Meis­sä jo­kai­ses­sa on kai­puu yh­tey­teen. Meis­sä on kai­puu yh­tey­teen Ju­ma­lan kans­sa, kai­puu yh­tey­teen it­sem­me ja lä­him­mäis­tem­me kans­sa. Rak­kau­den kak­sois­käs­ky ke­hot­taa: ”Ra­kas­ta Ju­ma­laa yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si” (Matt. 22:34–40, Mark. 12:28–31). Kun us­ko vai­kut­taa rak­kau­te­na, se toi­mii kaut­tam­me lä­him­mäi­sen par­haak­si.

Jos jää yh­tey­den ul­ko­puo­lel­le, mie­les­sä voi liik­kua hyl­käyk­sen ja tar­peet­to­muu­den tun­tei­ta. Sil­loin lä­him­mäi­sen tuki ja lem­peä lä­hes­ty­mi­nen on kal­li­sar­vois­ta. On oleel­lis­ta, kuin­ka lä­hes­tyy hyl­käyk­sen tun­teen al­la kul­ke­vaa, jot­ta ei sär­ki­si mi­tään ar­vo­kas­ta. Jo­tain voi ol­la hil­jaa ra­ken­tu­mas­sa tai vii­mei­nen­kin toi­vo voi ol­la mu­ren­tu­mas­sa. En­si­ar­vois­ta on näh­dä ja kuul­la, koh­da­ta luon­nol­li­ses­ti. Teen­näi­syys syö yh­teyt­tä.

Osaan­ko tar­jo­ta tu­kea lem­pe­äs­ti ja roh­ke­as­ti? So­si­aa­lis­ten ti­lan­tei­den vält­te­ly syn­nyt­tää hel­pos­ti kier­teen, jos­sa vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot heik­ke­ne­vät, kun nii­tä ei pää­se har­joit­ta­maan. Kun jää syr­jään, ei ha­lua, osaa tai us­kal­la lä­hes­tyä mui­ta. Kris­til­li­syy­tem­me kes­kel­lä on mo­nia, joil­la on rak­kau­den mie­li kuul­la ja kie­li pu­hua eri­tyi­se­nä lah­ja­na. Hei­tä tar­vi­taan teh­tä­vis­sä, jois­sa rak­kau­del­li­nen koh­taa­mi­nen on eri­tyi­sen tär­ke­ää.

Osaam­me­ko kut­sua rau­ha­nyh­dis­tyk­sen teh­tä­viin niin, et­tä jo­kai­nen löy­täi­si it­sel­leen so­pi­van pai­kan toi­mia ja saa­da ko­ke­muk­sen jouk­koon kuu­lu­mi­ses­ta? Kris­til­li­syy­den toi­min­nas­sa au­tam­me ja tu­em­me toi­nen tois­tam­me. Apos­to­li muis­tut­taa saa­tu­jen lah­jo­jen käy­tös­tä: ”Pal­ve­lu­teh­tä­vän saa­nut pal­vel­koon, ope­tus­teh­tä­vän saa­nut opet­ta­koon, roh­kai­se­mi­sen lah­jan saa­nut roh­kais­koon” (Room.12:7-8).

Eri­lai­sis­sa kes­kus­te­luil­lois­sa, kurs­seil­la ja lei­reil­lä tar­jou­tuu mah­dol­li­suuk­sia koh­da­ta ja kan­na­tel­la. Las­ten, nuor­ten ja ai­kuis­ten omat ja yh­tei­set ko­koon­tu­mi­set suo­vat mah­dol­li­suu­den osal­lis­tua ja ko­kea jouk­koon kuu­lu­mis­ta. Eri­tyi­ses­ti oman rau­ha­nyh­dis­tyk­sen yh­tei­set lei­rit li­sää­vät yh­tey­den ko­ke­mus­ta.

On ai­ko­ja, jol­loin tu­em­me tois­ta, ja on ai­ko­ja, jol­loin tar­vit­sem­me it­se kan­nat­te­lua. Aut­ta­mi­sen ja avun­saan­nin vas­ta­vuo­roi­suus li­sää ta­sa­ver­tai­suut­ta ja yh­teen­kuu­lu­vuut­ta. Le­vot­to­man ajan kes­kel­lä on eri­tyi­sen tär­ke­ää huo­leh­tia, et­tä lä­him­mäi­nen jak­saa tul­la mu­kaan. On tär­ke­ää ol­la he­reil­lä, jot­ta em­me kul­ki­si ohi.

Jo yk­si ai­to ys­tä­vyys­suh­de tuo tur­vaa ja mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä. Kaik­kien vä­lil­le ei syn­ny ys­tä­vyyt­tä, mut­ta jo­kai­sen voi koh­da­ta. Jos kul­jem­me ohi, em­me tie­dä, min­kä­lai­sen aar­teen ohi kul­jem­me. Em­me tie­dä, mitä ih­mi­sen koh­taa­mi­nen tar­jo­ai­si.