Tut­kit­ta­va teks­ti on Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min alus­sa. Kir­jan pu­nai­sek­si lan­gak­si on luon­neh­dit­tu Ju­ma­lan suun­ni­tel­man to­teu­tu­mis­ta Jee­suk­sen elä­mäs­sä ja kär­si­mi­ses­sä. Mar­kus lie­nee kir­joit­ta­nut evan­ke­liu­min­sa Roo­mas­sa 60-lu­vun lo­pul­la. Kir­ja on evan­ke­liu­meis­ta ly­hin, mut­ta sii­hen on tal­le­tet­tu olen­nai­sin, mitä Jee­suk­sen toi­min­nas­ta tie­det­tiin.

Na­sa­re­ti­lai­sen elä­mä­ker­ta­ku­vaus jää ohu­ek­si, mut­ta sen si­jaan Mar­kus an­taa yti­mek­kään vas­tauk­sen ky­sy­myk­seen Jee­suk­sen per­soo­nas­ta. Kir­jan en­sim­mäi­nen lau­se tii­vis­tää tä­män: ”Ilo­sa­no­ma Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, Ju­ma­lan Po­jas­ta, läh­ti liik­keel­le näin.” Sit­ten on viit­taus Je­sa­jan en­nus­tuk­seen Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jän, Jo­han­nes Kas­ta­jan, tu­le­mi­ses­ta. Ku­vaus Jee­suk­sen kas­tees­ta ja hä­nen jul­ki­sen toi­min­tan­sa al­ka­mi­ses­ta on niin ikään kir­jan alus­sa.

Jo­han­nes Kas­ta­jan van­git­se­mi­sen jäl­keen Jee­sus pa­la­si Ga­li­le­aan ja saar­na­si Ju­ma­lan evan­ke­liu­mia. Sa­no­man si­säl­tö kävi kuu­li­joi­ta koh­ti: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15). Pe­las­tus­his­to­ri­an rat­kai­se­va vai­he oli kä­sil­lä, Van­han tes­ta­men­tin ai­ka päät­tyi. En­nus­tuk­set oli­vat täyt­ty­neet ja lu­pauk­sen sana to­teu­tu­nut.

Ju­ma­la kut­suu kaik­ki­na ai­koi­na

Evan­ke­liu­min eli ilo­sa­no­man läh­tee­nä on Ju­ma­la. Sen pää­si­säl­tö­nä on to­dis­tus Jee­suk­ses­ta ja hä­nen työs­tään. Ylös­nous­sut Va­pah­ta­ja vah­vis­ti vie­lä en­nen tai­vaa­see­nas­tu­mis­taan ope­tus-las­ten­sa lä­he­tys­teh­tä­vän: ”Men­kää kaik­keen maa­il­maan ja saar­nat­kaa evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le” (Mark. 16:15). Apos­to­li Paa­va­li ku­vaa saa­man­sa kut­su­muk­sen Lä­het­tä­jän tah­don mu­kai­ses­ti: ”Paa­va­li, Jee­suk­sen Kris­tuk­sen pal­ve­li­ja, kut­sut­tu apos­to­li, ero­tet­tu ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan evan­ke­liu­mia, jon­ka Ju­ma­la on edel­tä lu­van­nut pro­feet­tain­sa kaut­ta py­his­sä kir­joi­tuk­sis­sa, hä­nen Po­jas­tan­sa, – – Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, mei­dän Her­ras­tam­me, jon­ka kaut­ta me olem­me saa­neet ar­mon ja apos­to­lin­vi­ran” (Room.1:1–5).

Kris­tuk­sen seu­raa­jil­le an­net­tu lä­he­tys­teh­tä­vä on ol­lut voi­mas­sa läpi ih­mis­kun­nan his­to­ri­an ja jat­kuu edel­leen Ju­ma­lan Hen­gen vai­kut­ta­ma­na maa­il­mas­sa eri kan­so­jen kes­kuu­des­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su, hyvä sa­no­ma syn­tis­ten Va­pah­ta­jas­ta, on laa­jal­ti kuul­ta­vis­sa. Ny­ky­ai­kai­nen, te­ho­kas tie­don­vä­li­tys pal­ve­lee myös mo­nel­la ta­val­la evan­ke­liu­min työ­tä.

Kut­su seu­raa­maan

Jul­ki­sen toi­min­tan­sa alus­sa Jee­sus ta­pa­si Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven ran­nal­la kul­kies­saan ka­las­ta­ja-vel­jek­set Si­mo­nin ja And­re­ak­sen. He oli­vat pyy­tä­mäs­sä ka­laa heit­to­ver­koil­la ma­ta­las­sa ve­des­sä. Kes­kel­lä ar­kis­ta työ­tään Jee­sus an­toi heil­le yl­lät­tä­vän kut­sun: ”Seu­rat­kaa mi­nua, niin minä teen teis­tä ih­mis­ten ka­las­ta­jia!” Mar­kus ker­too, et­tä koh­ta ka­las­ta­jat jät­ti­vät verk­kon­sa ja koko elin­kei­non­sa poh­ti­mat­ta rat­kai­su­aan enem­pää. Het­ken ku­lut­tua ti­lan­ne tois­tui. Vä­hän mat­kaa kul­jet­tu­aan Jee­sus ta­pa­si Se­be­deuk­sen po­jat Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen hei­dän ol­les­saan ve­nees­sään ka­la­verk­ko­ja sel­vit­te­le­mäs­sä. Myös he sai­vat Jee­suk­sel­ta seu­raa­mis­kut­sun. Kut­sul­le kuu­li­ai­si­na he liit­tyi­vät Kris­tuk­sen seu­raan ja sai­vat en­sim­mäi­si­nä ope­tus­lap­sen ni­men ja teh­tä­vän.

Kai­kes­sa ko­rut­to­muu­des­saan ta­pah­tu­ma oli ih­meel­li­nen. Jee­sus tun­si noi­den mies­ten mie­len ja näki hei­dän sy­dä­men­sä ti­lan. Jee­suk­sen kut­su oli ar­vo­val­tai­nen, Ju­ma­lan ar­mon ja rak­kau­den kut­su. Ar­kis­ta työ­tään te­ke­vät ka­las­ta­jat tun­si­vat sen vai­ku­tuk­sen ja osoit­ti­vat kut­sul­le luot­ta­vai­sen kuu­li­ai­suu­den. Aa­vis­ta­es­saan teh­tä­vän ai­nut­laa­tui­suu­den he oli­vat val­miit jät­tä­mään ajal­li­sen työn­sä. Jee­suk­sen kut­suun si­säl­tyi pal­jon enem­män kuin he tuol­loin ym­mär­si­vät. Asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys avau­tui heil­le us­kon kaut­ta.

Ih­mis­ten ka­las­ta­jik­si

Jee­sus kut­sui nämä mie­het ih­mis­ten ka­las­ta­jik­si. Ku­va­pu­hee­seen si­säl­tyi ver­taus ih­mis­ten kut­su­mi­seen ja pe­las­ta­mi­seen pois pa­han val­las­ta. Kun Ju­ma­lan kut­sun vas­taa­not­ta­va ih­mi­nen nöyr­tyy pa­ran­nuk­seen, kuu­lee ja us­koo syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min, hän siir­tyy pi­mey­des­tä ja pa­han val­las­ta rau­han ja val­keu­den val­ta­kun­taan ja pää­see näin Ju­ma­lan lap­seu­teen.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan verk­koa hei­te­tään yhä Jee­suk­sen an­ta­man teh­tä­vän mu­kai­ses­ti maa­il­man me­rel­lä. Evan­ke­liu­min työ jat­kuu mo­nis­sa mais­sa eri kan­so­jen kes­kuu­des­sa. Ilo­sa­no­man le­vi­ä­mi­ses­tä ker­too su­vi­seu­ro­jen lip­pu­ri­vis­tön kas­va­va mää­rä. Se on kii­tol­li­suut­ta he­rät­tä­vä vies­ti Ju­ma­lan ih­meel­li­ses­tä siu­nauk­ses­ta hä­nen val­ta­kun­tan­sa työs­sä.

Kut­su pa­ran­nuk­seen ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­seen on yhä voi­mas­sa. Et­si­väl­le ih­mi­sel­le se on ra­kas­ta­va kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja Kris­tuk­sen seu­raa­mi­seen. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ver­kos­sa ole­vat elä­vät yh­des­sä mui­den kans­sa maa­il­mas­sa, mut­ta ei­vät ole maa­il­mas­ta. Kris­tuk­sen seu­raa­jat ovat py­hiä, maa­il­mas­ta Ju­ma­lal­le ero­tet­tu­ja, ku­ten evan­ke­lis­ta Jo­han­nes kir­joit­taa: ”He ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu” (Joh.17:16).

Työ päät­tyy ker­ran

Maa­il­man ai­ka päät­tyy ker­ran. Myös evan­ke­liu­min kyl­vö­työ tu­lee Ju­ma­lan mää­rää­mä­nä ai­ka­na pää­tök­seen. Ovet ka­tua vas­taan sul­keu­tu­vat ja myl­lyn ää­ni vai­me­nee. Tätä Saar­naa­jan kir­jan ru­nol­lis­ta ku­vaa on tul­kit­tu myös näyk­si lo­pun ajas­ta. Evan­ke­lis­ta Mat­teus kir­joit­taa vii­mei­sis­tä ta­pah­tu­mis­ta: ”Vie­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on nuo­tan kal­tai­nen, joka hei­tet­tiin me­reen ja ko­ko­si kaik­ki­nai­sia ka­lo­ja. Ja kun se tuli täy­teen, ve­ti­vät he sen ran­nal­le, is­tuu­tui­vat ja ko­ko­si­vat hy­vät as­ti­oi­hin, mut­ta kel­vot­to­mat he vis­ka­si­vat pois.” (Matt. 13:47–48.)

Sa­mas­sa lu­vus­sa ole­va rik­ka­vil­ja­ver­taus on si­säl­löl­tään sa­man­kal­tai­nen. Mo­lem­mat ovat maa­il­man­lo­pun ku­vaus­ta ker­to­en suu­res­ta ti­lin-

te­os­ta. Ajan ku­lu­mi­nen ja sen vää­jää­mä­tön päät­ty­mi­nen pu­hut­te­le­vat mei­tä. Sii­nä pu­hut­te­lus­sa mat­ka­mies kai­paa Ju­ma­lan ar­moa ja evan­ke­liu­min uu­dis­ta­vaa voi­maa elä­män tai­pa­leel­le sen päät­ty­mi­seen as­ti. Sy­dä­men kai­paus­ta sii­vit­tää pyyn­tö ja ru­kous Ju­ma­lan var­je­luk­ses­ta oma­koh­tai­seen us­kon­kil­voi­tuk­seen ja pe­ril­le pää­se­mi­seen. Pent­ti Sau­lio

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: Mark. 1:16–20

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 6/2014