Ju­ma­la sa­noi käär­meel­le: ”Ja minä pa­nen vai­non si­nun ja vai­mon vä­lil­le, ja si­nun sie­me­nes ja hä­nen sie­me­nen­sä vä­lil­le; sen pi­tää rik­ki pol­ke­maan si­nun pääs, ja sinä olet pis­tä­vä hän­tä kan­ta­pää­hän” (1. Moos. 3:15).

Ju­ma­lan vas­tus­ta­jal­leen sa­no­mat sa­nat sai­vat kuul­la myös Adam ja Ee­va, tot­te­le­mat­to­muu­den syn­tiin lan­gen­nut en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri. Käär­meen myrk­ky oli teh­nyt teh­tä­vän­sä. Ju­ma­lan kuva ih­mi­ses­sä oli tur­mel­tu­nut. Pa­ra­tii­sin ai­ka päät­tyi.

Ada­mil­le ja Ee­val­le Ju­ma­lan sa­nat oli­vat lu­paus, ilo­sa­no­ma pe­las­ta­jas­ta. Ajal­li­sen kuo­le­man heit­tä­es­sä jo var­jo­jaan ja syn­nin pa­huu­den ri­kot­tua heis­sä Ju­ma­lan ku­van Adam ja Ee­va sai­vat kuul­la Luo­jan­sa ju­lis­ta­man evan­ke­liu­min Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. He sai­vat us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si.

Kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja

Van­ha tes­ta­ment­ti on Ju­ma­lan lu­pauk­sen sa­naa pe­las­ta­jas­ta: ”Sen täh­den Her­ra an­taa it­se teil­le mer­kin: neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan ja an­taa hä­nel­le ni­men Im­ma­nu­el” (Jes. 7:14). ”Sinä Bet­le­hem, sinä Ef­ra­ta, sinä olet pie­nin Juu­dan su­ku­kun­tien jou­kos­sa! Mut­ta si­nun kes­kuu­des­ta­si nou­see Is­ra­e­lil­le hal­lit­si­ja.” (Mii­ka 5:2.)

Pe­las­ta­ja on kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja: ”Hän kan­toi mei­dän ki­pum­me, ot­ti taa­kak­seen mei­dän sai­rau­tem­me. Omis­ta te­ois­taan me us­koim­me hä­nen kär­si­vän ran­gais­tus­ta, luu­lim­me Ju­ma­lan hän­tä niis­tä lyö­vän ja ku­rit­ta­van, vaik­ka mei­dän rik­ko­muk­sem­me oli­vat hä­net lä­vis­tä­neet ja mei­dän pa­hat te­kom­me hä­net ruh­jo­neet. Hän kär­si ran­gais­tuk­sen, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha, hä­nen haa­vo­jen­sa hin­nal­la me olem­me pa­ran­tu­neet.” (Jes. 53:4–5.)

Im­ma­nu­el – Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me

Uu­si tes­ta­ment­ti on täyt­ty­neen lu­pauk­sen sa­naa: ”En­nen kuin hei­dän liit­ton­sa oli vah­vis­tet­tu, kävi il­mi, et­tä Ma­ria, Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta, oli ras­kaa­na. Joo­sef oli la­kia kun­ni­oit­ta­va mies, mut­ta ei ha­lun­nut hä­päis­tä kih­lat­tu­aan jul­ki­ses­ti. Hän ai­koi pur­kaa avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa. Kun Joo­sef ajat­te­li tätä, hä­nel­le il­mes­tyi yöl­lä unes­sa Her­ran en­ke­li, joka sa­noi: ’Joo­sef, Daa­vi­din Poi­ka, älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Se, mikä hä­nes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Py­häs­tä Hen­ges­tä. Hän syn­nyt­tää po­jan, ja si­nun tu­lee an­taa po­jal­le ni­mek­si Jee­sus, sil­lä hän pe­las­taa kan­san­sa sen syn­neis­tä.’ Tämä kaik­ki ta­pah­tui, jot­ta kä­vi­si to­teen, mitä Her­ra on pro­fee­tan suul­la il­moit­ta­nut: – Kat­so, neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan, ja hä­nel­le an­ne­taan nimi Im­ma­nu­el -- se mer­kit­see: Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me.” (Matt. 1:18–23.)

Ju­ma­lan Poi­ka pol­ki rik­ki käär­meen pään. Kuu­li­ai­se­na Isäl­leen syn­ni­tön Kris­tus ot­ti vas­taan syn­tiin lan­gen­neel­le ih­mis­kun­nal­le kuu­lu­neen ran­gais­tuk­sen – Ju­ma­lan vi­han ja kuo­le­man (1. Moos. 2:17.) Kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Ee­li, Ee­li, lama sa­bak­ta­ni?” Se mer­kit­see: Ju­ma­lan, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut?” (Matt. 27:46.) Gol­ga­tan ris­til­tä kuu­lui­vat maa­il­man Va­pah­ta­jan lu­nas­tuk­sen ja so­vi­tuk­sen sa­nat: ”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30).

Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä

Rak­kaat vel­jet ja si­sa­ret Her­ras­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa! Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­na iloit­sem­me pe­las­tuk­sen lah­jas­ta (Jes. 25:6–9, 1. Kor. 15: 54–58, Hepr. 2:11–15). Pyhä Hen­ki vai­kut­taa meis­sä sy­dä­men us­kon (Gal. 4:4–7). Us­kon voi­maa saa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sest­sa Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä ”kai­kil­le niil­le elä­mäks´, joit´käär­me pur­rut on” (Sl. 24:6).

Vie­lä on ar­mon ai­ka, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ai­ka. Syn­nin, kuo­le­man ja tur­mi­o­val­to­jen voit­ta­jan käs­ky ope­tus­lap­sil­leen on voi­mas­sa. Isän­sä kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta he­rät­tä­mä Her­ra Jee­sus Kris­tus sa­noo: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mi kai­kil­le luo­duil­le” (Mark. 16:15). Ar­mah­det­tui­na syn­ti­si­nä kut­sum­me epä­us­kos­sa elä­viä ih­mi­siä kuo­le­mas­ta elä­mään, maa­il­mas­ta Ju­ma­lan rak­kaan po­jan val­ta­kun­taan ja ian­kaik­ki­sen elä­män elä­vään toi­voon (Joh. 3:16–18).

Kyös­ti Pie­vi­läi­nen

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Moos. 3:15

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 5/2015