Ju­ma­lan rak­kaus ih­mis­tä koh­taan nä­kyy sii­nä, et­tä hän lä­het­ti Poi­kan­sa so­vit­ta­maan lan­gen­neen ih­mi­sen syn­nit.

Vuon­na 2014 vie­tet­ty­jen Py­hä­jo­en su­vi­seu­ro­jen seu­ra­tun­nuk­se­na oli­vat Luuk­kaan evan­ke­liu­min sa­nat ”Minä il­moi­tan teil­le suu­ren ilon”. Jot­kut ky­se­li­vät, min­kä vuok­si ke­säl­lä pi­det­tä­vien su­vi­seu­ro­jen tun­nus­lau­se on jou­lun evan­ke­liu­mi­teks­tis­tä.

Jou­lun sa­no­ma ei kuu­lu vain tal­veen ja jou­lun suu­reen juh­laan, vaan vuo­den jo­kai­seen päi­vään. Sen vah­vis­taa myös jou­lu­päi­vän epis­to­la­teks­ti en­sim­mäi­ses­tä Jo­han­nek­sen kir­jees­tä.

Jou­lun sa­no­man toi­mi­ja on Ju­ma­la, joka oli jo maa­il­man alus­sa toi­mi­ja­na, Luo­ja­na. Ju­ma­la ei toi­mi­nut um­pi­mäh­kään, vaan hä­nel­lä oli suun­ni­tel­ma. Sen mu­kaan hän it­se loi maa­il­man ja kaik­ki, mitä sii­nä on. Sen jäl­keen hän lu­pa­si lä­het­tää maa­il­maan Poi­kan­sa, joka lu­nas­taa kaik­ki ih­mi­set hei­dän syn­neis­tään (Jes. 9:5–6, 53:4–5) Tätä Jo­han­nes ni­mit­ti Ju­ma­lan rak­kau­dek­si, joka on rak­kaut­ta lan­gen­nut­ta, syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan (Room. 5:6; 1. Joh. 4:10).

Jo­han­nes rii­sui ih­mi­sen omis­ta luu­lois­taan, kun hän kir­joit­ti, et­tei ih­mis­ten osoit­ta­ma rak­kaus ole oi­ke­as­taan rak­kaut­ta ol­len­kaan. To­del­lis­ta rak­kaut­ta on vain Ju­ma­lan rak­kaus. (1. Joh. 2:5, 4:8.)

Rak­kaus on Hen­gen he­del­mä

Apos­to­li Paa­va­li lu­et­te­li ga­la­ta­lai­sil­le Hen­gen he­del­miä, joi­ta ovat rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä (Gal. 5:22–23).

Us­ko syn­nyt­tää rak­kau­den Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja toi­siin Ju­ma­lan lap­siin, jot­ka myös ovat syn­ty­neet sa­man Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. Näin Pyhä Hen­ki yhä toi­mii, kun hän ”kut­suu, ko­ko­aa, va­lai­see, py­hit­tää ja Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa, var­je­lee ai­no­as­sa oi­ke­as­sa us­kos­sa”, ku­ten Lut­her opet­taa kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä.

Jo­han­nes neu­voi: ”Rak­kaat ys­tä­vät, ra­kas­ta­kaam­me toi­si­am­me, sil­lä rak­kaus on Ju­ma­las­ta. Jo­kai­nen, joka ra­kas­taa, on syn­ty­nyt Ju­ma­las­ta ja tun­tee Ju­ma­lan.” (1. Joh. 4:7.)

Jo­han­nes to­dis­ti, et­tä Ju­ma­lan las­ten kes­ki­näi­nen rak­kaus saa ai­kaan sen, et­tä me py­sym­me Ju­ma­las­sa ja Ju­ma­la py­syy meis­sä (1. Joh 4:12–13). Se tar­koit­taa, et­tä us­ko­ja var­jel­tuu us­ko­vai­se­na. Se on jo­kai­sen us­ko­vai­sen har­tain toi­ve. Tämä toi­ve on hy­vin ajan­koh­tai­nen ja tar­peel­li­nen, sil­lä lo­pun ajal­la moni ek­syy maa­il­maan. Ju­ma­la ha­lu­aa kui­ten­kin var­jel­la omi­aan.

Hen­ki oh­jaa

Jo­han­nes va­kuut­ti, et­tä Ju­ma­las­sa py­sy­mi­nen ta­pah­tuu Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. Ju­ma­la on an­ta­nut Hen­gen omil­leen, et­tä he säi­lyi­si­vät hä­nen yh­tey­des­sään. Ju­ma­la an­taa us­kon ja Py­hän Hen­gen ar­mos­ta il­man ih­mi­sen omia an­si­oi­ta. Lut­her ki­teyt­ti sen sa­non­taan ”yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen an­sion täh­den”.

Ju­ma­la ei tah­do, et­tä yk­si­kään ih­mi­nen tu­hou­tuu, vaan hän tah­too, et­tä kaik­ki kään­tyi­si­vät eli sai­si­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon (2. Piet. 3:9).

Sy­dä­men us­koon kuu­luu myös suun tun­nus­tus: ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10). Tun­nus­tau­tu­mi­nen Ju­ma­lan lap­sek­si ih­mis­ten kes­kel­lä an­taa voi­maa kil­voi­tuk­seen (1.Tim. 6:12; 1. Joh. 2:23). Jee­sus sa­noi omil­leen: ”Kaik­ki tun­te­vat tei­dät mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni, jos te ra­kas­tat­te toi­si­an­ne” (Joh. 13:35.) Us­ko­vai­nen saa Hen­gen he­del­mä­nä ra­kas­ta­mi­sen lah­jan.

Hen­gen he­del­mää on myös ilo, jon­ka evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen syn­nyt­tää. Tämä ilo täyt­ti pai­men­ten sy­dä­met en­sim­mäi­se­nä jou­lu­yö­nä.

Jou­lu ja sen lah­ja on läs­nä ai­na sil­loin, kun ju­lis­te­taan pit­kän­per­jan­tain evan­ke­liu­mia, jos­sa syn­nit ovat an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja Gol­ga­tal­la maa­han vuo­ta­nees­sa so­vin­to­ve­res­sä.

Ju­ha­ni Ala­ran­ta

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Joh. 4:9–16

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 12/2015