat myös ih­mis­ten vä­li­siä suh­tei­ta. Raju mut­ta opet­ta­va esi­merk­ki epä­on­nis­tu­mi­ses­ta on Jo­bin ja hä­nen ys­tä­vien­sä vuo­ro­pu­he­lu. Ti­lan­ne ki­ris­ti kär­si­vän mie­hen sie­to­ky­kyä niin, et­tä Job lau­sui ys­tä­vil­leen: ”te laas­ta­roit­te val­heil­la, olet­te puos­ka­rei­ta kaik­ki tyyn­ni” (Job 13:4). Myös Ju­ma­la an­toi mies­ten se­li­ty­sy­ri­tyk­sis­tä tuo­mi­on: ”Et­te ole pu­hu­neet mi­nus­ta oi­kein, ku­ten pal­ve­li­ja­ni Job” (Job 42:7).

Kuu­lin ker­ran poh­din­nan, et­tä ti­lan­ne meni sii­hen saak­ka hy­vin, kun mie­het oli­vat hil­jaa. Kom­men­tin lau­su­nut ih­mi­nen ko­ros­ti kuun­te­le­mi­sen mer­ki­tys­tä. Pro­fes­so­ri Timo Vei­jo­la ar­vi­oi Sie­lun­hoi­don ai­ka­kau­si­kir­jas­sa, et­tä Jo­bin ys­tä­vät edus­ti­vat ai­kan­sa kou­lu­vii­saut­ta. Sitä he oli­vat op­pi­neet esi­mer­kik­si Sa­nan­las­ku­jen kir­jas­ta. He ei­vät osan­neet so­vel­taa tie­to­jaan, kos­ka he ei­vät ky­en­neet eläy­ty­mään Jo­bin ti­lan­tee­seen. Vei­jo­lan mu­kaan he oli­vat ”asi­an­tie­tä­jiä mut­ta ei­vät asi­an­tun­ti­joi­ta”.

Niin ruu­miil­lis­ten kuin psyyk­kis­ten sai­rauk­sien kes­kel­lä ih­mi­nen koh­taa lo­pul­ta rik­ki­näi­sen maa­il­man. Po­ti­laa­na, omai­se­na ja am­mat­ti­lai­se­na ko­kee neu­vot­to­muut­ta. Kai­kil­la ei ole sa­man­lai­set läh­tö­a­se­tel­mat elä­mään, ei­vät­kä elä­män­koh­ta­loi­den tuo­mat is­kut ja­kau­du ta­san ih­mis­ten vä­lil­le. Joi­ta­kin taak­ko­ja voi­daan ja­kaa, kaik­kea ei.

Voi­si­ko mei­tä sil­ti roh­kais­ta yk­si ta­paus Jee­suk­sen elä­mäs­tä? Kun evan­ke­lis­ta Mat­teus tar­kas­te­li Jee­suk­sen toi­min­taa kau­pun­gin sai­rai­den kes­kel­lä, hän teki mie­len­kiin­toi­sen huo­mi­on. Kun pa­rem­pi väki ei ol­lut lain­kaan kiin­nos­tu­nut sai­rais­ta, Jee­sus ta­pa­si sai­rai­ta kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa. Mat­teus ve­to­si van­haan kir­joi­tuk­seen: ”Ei hän rii­te­le ei­kä huu­da, ei hä­nen ään­tän­sä kuul­la ka­duil­la” (Matt. 12:19).

Me em­me näe sa­maa pa­ran­ta­jaa kul­ke­mas­sa omin ja­loin ih­mis­ten pa­ris­sa. Hän on lu­van­nut sil­ti ol­la hen­gel­li­ses­ti mu­ka­na us­ko­vais­ten mat­kas­sa, py­hien yh­tey­des­sä. Hil­jai­nen työ sie­lu­jen par­haak­si jat­kuu. Mat­teuk­sen lai­naa­mat ru­nol­li­set sa­nat jat­ku­vat ja ku­vaa­vat Jee­suk­sen asen­net­ta:

”Sär­jet­tyä ruo­koa hän ei mu­ser­ra, ja suit­se­vais­ta kynt­ti­län­sy­dän­tä hän ei sam­mu­ta” (Matt. 12:20).

Läh­teet:- Sie­lun­hoi­don ai­ka­kau­si­kir­ja nro 12, sai­raan sie­lun­hoi­to. Kir­kon sai­raa­la­sie­lun­hoi­don kes­kus, Kir­kon per­he­a­si­ain kes­kus ja Kir­kon kou­lu­tus­kes­kus. Ha­ka­pai­no Oy, Hel­sin­ki 2000.- Vuo­den 1938 raa­ma­tun­kään­nös.- Ai­ka pu­hua - ai­ka vai­e­ta. Rip­pi­sa­lai­suus ja vai­ti­o­lo­vel­vol­li­suus kir­kos­sa. Suo­men ev. lut. kir­kon kirk­ko­hal­li­tuk­sen jul­kai­su­ja 2011:2. Ha­ka­pai­no Oy, Hel­sin­ki 2011.