Sie­lun­hoi­dol­la tar­koi­te­taan ylei­ses­ti ih­mi­sen si­säi­ses­tä elä­mäs­tä huo­leh­ti­mis­ta kuun­te­le­mi­sen, läs­nä­o­lon ja rin­nal­la kul­ke­mi­sen kaut­ta. Ny­ky­kie­les­sä sil­lä vii­ta­taan laa­jas­ti hen­ki­seen ja hen­gel­li­seen tu­keen. Tämä alus­tus kä­sit­te­lee eri­tyi­ses­ti Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa to­teu­tu­vaa raa­ma­tul­lis­ta sie­lun­hoi­toa.

Ylei­nen ja yk­si­tyi­nen sie­lun­hoi­to

Ylei­nen sie­lun­hoi­to to­teu­tuu seu­ra­kun­nan ar­jes­sa saar­nan, ope­tuk­sen, ru­kouk­sen ja kris­tit­ty­jen kes­ki­näi­sen kans­sa­käy­mi­sen kaut­ta, jos­sa Ju­ma­la hoi­taa omi­aan myös ar­jen roh­kai­sun ja us­kon yh­tey­den vä­li­tyk­sel­lä.

Yk­si­tyi­nen sie­lun­hoi­to on kah­den­kes­ki­nen, luot­ta­muk­sel­li­nen koh­taa­mi­nen, jos­sa ih­mi­nen voi pu­hua sii­tä, mikä pai­naa, ja jos­sa kuun­te­le­mi­nen, ru­kous ja Ju­ma­lan sa­nan loh­du­tus – eri­tyi­ses­ti evan­ke­liu­mi ja an­teek­si­an­ta­mus – ovat kes­kei­siä.

Raa­ma­tul­li­nen sie­lun­hoi­to

Raa­ma­tul­li­sen sie­lun­hoi­don pe­rus­ta on Ju­ma­lan sana ja sii­tä nou­se­va us­kon ym­mär­rys, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on aut­taa ih­mis­tä us­ko­maan ja elä­mään us­kos­sa. Se on kris­tit­ty­jen kes­ki­näis­tä huo­len­pi­toa, jos­sa ih­mi­nen koh­da­taan rak­kau­del­la ja kuun­nel­len, mut­ta sa­mal­la Ju­ma­lan sa­nan läs­nä­o­los­sa, jot­ta us­ko ja oma­tun­to sai­si­vat hoi­toa Kris­tuk­sen ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen kaut­ta.

Kris­tuk­sen kirk­ko­laik­si ni­met­ty Jee­suk­sen ope­tus sii­tä, kuin­ka mei­dän tu­lee suh­tau­tua syn­tiin lan­gen­nee­seen lä­him­mäi­seem­me (Matt. 18:15–20) on kes­kei­nen opil­li­nen asia. Jee­sus oh­ja­si seu­raa­ji­aan hoi­ta­maan tois­ten­sa us­koa. Hän neu­voi, et­tä syn­tiin lan­gen­nut tu­lee en­sin koh­da­ta kah­den kes­ken.

Us­ko­nys­tä­vän koh­taa­mi­nen

Jee­sus ke­hot­ti luo­pu­maan syn­nis­tä ja aut­toi ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen (Luuk. 6:37). Paa­va­li neu­voi hoi­ta­maan rik­ko­nut­ta lem­pe­äs­ti: ”tei­dän, joi­ta Hen­ki oh­jaa, on lem­pe­äs­ti ojen­net­ta­va hän­tä” (Gal. 6:1). Jaa­kob kir­joit­ti, et­tä syn­ti­sen pa­laut­ta­mi­nen har­ha­tiel­tä ”pe­las­taa hä­net kuo­le­mas­ta ja peit­tää pal­jot­kin syn­nit” (Jaak. 5:19).

Toi­saal­ta pu­hu­tel­ta­va voi ko­kea kes­kus­te­lun hen­ki­se­nä tai hen­gel­li­se­nä ah­dis­te­lu­na, jopa vä­ki­val­ta­na. Tämä voi ol­la syy­nä sii­hen, et­tä si­sar tai veli ar­kai­lee läh­teä pu­hut­te­le­maan. Pu­hut­te­li­jal­la on usein myös tai­ta­mat­to­muu­den tun­net­ta.

Pyhä Hen­ki neu­voo ja vel­voit­taa koh­taa­maan lan­gen­neen lem­pe­äs­ti, rak­kaas­ti ja kär­si­väl­li­ses­ti. Koh­taa­jan on tun­net­ta­va myös oma ti­lan­sa: hän­kin on it­ses­sään syn­ti­nen ja elää Ju­ma­lan ar­mo­hoi­don va­ras­sa. Pyy­däm­me Ju­ma­lal­ta tai­toa ja ym­mär­rys­tä lä­hes­tyä tois­ta nöy­räs­ti ja sa­mal­ta ta­sol­ta — jopa ”al­haal­ta päin”. Ju­ma­lan sana ei oh­jaa ko­vuu­teen, ylem­myy­teen tai hal­vek­sun­taan.

Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus

Jee­sus opas­ti, kuin­ka hä­nen seu­raa­jien­sa te­ke­mä syn­tien si­to­mi­nen ja pääs­tä­mi­nen maan pääl­lä mer­kit­see sitä, et­tä ne on myös tai­vaas­sa si­dot­tu tai va­pau­tet­tu (Matt. 18:18). Sa­man Jee­sus sa­noi Pie­ta­ril­le lu­va­tes­saan an­taa hä­nel­le “tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met” (Matt. 16:19).

Ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen Jee­sus sa­noi omil­leen: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si” (Joh. 20:20–23). Tä­hän pe­rus­tuu us­ko­vais­ten val­ta ju­lis­taa syn­nit an­teek­si. Jo­kai­nen us­ko­vai­nen elää Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa.

Si­to­mi­nen ja val­tuu­det

Jee­sus an­toi ope­tus­lap­sil­leen teh­tä­väk­si myös si­toa eli ol­la an­ta­mat­ta syn­te­jä an­teek­si. Jee­sus ke­hot­ti vie­mään asi­an seu­ra­kun­nal­le, jot­ta syn­tiin jou­tu­nut huo­mai­si ti­lan­sa ja ”voi­tet­tai­siin ta­kai­sin” (Matt. 18:15–20).

Us­ko­vien vä­li­sis­sä eri­mie­li­syyk­sis­sä ei yk­sit­täi­sen Ju­ma­lan lap­sen teh­tä­vä kos­kaan ole si­toa tois­ta. Pyhä Hen­ki oh­jaa si­de­a­vai­men käyt­tä­mi­seen seu­ra­kun­nan kes­kel­lä sil­loin, kun sii­hen on tar­vet­ta. Si­de­a­vai­men käyt­tä­mi­ses­sä on mu­ka­na Ju­ma­lan ra­kas­ta­va kut­su lan­gen­neel­le, sil­lä Ju­ma­lan tah­to on, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen pe­las­tui­si.

Syn­nin­pääs­tö on sie­lun­hoi­don yti­mes­sä. Sen voi ju­lis­taa jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si ka­tu­val­le, joka nöyr­tyy pa­ran­nuk­seen, syn­tei­hin si­do­tul­le­kin, kun hän pyy­tää an­teek­si­an­toa.

Pi­tä­kääm­me huol­ta toi­sis­tam­me

It­sek­kyys voi­mis­tuu ajas­sam­me. Ih­mi­sil­lä voi ol­la aja­tus, et­tä tois­ten asi­oi­hin ei sai­si puut­tua. Raa­mat­tu kui­ten­kin ke­hot­taa: ”Pi­tä­kääm­me huol­ta toi­nen toi­ses­tam­me ja kan­nus­ta­kaam­me toi­si­am­me rak­kau­teen ja hy­viin te­koi­hin.” (Hepr. 10:24-25). Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja tuo esil­le use­as­sa koh­din kes­ki­näi­sen huo­len­pi­don ja val­vo­mi­sen tar­peel­li­suu­den. Hän myös ke­hot­ti elä­mään seu­ra­kun­ta­yh­tey­des­sä (Hepr. 10:25).

Paa­va­li kir­joit­ti vain joi­ta­kin kuu­kau­sia ai­em­min syn­ty­neel­le Tes­sa­lo­ni­kan seu­ra­kun­nal­le, kuin­ka ”Ju­ma­la it­se on opet­ta­nut tei­dät ra­kas­ta­maan toi­nen tois­tan­ne” (1. Tess. 4:9). Hän ke­hot­ti hei­tä: ”Roh­kais­kaa ja vah­vis­ta­kaa toi­nen tois­tan­ne, ja niin­hän te teet­te­kin!” (1. Tess. 5:11) Ojen­ta­kaa, roh­kais­kaa ja tu­ke­kaa toi­si­an­ne ja ol­kaa kär­si­väl­li­siä, hän jat­kaa (1. Tess. 5:14).

Näin us­ko­vai­set pi­ti­vät toi­sis­taan huol­ta jo us­kon tai­pa­leen al­ku­mat­kas­ta al­ka­en.

Us­kon hoi­ta­mi­nen seu­ra­kun­nas­sa

Mart­ti Lut­her se­lit­tää (Iso Ka­te­kis­mus: Apos­to­li­sen us­kon­tun­nus­tuk­sen 3. us­kon­kap­pa­leen se­li­tys) seu­ra­kun­nan mer­ki­tys­tä; kuin­ka Py­hän Hen­gen osal­li­suus ja yh­teys muo­dos­taa us­ko­vis­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan. Se on paik­ka, jos­sa Ju­ma­lan pe­las­ta­va ar­mo il­me­nee maan pääl­lä. Näin ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus löy­tää hä­net ja omis­taa ar­mo ja pe­las­tus.

Jos ih­mi­nen ei elä seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä, hä­nen us­kon­sa kuih­tuu. Vaik­ka us­ko on jo­kai­sel­le hen­ki­lö­koh­tai­nen, se on Py­hän Hen­gen kaut­ta myös yh­tei­nen.

Us­ko­ne­lä­mää hoi­de­taan Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta seu­ra­kun­nan kes­kel­lä, sen ju­lis­tuk­ses­sa ja ope­tuk­ses­sa (Joh. 10:14–16, 16:13–16; 1. Kor. 12:26–27; 1. Tess. 5:14). Us­ko­ne­lä­män ja us­ko­vien yh­tey­den hoi­ta­mi­seen kuu­luu myös eh­tool­li­sen lah­ja.

Jos­kus us­ko­vai­nen voi pit­kään­kin jou­tua ole­maan eros­sa us­ko­nys­tä­vis­tä esi­mer­kik­si ter­vey­del­li­sis­tä syis­tä tai puut­tu­vien kul­ku­yh­teyk­sien vuok­si. Ju­ma­la on lu­van­nut pi­tää huol­ta lap­ses­taan täl­lai­si­na­kin ai­koi­na.

Ko­ti­sii­o­nin mer­ki­tys

Ko­ti­sii­o­ni muo­dos­tuu useim­mi­ten sa­mal­la seu­dul­la asu­vis­ta us­ko­nys­tä­vis­tä. Sil­lä on olen­nai­nen mer­ki­tys us­ko­ne­lä­mäl­le.

Tar­vit­sem­me jo­kai­nen luo­tet­ta­via ja tur­val­li­sia mat­ka­ys­tä­viä, joi­den kans­sa voim­me kes­kus­tel­la ja ky­sel­lä vai­keim­mis­ta­kin asi­ois­ta. Yh­teys ja hen­ki­lö­koh­tai­sen us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­nen aut­ta­vat ja roh­kai­se­vat us­kos­sa. Kun mei­dät tun­ne­taan ko­ti­sii­o­nis­sa, meil­lä on mah­dol­li­suus myös tul­la it­se hoi­de­tuk­si.

Ri­pin lah­ja

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 18. lu­vus­sa Jee­sus oh­jaa us­ko­vai­sia kes­ki­näi­seen an­teek­si­an­ta­muk­seen. Hän ke­hot­ti an­ta­maan rik­ko­neel­le an­teek­si niin usein kuin tämä tu­lee ja ka­tuu. Jee­sus va­roit­taa myös an­teek­si­an­ta­mat­to­muu­des­ta (Matt. 18:21,35, Luuk. 17:4).

Rip­pi on ar­mon­vä­li­ne. Sii­nä ih­mi­nen saa tun­nus­taa syn­tin­sä us­ko­vai­sel­le rip­pi-isäl­le ja kuul­la hen­ki­lö­koh­tai­sen syn­nin­pääs­tön. Syn­nin­pääs­tön evan­ke­liu­mi on ri­pin ja sie­lun­hoi­don yti­mes­sä.

Sie­lun­hoi­to on luot­ta­muk­sel­lis­ta. Sie­lun­hoi­ta­ja ei saa pal­jas­taa ker­rot­tu­ja asi­oi­ta, ei­kä rip­pi-isä saa ker­toa hä­nel­le us­kot­tu­ja asi­oi­ta eteen­päin (Ka­te­kis­mus, Koh­ta 41). Asi­an sitä edel­lyt­tä­es­sä rip­pi-isäl­lä on vas­tuu oh­ja­ta ri­pin te­ki­jä kan­ta­maan vas­tuun­sa vi­ra­no­mais­ten ja lä­heis­ten edes­sä.

Teh­tä­vä­nä ruok­kia ja kai­ta

Jee­sus an­toi Pie­ta­ril­le teh­tä­vän ruok­kia ja kai­ta hä­nen lam­pai­taan ja ka­rit­soi­taan (Joh. 21:15–18). Tä­hän sa­maan pal­ve­lu­teh­tä­vään myös pu­hu­ja­vel­jet on kut­sut­tu.

Ko­ti­sii­o­nin kes­kel­lä Pyhä Hen­ki hoi­taa sa­nan­pal­ve­li­joi­ta seu­ra­kun­nan kaut­ta. Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vä ei ole ar­vo ei­kä ase­ma, vaan pal­ve­lu­teh­tä­vä, jo­hon Ju­ma­la kut­suu seu­ra­kun­tan­sa kaut­ta (Apt. 1:21–26, 15:22).

Jos pu­heis­sa il­me­nee jo­ta­kin, mikä on Ju­ma­lan sa­nal­le vie­ras­ta ja rik­koo yh­teis­tä rak­kaut­ta, on seu­ra­kun­nan teh­tä­vä hoi­taa asia niin, et­tä Hen­gen yh­teys säi­lyy ja pu­heis­sa kuu­luu Hy­vän Pai­me­nen ää­ni (Room. 15:4-6, Room. 16:17, 1. Kor. 1:10, Hepr. 13:7–9).

Pu­hu­jil­le an­ne­tut teh­tä­vät ei­vät ko­ro­ta hei­tä seu­ra­kun­nan ylä­puo­lel­le. Py­hän Hen­gen yh­tey­des­sä seu­ra­kun­ta ym­mär­tää pu­hu­jien in­hi­mil­li­sen puo­len. He ovat vel­jiä mui­den jou­kos­sa — ar­mon va­ras­sa elä­viä (Apt. 20:28, Jaak. 3:2, 1. Tim. 1:15). Jos sa­nan­pal­ve­li­ja lan­ke­aa va­ka­vaan syn­tiin, seu­rauk­set voi­vat ol­la sy­viä. On myös ti­lan­tei­ta, jois­sa sa­nan­pal­ve­li­jan toi­min­ta ai­heut­taa pa­hen­nus­ta. Täl­lai­set teot voi­vat hor­jut­taa yh­teis­tä rak­kaut­ta.

Ko­ti­sii­o­nin on tar­peen py­säh­tyä yh­des­sä ti­lan­teen ää­rel­le ja ru­koil­len har­ki­ta, mikä var­je­lee us­koa ja us­ko­nyh­teyt­tä. Sa­mal­la on ar­vi­oi­ta­va, on­ko sa­nan­pal­ve­li­ja syy­tä va­paut­taa teh­tä­väs­tään. Ta­voit­tee­na on yh­tey­den var­je­le­mi­nen ja kaik­kien osa­puol­ten hoi­ta­mi­nen.

Us­ko­nys­tä­vä sie­lun­hoi­ta­ja­na

Pie­ta­ri ke­hot­taa ja­ka­maan kes­ke­nään ”ilot ja su­rut, ra­kas­ta­maan toi­si­aan ja ole­maan hy­vä­sy­dä­mi­siä ja nöy­riä”, ja siu­naa­maan toi­si­aan. (1. Piet. 3:8–9). Paa­va­li kir­joit­taa ga­la­ta­lai­sil­le: ”Kan­ta­kaa tois­ten­ne taak­ko­ja, niin te täy­tät­te Kris­tuk­sen lain”. (Gal. 6:2).

Us­ko­vai­set ovat roh­kai­si­joi­ta toi­sil­leen ja sa­mal­la it­se tuen tar­pees­sa (Room. 1:11–12). Us­ko­vais­ten kes­ken to­teu­tuu ylei­nen pap­peus. Jo­kai­nen kris­tit­ty voi ol­la sie­lun­hoi­ta­ja. Tämä on hy­vin kal­li­sar­vois­ta; on­han sie­lun­hoi­don pe­rim­mäi­nen tar­koi­tus aut­taa ja roh­kais­ta niin, et­tä tä­män elä­män jäl­keen saa­vu­te­taan ian­kaik­ki­nen elä­mä tai­vaas­sa (Room. 14:1, 17–19).

Sie­lun­hoi­dol­li­sis­sa kes­kus­te­luis­sa ei ai­na ole kyse syn­nis­tä, vaan muis­ta­kin us­koon ja elä­mään liit­ty­vis­tä asi­ois­ta. Taak­ko­jen ja ilo­nai­hei­den ja­ka­mi­nen roh­kai­see us­ko­maan. Ju­ma­lan rak­kaus ja lä­him­mäi­sen rak­kaus aut­ta­vat ja saa­vat oh­ja­ta mei­tä.

Ly­hen­nel­mä on toi­mi­tuk­sen te­ke­mä.