Efe­so oli Paa­va­lil­le tut­tu kau­pun­ki. Hän oli viet­tä­nyt siel­lä joi­ta­kin vuo­sia (Ap. t. 19), ja hä­nen use­at ys­tä­vän­sä, esi­mer­kik­si Pris­cil­la ja Aqui­la, asui­vat kau­pun­gis­sa (Ap. t. 18:26 ja 1. Kor. 16:19).

Efe­so oli tär­keä kaup­pa­kau­pun­ki, jos­sa mo­net kult­tuu­rit koh­ta­si­vat. Kau­pun­gis­sa elet­tiin eh­kä osin täs­tä joh­tu­en var­sin tur­mel­tu­nut­ta elä­mää, mut­ta sin­ne oli muo­dos­tu­nut myös elä­vä Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta.

Efe­so­lais­kir­jeen kes­kei­se­nä tee­ma­na Paa­va­lil­la on kir­kas­taa Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa, joka oli teh­ty jo en­nen maa­il­man luo­mis­ta (Ef. 1:4). Kris­tuk­ses­sa Ju­ma­la oli yh­dis­tä­nyt kai­ken, mitä on tai­vaas­sa ja maan pääl­lä (Ef. 1:10). Kris­tuk­sen ve­res­sä on lu­nas­tus ja syn­tien an­teek­si­an­to (Ef. 1:7).

Paa­va­lin kir­jeen sävy on kir­jeen alus­ta saak­ka sie­lun­hoi­dol­li­nen. Hän roh­kai­see Efe­sos­sa asu­via us­kon­vel­ji­ään ja -si­sa­ri­aan kat­so­maan maa­il­man myrs­ky­jen kes­kel­lä us­kon al­ka­jaa ja päät­tä­jää, Jee­sus­ta Kris­tus­ta. Elä­vää us­koa seu­raa­vat myös oi­ke­at elä­män va­lin­nat, joi­hin Paa­va­li oh­jaa lu­ki­joi­ta kir­jeen lop­pu­puo­lel­la.

Neu­vo­ja avi­o­puo­li­soil­le

Paa­va­li osoit­taa sa­nan­sa eri­tyi­ses­ti avi­o­puo­li­soil­le. Hän täh­den­tää avi­o­liit­toa Ju­ma­lan sää­tä­myk­sen mu­kai­se­na ja ver­taa avi­o­suh­det­ta Kris­tuk­sen ja seu­ra­kun­nan vä­li­seen suh­tee­seen.

Avi­o­mie­hen tu­lee ra­kas­taa vai­mo­aan niin kuin Kris­tus­kin ra­kas­ti seu­ra­kun­taa ja an­toi hen­ken­sä sen puo­les­ta. Paa­va­lin mu­kaan se, joka ra­kas­taa vai­mo­aan, ra­kas­taa it­se­ään (Ef. 5:28).

Paa­va­lin ope­tus oh­jaa avi­o­puo­li­soi­ta kun­ni­oit­ta­maan toi­si­aan, ot­ta­maan huo­mi­oon puo­li­son tar­peet ja koh­te­le­maan tois­ta ta­sa­puo­li­ses­ti. Täl­lai­ses­ta toi­sen ase­maan aset­tau­tu­vas­ta suh­tau­tu­mi­ses­ta seu­raa siu­naus avi­o­lii­tol­le ja laa­jem­min­kin koko per­he-elä­mäl­le.

Avi­o­liit­to on pyhä

Paa­va­lin sa­nat pi­tä­vät si­säl­lään myös vies­tin avi­o­puo­li­soi­den erot­ta­mat­to­muu­des­ta ja avi­o­lii­ton py­sy­vyy­des­tä. Mies on jät­tä­nyt isän­sä ja äi­tin­sä ja liit­ty­nyt vai­moon­sa, niin et­tä nämä kak­si ovat tul­leet yh­dek­si li­hak­si (Ef. 5:31). Paa­va­lin ope­tus avi­o­lii­tos­ta oli täs­mäl­leen sama kuin Jee­suk­sen ope­tus (Matt. 19:4–6). Avi­o­mie­hen vel­vol­li­suus on ra­kas­taa vai­mo­aan niin kuin omaa ruu­mis­taan.

Paa­va­lin mu­kaan juu­ri niin hoi­taa Kris­tus­kin seu­ra­kun­taan­sa, omaa ruu­mis­taan, jon­ka jä­se­niä Kris­tuk­sen seu­raa­jat ovat (Ef. 5:29). Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta löy­tyy siel­tä, mis­sä Kris­tus elää ja vai­kut­taa. Ja toi­sin­päin, Kris­tus löy­tyy siel­tä, mis­sä Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on. Jee­sus it­se lu­pa­si, et­tä hän on seu­raa­jien­sa kans­sa kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun saak­ka (Matt. 28:20).

Paa­va­li myön­tää, et­tä tämä – Kris­tuk­sen ja seu­ra­kun­nan suh­de – on suu­ri sa­lai­suus (Ef. 5:32). Se avau­tuu­kin vain us­kon kaut­ta, kun sen saa oma­koh­tai­ses­ti ko­kea. Sa­mal­la ta­val­la avi­o­lii­ton py­hyy­den kun­ni­oi­tus, joka pi­tää si­säl­lään rak­kau­den puo­li­soa koh­taan, on elä­vän us­kon he­del­mä.

Paa­va­lin sa­nat avi­o­lii­ton py­hyy­des­tä ovat ol­leet ai­na tär­kei­tä. Eri­tyi­sen tär­keik­si ne ovat nous­seet ny­ky­a­jas­sam­me, jos­sa avi­o­liit­toon suh­tau­du­taan usein var­sin pin­nal­li­ses­ti. Mo­net avi­o­lii­tot päät­ty­vät eroon. Efe­so­lais­kir­jeen va­los­sa ei ole van­ha­nai­kais­ta muis­tut­taa Jee­suk­sen ope­tuk­ses­ta, et­tä ”min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä äl­köön ih­mi­nen eroit­ta­ko” (Matt. 19:6).

Avi­o­liit­toa var­jel­laan Ju­ma­lan voi­mal­la

Paa­va­li ym­mär­si, et­tä hä­nen us­ko­nys­tä­vän­sä eli­vät Efe­sos­sa mo­nien vai­keuk­sien kes­kel­lä. Hän myös tie­si omas­ta ko­ke­muk­ses­taan, et­tä omin avuin ja voi­min us­kon tie­tä on mah­do­ton­ta kul­kea.

Efe­so­lais­kir­jeen lop­puo­sas­sa Paa­va­li ke­hot­taa­kin kir­jeen saa­jia vah­vis­tu­maan Her­ras­sa ja ot­ta­maan voi­mak­seen hä­nen vä­ke­vyy­ten­sä (Ef: 6:10). Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tus pääl­le pu­et­tu­na an­taa ky­vyn teh­dä pa­han päi­vän tul­len vas­ta­rin­taa ja sel­viy­tyä tais­te­lus­ta (Ef. 6:13).

Evan­ke­liu­mi, sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta on suu­rin avi­o­liit­toa kan­nat­te­le­va voi­ma. Se on an­net­tu Kris­tuk­ses­sa ja hä­nen so­vi­tus­työs­sään lah­jak­si ja tar­koi­tet­tu jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le. Evan­ke­liu­miin kan­nat­taa tur­vau­tua. Sen sa­no­mas­ta saa­vat pi­tää kiin­ni pait­si avi­o­puo­li­sot, myös kaik­ki ih­mi­set.

Ant­ti Sa­ve­la

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Ef. 5:21–33

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 11/2015