Nou­sin hi­taas­ti por­tai­ta ker­ros­ta­lon kol­mat­ta ker­ros­ta koh­ti. Olin me­nos­sa en­sim­mäi­seen var­si­nai­seen tu­ki­ta­paa­mi­see­ni uu­den tu­et­ta­va­ni ko­tiin, ja jän­ni­tys sai hen­gi­tyk­se­ni ti­he­ne­mään.

On­ko mi­nus­ta va­paa­eh­tois­työ­hön?

Hi­das­tin nou­su­a­ni ja an­noin it­sel­le­ni ai­kaa rau­hoit­tua. Mie­lee­ni juo­lah­ti epäi­lys: Oli­ko­han mi­nus­ta sit­ten­kään täl­lai­seen tu­ki­työ­hön? Osaan­ko saa­mas­ta­ni kou­lu­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta teh­dä tai sa­noa mi­tään sel­lais­ta, jos­ta oli­si oi­ke­as­ti apua täl­le tu­kea tar­vit­se­val­le tai yli­pää- tään ke­nel­le­kään? Mitä olin oi­kein aja­tel­lut ryh­ty­es­sä­ni näin vaa­ti­vaan työ­hön?

Het­kek­si van­ha ah­dis­tus val­ta­si mie­le­ni. En­hän ol­lut jak­sa­nut edes oman­kaan elä­mä­ni on­gel­mien ja pai­nei­den kes­kel­lä, vaan olin pu­don­nut pit­käk­si ai­kaa poh­jat­to­man kui­lun hä­mä­ryy­teen täy­sin la­maan­tu­nee­na. Sei­sah­duin ja an­noin it­sel­le­ni taas het­ken ai­kaa jät­tääk­se­ni ki­pe­ät mie­li­ku­vat ja nos­taak­se­ni ti­lal­le kai­ken sen hy­vän, mikä oli mi­nut sy­väl­tä ah­dis­tuk­ses­ta nos­ta­nut ja myö­hem­min kan­na­tel­lut.

Mikä sai läh­te­mään mu­kaan?

Nou­sin por­tai­ta ja muis­tu­tin it­se­ä­ni, et­tä juu­ri sik­si­hän olin kou­lut­tau­tu­nut­kin tu­ki­hen­ki­lök­si, kos­ka tun­sin suur­ta kii­tol­li­suut­ta saa­mas­ta­ni tu­es­ta. Mie­le­ni täyt­ti jäl­leen läm­min tun­ne kaik­kia nii­tä ih­mi­siä koh­taan, jot­ka oli­vat jak­sa­neet ol­la tu­ke­na­ni pit­ki­nä ja uu­vut­ta­vi­na ma­sen­nuk­sen täyt­tä­mi­nä kuu­kau­si­na lä­hes vuo­si­kym­men ai­kai­sem­min. Sa­mal­la nou­si kii­tol­li­suus tai­vaal­li­sel­le Isäl­le sii­tä, et­tä hän oli an­ta­nut lä­heis­ten us­ko­nys­tä­vien kaut­ta myös epäi­lys­ten täyt­tä­mäl­le us­ko­ne­lä­mäl­le­ni vah­vis­tus­ta.

En oli­si mi­ten­kään sel­vin­nyt yk­sin il­man lä­heis­te­ni, am­mat­ti-ih­mis­ten ja us­ko­vais­ten ys­tä­vie­ni myö­tä­tun­toa ja kan­nus­ta­vaa tu­kea. Kuun­te­le­mi­nen ja kuul­luk­si tu­le­mi­sen tun­ne tai vain läs­nä­o­lo ovat hy­vin yk­sin­ker­tai­sia ja hel­pos­ti toi­sel­le an­net­ta­via asi­oi­ta, mut­ta nii­hin si­säl­tyy järk­ky­nyt­tä miel­tä hoi­ta­vaa voi­maa. Kun sain vie­lä kuul­la evan­ke­liu­min loh­dut­ta­via sa­no­ja, pa­la­si luot­ta­mus Ju­ma­laan: hän pys­tyy joh­dat­ta­maan mi­nut tä­män­kin vai­ke­an elä­män­vai­heen läpi par­haak­si kat­so­mal­laan ta­val­la.

Muis­tin hy­vin elä­väs­ti, mi­ten olin toi­pu­mi­se­ni lop­pu­vai­hees­sa päät­tä­nyt, et­tä jos vie­lä jos­kus sel­vi­än en­ti­sel­le­ni, lai­tan ko­ke­ma­ni kier­toon ja an­nan ai­kaa­ni vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­vil­le lä­him­mäi­sil­le­ni.

Kak­si pe­lo­kas­ta

Ko­ko­sin aja­tuk­si­a­ni tu­et­ta­va­ni oven edes­sä ja pai­noin ovi­kel­loa. Vä­hään ai­kaan ei ta­pah­tu­nut mi­tään, kun­nes näin ovi­sil­mää ra­o­tet­ta­van ja kuu­lin hei­kon ka­hah­duk­sen oven läpi. Sit­ten hil­jai­suus. Voi ei, tuli mie­lee­ni, täs­tä ei an­net­tu tu­ki­hen­ki­lö­kurs­sil­la mi­tään oh­jet­ta. Mei­tä oli kak­si epä­var­maa ih­mis­tä oven eri puo­lil­la, ja ovi py­syi edes­sä­ni kiin­ni. Mitä minä nyt teen, kun tu­et­ta­va­ni ei ha­lu­a­kaan mi­nun tu­le­van? Ei kai tois­ta voi sii­hen pa­kot­taa­kaan.

Het­ken ku­lut­tua ovi ra­ot­tui tur­va­ket­jun va­ras­sa. Si­säl­lä etei­ses­sä oli pi­me­ää, jo­ten en näh­nyt kun­nol­la si­säl­le, mut­ta käy­tin ti­lai­suut­ta hy­väk­se­ni ja muis­tu­tin, mik­si olin tul­lut, kuka olin. Ky­syin, voi­sin­ko tul­la si­säl­le. Het­keen ei ta­pah­tu­nut mi­tään, kun­nes lo­pul­ta ovi­ket­ju ir­to­si ki­lah­ta­en ja tu­et­ta­va­ni sei­soi pe­lok­kaa­na oven edes­sä. Tois­tin taas sa­mat asi­at ja pyy­sin pääs­tä si­säl­le. Lo­pul­ta hän väis­ti sen ver­ran, et­tä mah­duin hä­nen ohit­seen pi­me­ään etei­seen. No­pe­as­ti hän lu­kit­si oven ta­ka­na­ni ja lait­toi ket­jun taas pai­koil­leen. Sii­nä me sit­ten sei­soim­me toi­sil­leen kak­si vie­ras­ta ih­mis­tä pi­me­äs­sä etei­ses­sä omi­ne pel­koi­nem­me ja odo­tuk­si­nem­me.

Va­paa­eh­tois­työn mer­ki­tys

Kun ker­ran myö­hem­min nou­sin sa­mo­ja ker­ros­ta­lon rap­pu­sia tu­et­ta­va­ni luo, oli­kin ovi ra­ol­laan ja hän odot­ti mi­nua jo oven­suus­sa. Häm­mäs­te­lin, mi­ten hän tie­si juu­ri mi­nun ole­van tu­los­sa, ja hän ker­toi tun­te­van­sa as­kel­te­ni ää­nen. Päi­vät oli­vat yk­si­näi­sel­le pit­kiä, ja myös naa­pu­rien as­ke­leet oli­vat eh­ti­neet tul­la tu­tuik­si.

Kä­vin läpi sil­lä het­kel­lä mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Tun­sin ai­toa iloa sii­tä, et­tä olin tar­peel­li­nen toi­sel­le ih­mi­sel­le, lä­him­mäi­sel­le­ni. Toi­saal­ta koin syyl­li­syyt­tä sii­tä, et­ten ai­na ol­lut jak­sa­nut ol­la täy­si­pai­noi­ses­ti mu­ka­na ta­paa­mi­sis­sam­me, vaan mie­les­sä­ni oli­vat pyö­ri­neet esi­mer­kik­si te­ke­mät­tö­mät työt.

Työ an­taa pal­jon

Mie­tin vie­lä ko­ti­mat­kal­la kii­tol­li­se­na kaik­kea sitä uut­ta, mikä oli tul­lut elä­mää­ni va­paa­eh­tois­työn myö­tä. Olin op­pi­nut vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja ja saa­nut uu­sia nä­kö­kul­mia elä­mään. Olin huo­man­nut, mi­ten hy­vin mo­net asi­at oli­vat elä­mäs­sä­ni: mi­nul­la oli us­ko­vai­nen koti tur­va­paik­ka­na­ni ja lä­hei­siä ys­tä­viä ym­pä­ril­lä­ni. Mo­nes­ti olin pi­tä­nyt näi­tä asi­oi­ta it­ses­tään sel­vi­nä ym­mär­tä­mät­tä edes kiit­tää niis­tä.

Tu­ki­hen­ki­lö­nä kuu­luin nyt pai­kal­li­seen mie­len­ter­vey­syh­dis­tyk­seen, joka or­ga­ni­soi ja jär­jes­tää tu­ki­työs­sä ole­vil­le vir­kis­tys­päi­viä, ret­kiä, li­sä­kou­lu­tus­ta ja työ­noh­jaus­ta. Kos­ka olin pal­jon ko­to­na las­ten kans­sa, tun­tui mu­ka­val­ta kuu­lua jo­hon­kin isom­paan ryh­mään ja ta­va­ta myös mui­ta ai­kui­sia.

Mo­nen­lais­ta va­paa­eh­tois­työ­tä

Muis­tin, mi­ten olin ai­em­min näh­nyt leh­des­sä pie­nen il­moi­tuk­sen, jos­sa et­sit­tiin ta­val­li­sia ih­mi­siä rin­nal­la­kul­ki­jak­si tu­kea tar­vit­se­vil­le mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jil­le, ja mi­ten koin voi­mak­kaas­ti et­tä tuos­sa se nyt on: mah­dol­li­suus ol­la avuk­si lä­him­mäi­sel­le­ni.

Omat ko­ke­muk­se­ni va­paa­eh­tois­työs­tä pai­not­tu­vat mie­len­ter­vey­den tu­ke­mi­seen liit­ty­vään toi­min­taan, mut­ta va­paa­eh­tois­työn kent­tä on hy­vin laa­ja ja mo­ni­puo­li­nen. Työ­tä voi teh­dä las­ten, nuor­ten, van­hus­ten tai vam­mais­ten pa­ris­sa tai voi toi­mia tu­ke­na yk­si­näi­sel­le tai per­heel­li­sel­le ys­tä­vä­pal­ve­lun tai seu­ra­kun­nan kaut­ta.

Va­paa­eh­toi­se­na voi ol­la mu­ka­na asu­kas­tu­pa­toi­min­nas­sa, va­paa­eh­tois­ten tu­ki­kes­kuk­sis­sa tai eri­lai­sis­sa päi­vys­tä­vis­sä tu­ki­pu­he­li­mis­sa. Voi oh­ja­ta eri­lai­sia har­ras­tus­ryh­miä, ja lä­him­mäis­pal­ve­lu­na voi suo­rit­taa pie­niä as­ka­rei­ta. Maa­han­muut­ta­jien tu­ke­mi­nen tai työt­tö­mien toi­min­nas­sa avus­ta­mi­nen voi­vat myös ol­la va­paa­eh­tois­työ­tä te­ke­vän mie­len­kiin­non koh­tei­na. Va­paa­eh­tois­työ­tä voi teh­dä myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ja kir­kon eri työ­muo­dois­sa. Jo­kai­sen toi­min­taan mu­kaan tu­le­van työ­pa­nos on ar­vo­kas, ja te­ke­mis­tä riit­tää kai­kil­le.

Am­ma­til­lis­ta työ­tä täy­den­tä­vää toi­min­taa

Va­paa­eh­tois­toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na ei ole kor­va­ta vi­ra­no­mai­sil­le kuu­lu­vaa toi­min­taa, vaan täy­den­tää sitä niil­lä voi­ma­va­roil­la ja kei­noil­la, mi­hin yh­dis­tys- ja jär­jes­tö­toi­min­nal­la tai yk­sit­täi­sil­lä ih­mi­sil­lä on mah­dol­li­suuk­sia. Va­paa­eh­tois­työ on usein jär­jes­täy­ty­nyt­tä yh­teis­työ­tä eri jär­jes­tö­jen ja yh­dis­tys­ten sekä vi­ral­lis­ten ta­ho­jen vä­lil­lä. Toi­min­nan läh­tö­koh­ta­na ovat ai­na apua ha­ke­vien tar­peet ja toi­saal­ta va­paa­eh­tois­toi­mi­joi­den vah­vuu­det ja mie­len­kiin­non koh­teet.

Lä­him­mäis­työ­tä voi teh­dä yk­sin­kin liit­ty­mät­tä mi­hin­kään jär­jes­töön tai yh­dis­tyk­seen. Se joka on rin­nal­la­kul­ki­ja­na vai­keuk­siin jou­tu­neel­le, te­kee oi­kein. Tun­ne sii­tä, et­tä on it­se pal­jon saa­nut Ju­ma­lal­ta ja lä­him­mäi­sil­tä, avaa sy­dän­tä lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­seen ja pal­ve­le­mi­seen.

Lii­sa Haa­pa­lah­ti

Teks­ti on ly­hen­net­ty Haa­pa­lah­den sa­man­ni­mi­ses­tä ar­tik­ke­lis­ta, joka on SRK:n vuo­si­kir­jas­sa 2008 "Pal­ve­le­va rak­kaus".