”Pääl­lä syn­nin maan rau­haa kai­va­taan

kar­kot­ta­maan vi­haa sy­dä­mis­tä,

luo­maan Her­ran kan­saa ih­mi­sis­tä.

Oi, jos sana jou­lu­yön sai­si teh­dä rau­han­työn!”

Ru­koi­lem­me Nii­lo Rau­ha­lan kir­joit­ta­mas­sa Sii­o­nin lau­lus­sa 14 sy­dä­miim­me rau­haa. Tai­vaan en­ke­lit lau­loi­vat jou­lu­yö­nä pai­me­nil­le: ”Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa!” (Luuk. 2:14.) Ju­ma­la ra­kas­ti maa­il­maa niin pal­jon, et­tä lä­het­ti ai­no­an poi­kan­sa syn­nin maan pääl­le.Syn­ti on sy­dä­men luo­pu­mis­ta Ju­ma­las­ta. Se ai­heut­taa kes­kuu­des­sam­me kär­si­mys­tä, vi­haa, ris­ti­rii­to­ja ja rau­hat­to­muut­ta. Kai­ken kes­kel­lä ih­mi­nen kai­paa rau­haa sekä ajal­li­seen elä­mään­sä et­tä sy­dä­meen­sä.

Kun­ni­oi­tam­me so­das­sa kaa­tu­nei­den muis­toa sekä so­tiem­me ve­te­raa­ne­ja, jot­ka te­ki­vät työ­tä isän­maam­me ja rau­han hy­väk­si. So­tain­va­li­dit kan­ta­vat ke­hos­saan so­dan vam­mo­ja. Ajal­li­nen rau­ha ei ole it­ses­tään­sel­vyys. Se on suu­ri Ju­ma­lan lah­ja.

Ajal­lis­ta rau­haa ei ole kaik­ki­al­la. Mo­net lä­him­mäi­sem­me elä­vät so­dan kau­hu­jen ja rau­hat­to­muu­den kes­kel­lä. So­dan uh­ka on to­del­li­suut­ta mo­nen koh­dal­la. Vir­ren 581 sa­noin: ”Ru­koi­lem­me rau­haa myös koko maa­il­maan, et­tä kaik­ki kan­sat pian saa­vat isän­maan.”

Raa­mat­tu opet­taa mei­tä elä­mään rau­has­sa kaik­kien ih­mis­ten kans­sa. Se ke­hot­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäi­si­äm­me, myös nii­tä, jot­ka pilk­kaa­vat ja vai­no­a­vat mei­tä. Rak­kaus ja kär­si­väl­li­syys rii­su­vat en­nak­ko­luu­lois­ta ja vi­has­ta.

Pro­feet­ta Je­sa­ja (32:17) opet­taa, et­tä rau­ha on van­hurs­kau­den he­del­mä: ”Sii­tä kas­vaa le­vol­li­nen luot­ta­mus ja tur­val­li­suus, joka kes­tää iä­ti.” Van­hurs­kas tar­koit­taa Ju­ma­lal­le kel­paa­vaa. Kel­paam­me Ju­ma­lal­le yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, Kris­tuk­sen täh­den.

Kun ih­mi­nen saa us­koa syn­tin­sä an­teek­si, hä­nen sy­dä­meen­sä las­keu­tuu rau­ha. An­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi te­kee hä­nen koh­dal­laan rau­han­työn. Hän pää­see osak­si Her­ran kan­saa, us­ko­vais­ten jouk­koa, jos­sa on tur­val­lis­ta ja le­vol­lis­ta ol­la.

Sa­nan­las­ku­jen (17:1) mu­kaan lei­pä­kan­nik­ka ja rau­ha ovat pa­rem­pia kuin juh­la­pi­dot ja rii­ta. On on­nel­li­sem­paa elää vaa­ti­mat­to­mas­ti rau­has­sa kuin yl­tä­kyl­läi­syy­des­sä rii­to­jen kes­kel­lä.

Raha ai­heut­taa usein rii­to­ja ih­mis­ten vä­lil­le. Jos an­nam­me ka­teu­del­le oi­keu­tuk­sen ja val­lan, se myr­kyt­tää mie­lem­me ja kas­vaa vi­hak­si. Pe­rin­tö­rii­dat voi­vat rik­koa lä­heis­ten ja su­ku­lais­ten vä­lit pit­käk­si ai­kaa, jopa py­sy­väs­ti.

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa mei­tä so­pi­maan rii­tam­me, pyy­tä­mään ja an­ta­maan an­teek­si, jot­ta rak­kaus, ilo ja rau­ha pa­lau­tu­vat. Se ke­hot­taa unoh­ta­maan an­teek­si­an­ne­tut asi­at. Rak­kaus, ilo ja rau­ha ovat Py­hän Hen­gen ja us­kon he­del­miä elä­mäs­säm­me.

Her­ran siu­nauk­sen sa­noin: ”Her­ra kään­tä­köön kas­von­sa mei­dän puo­leem­me ja an­ta­koon meil­le rau­han.”

Mik­ko Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 1/2015.