Las­se Hert­te­li

Isoi­sä­ni oli haa­voit­tu­nut so­das­sa vai­ke­as­ti. Pa­pan elä­mään tuli iso­ja haas­tei­ta so­keu­tu­mi­sen ja toi­sen kä­den am­pu­toi­mi­sen vuok­si. Ar­kie­lä­män haas­tei­den myö­tä elä­mäs­sä oli mu­ka­na myös al­ko­ho­lin­käyt­tö, joka ai­heut­ti mo­nen­lais­ta har­mia. Ju­ma­la ko­et­te­li ja he­rät­ti pa­pan oman­tun­non. Opas­koi­ran avul­la pap­pa pää­si Sääks­jär­vel­le seu­roi­hin me­ne­vään lin­ja-au­toon. Siel­lä pap­pa sai ko­kea pa­ran­nuk­sen ja hän löy­si nuo­ruu­des­sa ka­dot­ta­man­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Ju­ma­lan tiet ovat ih­meel­li­set (Ps.1:6).

Syn­ti voi tuo­da ih­mi­sen elä­mään sel­lais­ta, mitä ei vält­tä­mät­tä edes ha­lu­ai­si ko­kea. Myös Paa­va­li tun­si syn­nin vai­ku­tuk­sen hy­vin oma­koh­tai­ses­ti. (Room. 7:18–20). Ju­ma­lan sana neu­voo: ”Jät­tä­kää siis kaik­ki pa­huus ja vilp­pi, kaik­ki tees­ken­te­ly ja kaik­ki ka­teus ja kaik­ki pa­net­te­lu” (1. Piet. 2:1).

Kun ih­mi­nen saa pa­ran­nuk­sen ar­mon, us­koo syn­nit ja epä­us­kon an­teek­si, se ai­heut­taa mie­len muu­tok­sen. Hän ha­lu­aa pyy­tää huo­no­ja elä­män­va­lin­to­jaan an­teek­si heil­tä, joi­ta on lou­kan­nut. Hen­gel­lis­tä pa­ran­nus­ta seu­raa elä­män pa­ran­nus; en­ti­nen elä­mä muut­tuu. Tä­män vai­kut­taa us­kon mu­ka­naan tuo­mat he­del­mät, jot­ka Ju­ma­la lah­joit­taa syn­neis­tään luo­pu­val­le.

Ih­mi­sel­lä voi ol­la elä­mäs­sään et­si­kon ai­ka, eri­tyi­nen ai­ka, jol­loin Ju­ma­la kut­suu luok­seen ja pa­ran­nuk­seen. Ih­mi­nen saat­taa käy­dä eri­lai­sis­sa ti­lai­suuk­sis­sa et­sies­sään rau­haa omal­le­tun­nol­le, si­sim­pään­sä. Jos Pyhä Hen­ki ei ole läs­nä ti­lan­tees­sa, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta jää ka­dok­siin ei­kä pa­ran­nus­ta voi saa­da (Matt. 18:20).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta tar­jo­taan evan­ke­liu­mia ja pa­ran­nus­ta syn­nis­tä jo­kai­sel­le kuul­ta­vak­si ja us­kot­ta­vak­si. Ju­ma­la it­se te­kee työ­tään maan pääl­lä ole­van seu­ra­kun­tan­sa kaut­ta. (Luuk. 14:16–27.) Hä­nen joh­da­tuk­ses­taan on ta­voi­tet­ta­vis­sa ”puh­das sa­nan mai­to, joka ra­vit­see ja kas­vat­taa pe­las­tuk­seen”. Sii­nä saa­daan mais­taa Her­ran hy­vyyt­tä. (1. Piet. 2:2–3.)

Myö­hem­min pap­pa ker­toi, kuin­ka hän oli ol­lut tup­la­so­kea. Hän to­te­si, et­tei luon­nol­li­nen so­keus ole mi­tään sen rin­nal­la, jos jou­tuu ole­maan hen­gel­li­ses­ti so­kea. Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­tu­aan pap­pa kävi ker­to­mas­sa sii­tä naa­pu­reis­sa ja vä­lit­ti näin kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Yhä on hen­gel­li­ses­ti so­kei­den mah­dol­lis­ta saa­da ”nä­kö­ky­kyn­sä” ta­kai­sin ju­lis­te­tun evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen kaut­ta.

”Kynt­ti­lä suit­se­vai­nen on ol­lut us­ko­ni ja usein hor­ju­vai­nen myös tiel­lä jal­ka­ni. Vaan Her­ran Sii­o­nis­ta läh­teis­tä avoi­mis­ta taas uut­ta voi­maa saan.” (SL 227:1.)