Lut­her ku­vaa en­sim­mäi­ses­sä us­kon­kap­pa­lees­sa, mi­ten Ju­ma­la on luo­nut kai­ken: ”Us­kon, et­tä Ju­ma­la on luo­nut mi­nut sekä koko luo­ma­kun­nan, an­ta­nut mi­nul­le ruu­miin ja sie­lun, sil­mät, kor­vat ja kaik­ki jä­se­net, jär­jen ja kaik­ki ais­tit sekä pi­tää nii­tä jat­ku­vas­ti yl­lä.”

Ju­ma­la loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen ja an­toi ih­mi­sel­le­kin luo­vuu­den lah­jan. Luo­vuus on kyky oi­val­taa ja luo­da jo­ta­kin uut­ta. Se on tai­to löy­tää ru­tii­ni­no­mai­sen ajat­te­lun ohel­la uu­sia nä­kö­kul­mia ja rat­kai­su­ja eri­lai­siin ky­sy­myk­siin. Luo­vuu­teen tar­vi­taan ko­kei­lun­ha­lua ja mie­li­ku­vi­tus­ta.

Ju­ma­la on an­ta­nut jo­kai­sel­le omia eri­tyis­lah­jo­ja luo­vuu­den alu­eel­la. Nii­tä ih­mi­nen voi käyt­tää elä­män edel­ly­tys­ten ke­hit­tä­mi­sek­si ja suo­je­le­mi­sek­si. Koko ih­mis­kun­nan tek­ni­nen ja hen­ki­nen ke­hi­tys, jos­ta saam­me naut­tia tänä ai­ka­na, on edel­lyt­tä­nyt luo­vaa ajat­te­lua ja uu­sia rat­kai­su­ja mitä mo­ni­nai­sim­mil­la elä­män alu­eil­la.

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen pe­rin­nön vai­ku­tuk­ses­ta ih­mi­nen on ke­hit­tä­nyt myös Ju­ma­lan luo­maa maa­il­maa ja toi­sia ih­mi­siä tu­ho­a­via ja va­hin­goit­ta­via asi­oi­ta. Ny­kyi­sil­lä jouk­ko­tu­ho­a­seil­la voi­tai­siin tu­ho­ta suu­ri osa ih­mis­kun­taa. It­sek­kyy­des­sään ih­mi­nen käyt­tää myös luon­non­va­ro­ja si­ten, et­tä nii­den eh­ty­mi­nen tai tur­mel­tu­mi­nen tuo köy­hyyt­tä mo­nil­le ja vaa­ran­taa myös tu­le­vien su­ku­pol­vien elä­män edel­ly­tyk­siä. Näi­den­kin on­gel­mien rat­kai­se­mi­seen tar­vi­taan luo­vuut­ta.

Luo­vuus ei kuu­lu vain tie­teen tai tai­teen am­mat­ti­lai­sil­le. Se ei rii­pu iäs­tä, kou­lu­tuk­ses­ta tai ke­hi­tys­ta­sos­ta. Luo­mi­sen iloa voi ko­kea jo­kai­nen. Sitä voi ko­kea en­sim­mäi­siä ku­val­li­sia tuo­tok­si­aan van­hem­mil­leen esit­te­le­vä pie­ni lap­si tai omil­la sa­noil­laan ja omal­la nuo­til­laan lau­la­va ke­hi­tys­vam­mai­nen. Mei­dän ei tule vä­hä­tel­lä täl­lais­ta, vaan roh­kais­ta käyt­tä­mään Ju­ma­lan an­ta­maa luo­vuut­ta juu­ri kul­le­kin omi­nai­sel­la ta­val­la.

Pyhä Hen­ki opet­taa kris­tit­ty­jä käyt­tä­mään luo­vuu­den lah­jaa oi­kein, Ju­ma­lan kun­ni­ak­si ja lä­him­mäi­sen par­haak­si. Pyhä Hen­ki an­taa meil­le ha­lun ja tai­don an­taa lah­jo­jam­me ja luo­vuut­tam­me myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama. Ju­ma­lan voi­man vai­ku­tuk­sia on mo­nen­lai­sia, mut­ta hän, joka meis­sä kai­kis­sa kai­ken vai­kut­taa, on sama. Hän an­taa Hen­gen il­me­tä it­se kus­sa­kin eri­tyi­sel­lä ta­val­la, yh­tei­sek­si hyö­dyk­si.” (1. Kor. 12: 4–7.)

Ju­ma­lan sana on muut­tu­ma­ton. Mut­ta ne ta­vat, joil­la me tuom­me Ju­ma­lan sa­nan tä­nään mah­dol­li­sim­man mo­nen ulot­tu­vil­le, on tar­vin­nut mo­nien vel­jien ja si­sar­ten luo­vaa pa­nos­ta. Lah­jo­ja ja luo­vuut­ta on käy­tet­ty pal­jon vuo­sien mit­taan myös kris­til­li­syy­tem­me suur­ten seu­ro­jen jär­jes­te­lyis­sä. Tä­män an­si­os­ta olem­me saa­neet ko­koon­tua ku­lu­nee­na­kin ke­sä­nä hy­vien pal­ve­lu­jen kes­kel­lä ja tur­val­li­ses­ti Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon.

Us­ko­ne­lä­mää tu­ke­val­la ja kau­niil­la ta­val­la kris­tit­ty­jen luo­vuus nä­kyy myös kris­til­li­syy­tem­me jul­kai­su­toi­min­nas­sa. Us­ko­vai­set ovat an­ta­neet lah­jan­sa pal­ve­le­maan Ju­ma­lan val­ta-kun­nan työ­tä kä­si­kir­joi­tuk­sil­laan, ru­noil­laan ja sä­vel­lyk­sil­lään. Niin las­ten, nuor­ten kuin ai­kuis­ten­kin kir­jat tuo­vat esil­le ha­vain­nol­li­sel­la ta­val­la, mil­lais­ta on us­ko­vai­se­na kil­voit­te­le­mi­nen. Kau­nis hen­gel­li­nen mu­siik­ki vir­kis­tää ja kir­kas­taa us­ko­mi­sen kal­leut­ta. Jul­kai­su­ja kan­nat­taa lu­kea ja kuun­nel­la, ne on teh­ty mei­dän us­ko­ne­lä­mäm­me ra­ken­nuk­sek­si. Näin tu­em­me myös ta­lou­del­li­ses­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä.

Kun Pyhä Hen­ki oh­jaa luo­vuut­ta, sen vai­ku­tuk­set ra­ken­ta­vat Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa ja vah­vis­ta­vat Ju­ma­lan las­ten us­koa ja kes­ki­näis­tä rak­kaut­ta. Kaik­ki ta­pah­tuu "yh­tei­sek­si hy­väk­si", ku­ten Paa­va­li to­te­aa.

Vil­jo Jun­tu­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 9/2014.