Pexels
Pexels
Olli Lohi
Kristillinen avioliittokäsitys perustuu Jumalan sanaan. Avioliitto on Jumalan luoma järjestys ja hyvä lahja, jonka hän on säätänyt miehen ja naisen yhteiselämän muodoksi.
Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen ja tarkoitti heidät elämään yhteydessä toisiinsa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi” (1. Moos. 2:24). Jumala siunasi ensimmäisen ihmisparin ja antoi heille tehtävän: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa” (1. Moos. 1:28).
Kuudes käsky suojelee avioliittoa
Avioliitto on miehen ja naisen rakkauteen perustuva elinikäinen liitto, jossa puolisot lupaavat Jumalan kasvojen edessä rakastaa toisiaan hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti. Jumala on luonut heidät erilaisiksi ja toisiaan täydentäviksi. Avioliittoon kuuluu myös puolisoiden fyysinen ja biologinen yhteenkuuluvuus.
Seksuaalisuus on Jumalan ihmiselle antama lahja ja osa ihmisyyttä. Miehen ja naisen seksuaaliseen yhteyteen liittyy myös uuden elämän syntymisen mahdollisuus. Raamatun opetuksen mukaan sukupuolielämä kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Siksi kristilliseen elämäntapaan kuuluu sitoutuminen avioliittoon ja pidättäytyminen sen ulkopuolisista suhteista. Kuudes käsky suojelee avioliittoa, puolisoiden uskollisuutta ja seksuaalisuuden hyvää lahjaa.
Avioliitto muuttuvassa ajassa
Yhteiskunnan käsitykset avioliitosta, seksuaalisuudesta ja perheestä ovat muuttuneet. Avioliitto nähdään yhä useammin parisuhteena, jonka perustana ovat yksilön tunteet ja valinnat. Yhä useammin yhteiselämää eletään avoparina ilman avioliittoon sitoutumista. Samalla yhteiskunnallinen avioliittokäsitys on laajentunut koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja. Tämän myötä kirkossa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, pitäisikö myös kirkollinen vihkiminen ulottaa koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja.
Yhteiskunnan muuttuvat käsitykset eivät kuitenkaan muuta Jumalan sanan opetusta. Kristillisen avioliittokäsityksen lähtökohtana ei ole kulloinkin vallitseva kulttuuri vaan Jumalan luomistyö ja Raamatun opetus. Siksi kristitty arvioi oman aikansa käsityksiä Jumalan sanan valossa.
Jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas, ja häntä tulee kohdella rakkaudella ja kunnioittavasti. Lähimmäisenrakkaus ei kuitenkaan merkitse luopumista siitä, mitä Raamattu opettaa avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Jeesuksen opetuksessa Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen kuuluvat yhteen. Jumalan käskyt ohjaavat meitä siinä, mitä rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen käytännössä merkitsee. Näin ollen rakkauden nimissä ei voida rikkoa Jumalan tahtoa.
Kristillinen avioliittokäsitys korostaa yksilön oikeuksien rinnalla sitoutumista ja vastuuta. Avioliitossa ei kysytä vain, mitä minä saan, vaan myös sitä, miten voin rakastaa, palvella ja kantaa vastuuta puolisostani ja perheestäni. Aviolupaus merkitsee sitoutumista myös silloin, kun elämä muuttuu ja yhteinen matka käy vaikeaksi.
Avioero ja uudelleen avioituminen
Avioliittojen rikkoutumiseen liittyy paljon murhetta ja kärsimystä. Erotilanteet ovat erilaisia, ja niiden seuraukset koskettavat usein puolisoiden lisäksi lapsia ja läheisiä. Siksi vaikeuksien keskellä olevat tarvitsevat myös lähimmäisten tukea ja rinnalla kulkemista. Kristillisen opetuksen lähtökohtana on Jeesuksen sana: ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:8–9.) Jumalan tahdon mukaista on, että avioliitto säilyy kuolemaan asti.
Jeesus opettaa myös uudelleen avioitumisesta puolison vielä eläessä: joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on aviorikkoja (Luuk. 16:18). Paavali puolestaan kirjoittaa, että eronneen tulee pysyä naimattomana tai sopia puolisonsa kanssa (1. Kor. 7:10–11). Näiden raamatunkohtien perusteella uudelleen avioituminen puolison vielä eläessä on vastoin Jumalan sanan opetusta.
Kuolema sen sijaan päättää avioliiton. Leskeksi jäänyt on siksi vapaa avioitumaan uudelleen. Paavali kirjoittaa: ”Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa” (1. Kor. 7:39). Leskeksi jäänyt saa surun ja uuden elämänvaiheen keskellä luottaa Jumalan johdatukseen.
Opetusta ei voi muuttaa
Jumalan sanan opetusta ei voida muuttaa ihmisen elämäntilanteen mukaan. Tämä koskee myös avioliittoa, avioeroa ja uudelleen avioitumista. Synnille ei ole Raamatussa lupaa, eikä armoa voida käyttää perusteena tietoiselle Jumalan tahdon vastaiselle toiminnalle. Syntiin jääminen voi paaduttaa ihmisen ja johtaa epäuskoon. Heprealaiskirje kehottaa: ”Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä – – ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.” (Hepr. 3:13.)
Jumala voi kuitenkin herättää epäuskoon joutuneen ihmisen, ja katuvalle syntiselle kuuluu Jumalan armo. Kristillisen uskon ytimessä on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen evankeliumi. Parannuksen armon saanutta tulee rakastaa Jumalan lapsena. Anteeksiannettuja syntejä ei tule käyttää häntä vastaan eikä nostaa uudelleen hänen kannettavakseen.
Avioliittoa tulee vaalia
Avioliiton elinikäisyys merkitsee vastuuta sen hoitamisesta. Kahden erilaisen ihmisen yhteiselämä edellyttää keskustelua, kuuntelemista, kärsivällisyyttä ja tahtoa toimia toisen parhaaksi. Mies ja nainen ovat Jumalan luomina samanarvoisia, eikä avioliitto oikeuta toisen väheksymiseen tai alistamiseen.
Kristillisessä avioliitossa anteeksiantamuksella on keskeinen merkitys. Avioliitossa elää kaksi syntistä ja vajavaista ihmistä, joiden on tärkeää nöyrtyä pyytämään ja antamaan anteeksi. Anteeksiantamuksen evankeliumi hoitaa omaatuntoa ja antaa voimaa jatkaa yhteistä matkaa.
Vaikeuksiin on tärkeää hakea apua riittävän varhain, tarvittaessa myös ammattiapua. Läheiset ja ystävät voivat olla puolisoiden tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Yhteiset tilaisuudet, aviopuolisoillat ja leirit tarjoavat mahdollisuuksia pysähtyä oman avioliiton äärelle ja vahvistaa keskinäistä yhteyttä.
Lapset ovat Herran lahja
Jumala on antanut miehen ja naisen väliseen avioliittoon mahdollisuuden uuden elämän syntymiseen. Siksi kristilliseen avioliittoon kuuluu avoimuus ottaa lapset vastaan Jumalan lahjana. Raamattu sanoo: ”Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa” (Ps. 127:3). Lasten vastaanottaminen ja kasvattaminen tuovat mukanaan iloa ja kiitollisuutta, mutta kysyvät vanhemmilta myös voimia. Siinä he tarvitsevat toistensa ja läheistensä tukea sekä luottamusta Jumalan huolenpitoon.
Kaikille aviopuolisoille Jumala ei anna lapsia. Lapsettomuus voi olla kipeä elämänkokemus, mutta se ei vähennä avioliiton arvoa.
Kaikille ihmisille Jumala ei osoita aviopuolisoa. Jokaisella on oma arvokas elämäntehtävänsä ja kutsumuksensa. Naimattomana elävä voi myös monin tavoin olla perheiden ja lasten tukena esimerkiksi kummina, lastenhoidossa ja arjen eri tilanteissa. Tällainen rinnalla kulkeminen voi olla merkittävä tehtävä ja lahja.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys