Teks­ti: Mar­tin Pyl­vai­nen, kään­nös: Sirk­ka-Lii­sa Lei­no­nen

Martin Pylvainen

"Niin kuin sade ja lumi tu­le­vat tai­vaas­ta ei­vät­kä sin­ne pa­laa vaan kas­te­le­vat maan, joka he­del­möi­tyy ja ver­soo ja an­taa kyl­vä­jäl­le sie­me­nen ja näl­käi­sel­le lei­vän" (Jes. 55:10).

Ke­ni­as­sa on sa­de­kau­si. Juha Ai­ras, vai­mo­ni Sand­ra ja minä kuu­lim­me nämä sa­nat usein, kun olim­me lä­he­tys­mat­kal­la Ke­ni­as­sa huh­ti­kuun lop­pu­puo­lel­la 2023. Ke­ni­as­sa on kak­si sa­de­kaut­ta. Pi­tem­pi kes­tää maa­lis­kuun puo­li­vä­lis­tä tou­ko­kuu­hun ja ly­hy­em­pi osuu mar­ras-jou­lu­kuul­le. Ke­ni­an maa­ta­lous on 98-pro­sent­ti­ses­ti riip­pu­vais­ta sa­teis­ta. Vii­me vuo­si­na sa­de­kau­det ei­vät ole ol­leet yh­tä sään­nöl­li­siä kuin ai­na en­nen ja vil­je­li­jöil­lä on ol­lut haas­tei­ta kyl­vö­ai­ka­tau­lu­jen kans­sa.

Kun olim­me en­sim­mäis­tä il­taa Mom­ba­sas­sa, sade ro­pi­si jat­ku­va­na taus­ta­ää­ne­nä ja in­ti­a­lai­set häi­rik­kö­va­rik­set me­te­löi­vät ho­tel­lin ik­ku­nan ul­ko­puo­lel­la. Seu­raa­va­na päi­vä­nä eli lau­an­tai­na aje­lim­me pit­kin tul­vi­via ka­tu­ja. Kan­noim­me ken­ki­äm­me kä­des­sä, kun kah­la­sim­me mu­tai­ses­sa ve­des­sä vii­mei­set met­rit erään ko­din si­sään­käyn­nil­le. Si­säl­lä ta­lon väki ja vie­raat rie­mas­tui­vat, kun olim­me pääs­seet tu­le­maan. Mom­ba­sa on Ke­ni­an uu­deh­ko­ja lä­he­tys­koh­tei­ta. Tääl­lä kyl­ve­tyt us­kon sie­me­net ovat ver­so­neet ja tar­vit­se­vat tar­hu­rin hoi­vaa. Sen aa­mun py­hä­kou­lun teks­tik­si olin va­lin­nut Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min toi­sen lu­vun, joka ker­too, kuin­ka hal­vaan­tu­nut mies las­ket­tiin ka­ton läpi Jee­suk­sen eteen. Meil­le kai­kil­le kävi sel­väk­si, et­tei myös­kään sade voi­nut es­tää Ju­ma­lan sa­naa te­ke­mäs­tä työ­tään.

Kwue mar Ny­a­sa­ye tar­koit­taa luon kie­lel­lä ’Ju­ma­lan ter­ve’. Luon kiel­tä pu­hu­taan Si­ay­an alu­eel­la län­ti­ses­sä Ke­ni­as­sa. Maa­nan­tai­aa­mu­na len­sim­me Mom­ba­sas­ta Ki­su­muun. En­sim­mäi­ses­sä py­säh­dys­pai­kas­sam­me saim­me ku­mi­saap­paat, joil­la kä­ve­lim­me seu­ra­pai­kal­le. Blu­e­tooth-kuo­ron sä­es­tyk­sel­lä lau­loim­me Ame­ri­kan lau­lu­kir­jas­ta lau­lut 175 ja 202. Muis­tin, et­tä nämä lau­lut lau­let­tiin erääs­sä ko­dis­sa jo edel­li­sel­lä Ke­ni­an-mat­kal­la­ni, ja ne sai­vat nyt olo­ni tun­tu­maan ko­toi­sal­ta. Seu­ro­jen jäl­keen kes­kus­te­lim­me läs­nä­o­li­joil­le mie­lei­sim­mis­tä Raa­ma­tun koh­dis­ta. Isän­täm­me Ja­mes ker­toi pi­tä­vän­sä eni­ten tuh­laa­ja­poi­ka­ver­tauk­ses­ta ja Jo­bin ta­ri­nas­ta. Moni muu­kin täl­lä mat­kal­la ta­paa­mis­tam­me ih­mi­sis­tä ker­toi sa­mas­tu­neen­sa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti Jo­bin koh­ta­loon.

"…niin käy myös sa­nan, joka mi­nun suus­ta­ni läh­tee: se ei tyh­jä­nä pa­laa vaan täyt­tää teh­tä­vän, jon­ka minä sil­le an­nan, ja saa me­nes­ty­mään kai­ken, mitä var­ten sen lä­he­tän" (Jes. 55:11).

Martin Pylvainen

Kes­ki­viik­ko­aa­mu­na mat­ka­sim­me Go­bei­hin. Se oli tut­tu paik­ka, sil­lä Sand­ra ja minä olim­me ol­leet seu­rois­sa tuos­sa sa­mas­sa ko­dis­sa jo vuon­na 2019. Kun py­sä­köim­me au­to­am­me, vie­rei­ses­tä ta­los­ta tuli Jo­nah-ni­mi­nen mies ky­sy­mään, olim­me­ko ek­syk­sis­sä. Ke­ni­a­lai­set mat­ka­kump­pa­nim­me ei­vät oli­si tar­vin­neet opas­tus­ta, mut­ta seu­ra­si­vat mies­tä kuu­li­ai­ses­ti mais­si­pel­lon poik­ki seu­ra­ta­loon. Mies teki jo läh­töä ta­kai­sin, mut­ta päät­ti kut­sun saa­tu­aan jää­dä seu­roi­hin. Pi­hal­la man­go­puun al­la pi­din py­hä­kou­lun Da­nie­lis­ta lei­jo­nien luo­las­sa, ja Juha pu­hui saar­nas­saan Sau­lin kään­ty­mi­ses­tä. Pai­kal­li­set us­ko­vai­set lau­loi­vat meil­le har­taan ja kau­niin luon­kie­li­sen lau­lun, jon­ka sa­nat pe­rus­tui­vat Psal­miin 23. Sen jäl­keen Jo­nah nou­si ja sa­noi, et­tä hän oli kuul­lut pu­heis­sam­me nöy­ryy­den ää­nen. Hä­nen mu­kaan­sa em­me ol­leet pu­hu­neet ää­nek­kääs­ti ja vaa­ti­vaan sä­vyyn. Jat­koim­me kes­kus­te­lua, ja hän ot­ti vas­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen siu­nauk­sen. Ju­ma­la oli kut­su­nut taas yh­den ih­mi­sen val­ta­kun­taan­sa. Hän oli on­nel­li­nen kuul­les­saan, et­tä hän­kin oli nyt osal­li­nen ku­nin­kaal­li­ses­ta pap­peu­des­ta.

Sit­ten olem­me vii­mei­ses­sä seu­ra­pai­kas­sam­me. At­hi Ri­ver on erään yh­ti­ön omis­ta­ma asui­na­lue Nai­ro­bin lä­his­töl­lä. Sei­son ah­taas­ti pie­nen soh­van ja kah­vi­pöy­dän vä­lis­sä. Edes­sä­ni on kol­me tuo­li­ri­viä, jois­sa kus­sa­kin kuu­si tuo­lia, ja ne täyt­tä­vät le­veys­sun­nas­sa koko huo­neen. Li­sää ih­mi­siä is­tuu si­vum­mal­la oven vie­res­sä. Seit­se­män las­ta is­tuu pöy­dän ta­ka­na mi­nua vas­ta­pää­tä. Sade rä­mi­syt­tää ää­nek­kääs­ti pel­ti­kat­toa. Ope­tan taas sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la lä­het­tää evan­ke­liu­min vies­tiä vie­vät us­ko­vai­set var­je­le­maan hä­nen lap­sen­sa us­ko­mas­sa ai­van ku­ten en­ke­li var­je­li Da­nie­lia. Juha pu­huu Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­ta (27:50–54) eli sii­tä, mik­si Kris­tuk­sen täy­tyi kuol­la. Hä­nen pu­heen­sa ai­ka­na tu­lee li­sää seu­ra­vie­rai­ta. Kop­paan yh­den pik­ku­po­jan sy­lii­ni, jot­ta vas­ta tul­leet vie­raat mah­tu­vat is­tu­maan.

Seu­ro­jen jäl­keen syöm­me her­kul­li­sen ate­ri­an uga­lia, rii­siä, kas­sa­vaa, nau­dan­li­ha­mu­hen­nos­ta ja kei­tet­ty­jä vi­han­nek­sia. Ke­ni­a­lais­ten lem­pi­juo­ma on mai­to­tee, ja sitä tar­jo­taan seu­ro­jen jäl­keen­kin. En­sim­mäi­sen ker­ran tar­jol­la on myös ko­ril­li­nen lim­saa. Ja nyt kun sade on laan­tu­nut, pi­hal­la käy­dään usei­ta kes­kus­te­lu­ja. Naa­pu­rin mies kuun­te­lee myön­tei­sel­lä mie­lel­lä, mut­ta Ju­ma­lan sana ei vie­lä avau­du hä­nel­le. Eräs nuo­reh­ko naa­pu­ri näyt­tää kai­pai­le­van vain ajal­lis­ta apua. Fre­de­rick, us­ko­vai­nen nuo­ri­mies, on tuo­nut ys­tä­vän­sä Jo­nat­ha­nin seu­roi­hin. Jo­nat­han ha­lu­aa us­koa. Pian au­tom­me taas liu­kas­te­lee ylös ruo­hik­kois­ta rin­net­tä, kun läh­dem­me seu­ra­ta­los­ta. Seu­ra­mat­kam­me al­kaa ol­la ohi.

Martin Pylvainen

Vii­meis­ten kah­dek­san päi­vän ai­ka­na seu­rois­sa on käy­nyt yli 500 ai­kuis­ta ja las­ta. Pal­jon us­kon sie­men­tä on kyl­vet­ty Ke­ni­as­sa yli 20 vii­me vuo­den ai­ka­na. Nyt on taas ol­lut sa­de­kau­si. Ru­koi­lem­me, et­tä Ju­ma­la an­tai­si kas­vun.

Jut­tuun on li­sät­ty ku­via.