JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Ihana, koskettava, raastava äitiys

Päivämies
Artikkelit
11.5.2014 6.59

Juttua muokattu:

2.1. 09:24
2020010209241220140511065900

Ko­to­na­ni on kir­ja­pii­ri, jos­sa koh­taan mum­moi­kään eh­ti­nei­tä nai­sia. Mi­nul­la ja näil­lä nai­sil­la on yh­teen­sä 93 las­ta ja kaik­ki muut nai­set, pait­si minä, ovat jo iso­äi­te­jä, mum­mo­ja. Käym­me äi­tiy­des­tä sy­väl­lis­tä kes­kus­te­lua.

Kuu­len, mil­lais­ta oli ol­la äi­ti 1950–1990-lu­vul­la. Eh­kä­pä ai­ka on teh­nyt teh­tä­vän­sä ja nämä iso­äi­ti-ikäi­set kat­so­vat men­nyt­tä hai­keu­del­la, lem­pey­del­lä, ki­vik­koi­set ka­ri­kot jo unoh­ta­nei­na.

Mil­lai­sia aja­tuk­sia äi­tiys he­rät­tää nai­sis­sa, jot­ka juu­ri nyt elä­vät ar­ke­an­sa las­ten­sa ym­pä­röi­mi­nä? Ky­syin heil­tä, mikä äi­tiy­des­sä on iha­nin­ta, mikä raas­ta­vin­ta. Ke­rä­sin aja­tuk­set ja nyt ai­on ja­kaa ne teil­le, hy­vät lu­ki­jat.

Ai­toa lä­hei­syyt­tä, omin­ta­keis­ta huu­mo­ria

”Yk­si upeim­mis­ta ko­ke­muk­sis­ta äi­tiy­des­sä on yli kai­ken syn­ty­män ih­meen ko­ke­mi­nen. Kau­nein­ta on lap­sen kat­se. On­nel­lis­ta on ai­to lä­hei­syys. Rie­mu­kas­ta on yh­tei­nen hyvä olo per­hees­sä. Haus­kaa on joka per­heen­jä­se­nen omin­ta­kei­nen huu­mo­ri, mikä ri­kas­tut­taa ja tuo ar­keen ke­peyt­tä. On­nel­li­sin­ta äi­tiy­des­sä on kas­vun ih­meen seu­raa­mi­nen ja lap­sen eh­to­ja aset­te­le­ma­ton rak­kaus." Näin to­te­aa äi­ti, jol­la on ta­ka­naan lä­hes 20 vuot­ta äi­tiyt­tä.

Eräs äi­ti poh­tii, mikä on ki­pein­tä äi­ti­nä olos­sa: ”Haas­ta­vin­ta on näh­dä jo­kai­nen yk­si­lö­nä, et­tei koh­te­le mas­sa­na. Raas­ta­vaa on tun­ne, et­tei eh­di koh­da­ta lap­sia yk­si­löi­nä ei­kä pa­neu­tua jo­kai­sen tu­ke­mi­seen ja kuun­te­le­mi­seen sil­lä herk­kyy­del­lä, jol­la ha­lu­ai­si.”

Kym­me­nen eri-ikäi­sen lap­sen äi­ti kir­joit­ti: ”On ki­pe­ää ta­ju­ta, et­tä vä­syy. Tus­kais­ta on se, kun ta­ju­aa, et­tei ole kuul­lut lap­sen hä­tää. Raas­ta­vaa on näh­dä, et­tä lap­sel­la on su­ru­ja ei­kä ai­na voi aut­taa. äi­ti voi kui­ten­kin ai­na kuun­nel­la, kuul­la. Ja äi­ti saa an­teek­si ja an­taa an­teek­si.”

Ki­pei­tä ja kau­nii­ta het­kiä

Eräs vai­ke­an syn­ny­tys­ma­sen­nuk­sen lä­pi­käy­nyt äi­ti kir­joit­ti: ”Syn­ny­tyk­sen jäl­kei­nen vä­sy­mys ja aja­tus, et­tä vie­kää vau­va pois, on ki­peä ko­ke­mus. Ha­lu­ai­si vain nuk­kua ja ol­la. Täs­tä seu­raa sit­ten säi­käh­dys, mikä tuo tun­ne oli ja hä­peä, mik­si minä näin tun­nen, kun ai­kai­sem­min oli us­ko­mat­to­man kii­tol­li­nen olo vau­vas­ta." Hän jat­koi, et­tä kun saa pu­kea aja­tuk­set sa­noik­si ja saa apua, ti­lan­ne hel­pot­taa.

Hän poh­ti myös, et­tä iha­nin­ta on las­ten pa­lau­te äi­ti­nä on­nis­tu­mi­ses­ta. "Sy­li­het­ket, ime­tys, vau­van tuok­su, mur­ro­si­käi­sen nuo­ren lupa si­lit­tää pos­kes­ta, ja se, kun lap­si ha­lu­aa neu­vo­ja juu­ri äi­dil­tä. äi­tiys kuu­luu elä­män suu­rim­piin lah­joi­hin, luo elä­mäl­le mer­ki­tys­tä, tuo iloa, lä­hen­tää puo­li­son kans­sa."

Las­ten per­heet iso­äi­din voi­ma­va­ra­na

äi­ti, jol­la on ol­lut haas­ta­vaa se, et­tä tar­vit­si­si un­ta enem­män, ker­toi näin: ”Ras­kain­ta on omien tar­pei­den, ku­ten riit­tä­vän unen ja lii­kun­nan sekä las­ten tar­pei­den vä­li­nen ta­sa­pai­noi­lu. Iha­nin­ta äi­tiy­des­sä on las­ten ai­to ilo pie­nis­tä­kin asi­ois­ta, mikä tart­tuu ai­kui­seen­kin. Ah­dis­ta­vaa on tie­toi­suus sii­tä, et­tei re­peä kaik­keen.”

Yk­si 70-vuo­ti­as äi­ti muis­te­lee: ”Nuo­re­na vas­ta avi­oi­tu­nee­na ja opin­to­jen kes­kel­lä äi­tiy­den on­nen ko­ke­mi­nen tun­tui ih­meel­tä. Mut­ta ai­na en jak­sa­nut iloi­ta lap­sis­ta, joi­ta syn­tyi tiu­haan tah­tiin. Vas­ta vuo­sien jäl­keen olen ym­mär­tä­nyt, mil­lai­sen lah­jan Tai­vaan Isä an­toi, kun an­toi suu­ren per­heen. Jos­kus on sy­dän ol­lut ve­res­li­hal­la, kun on näh­nyt, et­tä omal­la lap­sel­la ei ole kaik­ki hy­vin."

Hän ko­kee, et­tä suu­ri si­sa­rus­par­vi on ol­lut hyvä kas­vu­a­lus­ta ja avoi­muus per­heen­jä­sen­ten kes­ken on tär­ke­ää. "Lap­set per­hei­neen ovat ny­kyi­sin eh­ty­mä­tön voi­ma­va­ra meil­le iso­van­hem­mil­le.”

äi­din ja lap­sen ai­nut­ker­tai­nen ih­mis­suh­de

Jo mum­mok­si eh­ti­nyt äi­ti muis­te­lee, et­tä ai­ka las­ten ol­les­sa pie­niä, oli ai­van upe­aa ai­kaa: ”äi­tiy­des­sä iha­nin­ta: on­han se us­ko­mat­to­man ih­meel­li­nen jut­tu, et­tä su­ku­jen piir­teet se­koit­tu­vat ja syn­tyy uu­sia per­soo­nia elon­pol­ku­ja tal­laa­maan! Aja­tel­la, et­tä äi­din vat­sas­sa pii­lee koh­tu, joka le­pää pik­ku myt­ty­nä vä­lil­lä ja sit­ten kas­vaa ka­pa­lok­si, uu­den tyy­pin suo­jak­si! äi­tiys pis­tää myös hur­jiin haas­tei­siin. Lap­set kas­va­vat mie­len­kiin­toi­sik­si yk­si­löik­si, heil­tä op­pii, saa vi­rik­kei­tä.”

Kes­kos­lap­sen syn­ty­mä saa äi­din mie­len haa­voit­tu­vai­sek­si:

”äi­tiy­den eh­do­ton täyt­ty­mys on vas­ta­syn­ty­nyt rin­nan pääl­lä, sy­lis­sä, sii­nä lä­hel­lä. Rii­pai­se­vaa on ko­kea kes­kos­lap­sen äi­tiys, ko­kea se, kun nä­kee ohu­en la­si­sei­nän läpi lap­sen­sa, mut­ta hän­tä ei saa sy­liin.”

Lap­sen saa­mi­nen on ai­na lah­jaa Luo­jal­ta. Ai­no­kai­sen äi­ti to­te­aa­kin: ”Ja kui­ten­kin – äi­tiys on en­nen kaik­kea ai­nut­ker­tai­nen, yk­si­löl­li­nen ih­mis­suh­de äi­din ja lap­sen vä­lil­lä. Sitä pei­laa, mil­lä ta­val­la osai­si var­jel­la ja vaa­lia ai­nut­ker­tais­ta lä­hei­syyt­tä, et­tä se säi­lyi­si ja kan­tai­si läpi elä­män.”

äi­ti­myyt­ti kai­paa tuu­le­tus­ta

äi­tiy­den ei tar­vit­se ol­la täy­del­li­nen suo­ri­tus. Kan­nat­taa ope­tel­la ole­maan oman­lai­sen­sa äi­ti. On sa­not­tu, et­tä siis­ti koti tar­koit­taa elä­mä­tön­tä elä­mää. On­nel­li­nen on sel­lai­nen äi­ti, joka osaa heit­täy­tyä lap­sen vie­rel­le vä­lit­tä­mät­tä esi­mer­kik­si il­ta­ruo­ka­tis­keis­tä. Tis­kaa­mi­sen voi siir­tää il­taan­kin, mut­ta lap­sen hel­lyy­den­puus­kaa ei.

Kai­ja Juu­rik­ka­la on äi­ti­kir­jas­saan to­den­nut näin: ”En ol­lut kos­kaan hai­kail­lut äi­dik­si. – – Ruu­an­lait­to ja siis­teys oli­vat heik­kouk­si­a­ni. Olin ai­lah­te­le­vai­nen ja äk­ki­näi­nen. Le­vo­ton. Huk­ka­sin ta­va­rat. Ki­lah­din. Nu­kuin huo­nos­ti. Vai­vuin epä­toi­voon. Ek­syin. Unoh­din. Sai­ras­te­lin. Täy­del­li­nen ai­hio äi­dik­si? Tai­pu­muk­sis­ta­ni huo­li­mat­ta lap­set ovat kuu­lu­neet elä­mää­ni koko ai­kui­suu­den ajan. Kans­sa­ni, rin­nal­la­ni, vie­rel­lä­ni. Si­si­kun­taa­ni rii­va­ten ja piis­ka­ten, hel­lien ja ha­la­ten.”

Kai­kil­la nai­sil­la ei ole hoi­va­gee­niä, joka ak­ti­voi­tui­si vii­meis­tään syn­ny­tyk­ses­sä. Har­va sel­vi­ää äi­dik­si tu­los­ta tun­te­mat­ta it­se­ään vä­lil­lä täy­sin riit­tä­mät­tö­mäk­si ja avut­to­mak­si. äi­ti­myyt­tiin kuu­luu se­kin aja­tus, et­tä äi­ti osai­si luon­nos­taan vas­ta­ta lap­sen­sa tar­pei­siin ja tie­tää, mikä on omal­le lap­sel­le pa­ras­ta. Ei osaa. äi­dik­si opi­taan. On­nek­si. äi­tiy­den ei tar­vit­se ol­la täy­del­li­nen suo­ri­tus. Jo­na­kin päi­vä­nä riit­tää, et­tä te­kee vain vält­tä­mät­tö­mim­män.

Mum­moi­käi­set äi­dit an­toi­vat ar­vok­kaan, kau­niin neu­von: ”An­na sy­liä pal­jon. Pidä lap­sia lä­hel­lä.” Tämä neu­vo on kul­la­nar­voi­nen.

Teks­ti: Saa­ra Hint­sa­la

Ku­vat: Päi­vi Pel­to­nie­mi, Jar­mo Määt­tä, Ma­ti­as Haa­ra­nie­mi, Hen­rik­ki He­te­maa ja Kari Ven­ga­sa­ho

Ly­hen­nel­mä kir­joi­tuk­ses­ta, joka on jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.5.2014.