Ilk­ka Ma­ju­ri

Yk­si­näi­se­nä lu­ki­o­lai­se­na mie­les­sä­ni soi kou­lu­mat­kal­la lau­lun sa­nat: ”Ah, kuin­ka heik­ko kul­kea voi, vai­vai­nen yk­sin tais­tel­la, oi. Sä olet Isä. Us­koa li­sää sy­dä­mee­ni.” Huo­li us­kon säi­ly­mi­ses­tä oli to­del­lis­ta. Paik­ka­kun­nal­la ei ol­lut juu­ri us­ko­via. Ju­ma­la kuu­li huo­kauk­set: sain le­vol­li­suut­ta ja voi­maa kul­kea us­ko­vai­se­na tuon yk­si­näi­sen nuo­ruu­den tai­pa­leen.

Mik­si ru­koil­la, kun Ju­ma­la tie­tää kui­ten­kin pa­rem­min, mitä tar­vit­sem­me, ja on­han lu­vat­tu, et­tä Hen­ki ru­koi­lee puo­les­tam­me? Va­pah­ta­ja ke­hot­taa: ”Val­vo­kaa ja ai­na ru­koil­kaa”. Meil­lä sai­si ol­la ai­na hil­jai­nen sy­dä­men puhe Ju­ma­lan kans­sa ja nöy­rä mie­li: ”Her­ra ar­mah­da mi­nua. Minä tar­vit­sen si­nua. Si­nun tah­to­si tie on par­hain.”

Eräs ys­tä­vä­ni al­koi liit­tää kii­tok­sia il­ta­ru­kouk­seen­sa ja heti vai­kut­ti, et­tä koko elä­mi­sen laa­tu pa­ra­ni. Yk­si us­ko­vien elä­män tar­koi­tuk­sis­ta on ylis­tää ja kiit­tää Ju­ma­laa, jopa vas­toin­käy­mi­sis­sä. Lau­lam­me­han: ”Mitä ym­mär­tä­nyt en, sii­tä­kin tuon kii­tok­sen.”

Jee­sus an­toi Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa seit­se­män koh­taa, joi­den mu­kaan ru­koil­la. Lut­her kir­joit­taa, et­tä ”ne kat­ta­vat kaik­ki tar­peet, jot­ka kos­ke­vat mei­tä ala­ti”. Ju­ma­la vii­sau­des­saan tie­tää pa­rem­min, mi­ten hän ajal­laan nämä koh­dat täyt­tää ja mitä us­ko­vai­nen eni­ten tar­vit­see py­sy­äk­seen tai­vaan tiel­lä.

Ju­ma­la voi teh­dä kuol­lees­ta elä­vän, sai­raas­ta ter­veen, köy­häs­tä rik­kaan ja muut­taa mah­dot­to­man mah­dol­li­sek­si. ”Mah­ta­vil­la te­oil­la sinä, Ju­ma­lam­me vas­taat meil­le, sinä siu­naat ja au­tat mei­tä” (Ps. 92). Tämä sai­si in­nos­taa ai­na kiit­tä­mään ja pyy­tä­mään Ju­ma­lal­ta esi­ru­kouk­sis­sa toi­nen toi­sil­lem­me kaik­kea hy­vää.

Rip­pi­kou­lu­nuo­ri kir­joit­ti esi­ru­kous­pyyn­nön, jos­sa hän toi­voi saa­van­sa sie­lul­leen rau­han. Pa­ras pyyn­tö on­kin se, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyi­si jo­kais­ta, ek­sy­nyt löy­täi­si ta­kai­sin ja säi­lyt­täi­si us­kon lah­jan pe­ril­le as­ti. Ru­koi­lu on lah­jaa tätä ai­kaa var­ten.

Ru­koi­le­mal­la ei kui­ten­kaan pääs­tä tai­vaa­seen. Ikui­sen elä­män voi saa­da vain ar­mos­ta us­ko­mal­la, ot­ta­mal­la omal­le koh­dal­leen vas­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta tar­jo­tun evan­ke­liu­min.