Mer­kit­tä­vin ja tär­kein maa­il­mas­sa lä­he­tet­ty vies­ti on sa­no­ma Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta – pää­si­äi­saa­mun ih­me. Her­ra Jee­sus elää, ja me saam­me elää hä­nen kans­saan hä­nen val­ta­kun­nas­saan. So­vi­tuk­sen vies­tin pe­rus­ta­na on ylös­nou­se­mus­sa­no­ma.

Ylös­nous­see­na Kris­tus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen ja an­toi heil­le teh­tä­vän saar­na­ta so­vi­tuk­sen sa­no­maa, pa­ran­nus­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sek­si. An­net­tuun teh­tä­vään tuli uu­si mää­re ”so­vi­tuk­sen vir­ka”, kun Paa­va­li, Her­ran va­lit­tu ase, kir­joit­taa an­ne­tus­ta teh­tä­väs­tä.

Ko­rint­ti­lai­sil­le Paa­va­li jou­tui puo­lus­ta­maan teh­tä­vään­sä so­vi­tuk­sen vi­ran hoi­ta­ja­na, kos­ka hän ei ol­lut 12 apos­to­lin jou­kos­sa. Hän oli myös vai­non­nut Her­ran omia. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Niin­pä em­me enää ar­vio ke­tään in­hi­mil­li­sel­tä kan­nal­ta. Vaik­ka oli­sim­me­kin en­nen tun­te­neet Kris­tuk­sen pel­käs­tään in­hi­mil­li­sel­tä kan­nal­ta, em­me enää tun­ne.” (2. Kor. 5:16.)

So­vi­tuk­sen sana

Kun ai­ka täyt­tyi, Ju­ma­la rak­kau­des­saan lä­het­ti Poi­kan­sa kor­jaa­maan syn­tiin­lan­kee­muk­sen ran­gais­tuk­sen: kuo­le­man ja ka­do­tuk­sen. Her­ram­me eli ih­mi­sen täy­den elä­män. Hän oli kai­kes­sa kiu­sat­tu sa­mal­la ta­val­la kuin ih­mi­nen, kui­ten­kin il­man syn­tiä, kos­ka hän oli sa­mal­la ”li­hak­si tul­lut Sana” – mei­dän Va­pah­ta­jam­me.

Ju­ma­lan pe­las­tus­työ on ko­ko­nai­suu­des­saan so­vi­tus­työ­tä, ja sii­hen liit­tyy so­vi­tuk­sen pal­ve­lu­teh­tä­vä, saar­na Kris­tuk­sen kuo­le­mas­ta ja ylös­nou­se­muk­ses­ta. Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ on Ju­ma­lan ar­mo­pää­tök­sen to­teu­tu­mis­ta. Paa­va­li kir­joit­taa vies­tis­sään ko­rint­ti­lai­sil­le: ”Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan; meil­le hän us­koi so­vi­tuk­sen sa­nan.” (2. Kor. 5:19.)

”Suos­tu­kaa so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa”

Ju­ma­lan ja ih­mis­ten vä­li­nen suh­de on täy­del­li­ses­ti muut­tu­nut. Tätä vies­ti so­vi­tuk­ses­ta ko­ros­taa. Tä­hän ju­ma­lal­li­seen te­koon ih­mi­nen voi suh­tau­tua kah­del­la ta­val­la. Hän joko ot­taa sen vas­taan an­net­tu­na lah­ja­na tai työn­tää sen luo­taan.

Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­ja­na Paa­va­li mitä har­taim­min pyy­tää: ”Suos­tu­kaa so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa” (2. Kor. 5:20). Sil­loin Ju­ma­lan ”vi­hol­li­sis­ta” tu­lee­kin jäl­leen hä­nen rak­kai­ta lap­si­aan, jot­ka voi­vat tur­val­li­ses­ti sa­noa: ”Ab­ba, ra­kas Isä” (Gal. 4:6).

Tätä vies­tiä myös oma­na ai­ka­nam­me Ju­ma­lan lap­set on Py­hän Hen­gen pap­pei­na kut­sut­tu kuu­lut­ta­maan. Saam­me ru­koil­la, et­tä Ju­ma­la an­tai­si vie­lä he­rä­tyk­sen ai­ko­ja niin, et­tä sa­no­ma so­vi­tuk­ses­ta sai­si lois­taa pi­me­ne­väs­sä maa­il­mas­sa ja mo­net sai­si­vat pa­ran­nuk­sen py­hän ar­mon.

Jor­ma Nii­ni­kos­ki

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 2. Kor. 5:11–21

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 7–8/2015