Ol­li Lohi

Kris­ti­no­pin mu­kaan Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia. Vaik­ka us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen, Kris­tuk­sen seu­raa­jat ko­ke­vat kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka al­ku­seu­ra­kun­ta eli kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa. Tä­män sai ai­kaan Pyhä Hen­ki.

Kris­tit­ty­jen tun­to­merk­ki oli myös yk­si­mie­li­syys ope­tuk­ses­sa. Py­sy­mi­nen Kris­tuk­sen opis­sa oli erit­täin olen­nai­nen asia. Jo­han­nes kir­joit­ti, et­tä joka ei pysy Kris­tuk­sen opis­sa, hä­nel­lä ei ole Ju­ma­laa (2. Joh. 1:9). Ope­tuk­sen ja sa­no­man pe­rus­ta on ol­lut ja on edel­leen Ju­ma­lan sa­nas­sa Raa­ma­tus­sa, joka on us­kon ja elä­män ylin oh­je.

Al­ku­seu­ra­kun­nan op­pi pe­rus­tui Jee­suk­sen seu­raa­jil­leen an­ta­maan ope­tuk­seen, ei in­hi­mil­li­seen op­pi­mi­seen. ”Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Hän ei näet puhu omis­sa ni­mis­sään, vaan pu­huu sen, min­kä kuu­lee, ja il­moit­taa teil­le, mitä on tu­le­va. Hän kir­kas­taa mi­nut, sil­lä sen, min­kä hän teil­le il­moit­taa, hän saa mi­nul­ta.” (Joh. 16:13–14.)

Tämä lu­paus täyt­tyi hel­lun­tai­na. Kris­tuk­sen työ jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Ope­tuk­sen pe­rus­ta on il­mais­tu lu­te­ri­lai­ses­sa tun­nus­tuk­ses­sa: ”Me us­kom­me, ope­tam­me ja tun­nus­tam­me, et­tä Van­han ja Uu­den tes­ta­men­tin pro­fee­tal­li­set ja apos­to­li­set kir­joi­tuk­set ovat ai­noa sään­tö ja oh­je, jon­ka mu­kaan kaik­ki opit ja opet­ta­jat on ko­e­tel­ta­va ja ar­vi­oi­ta­va” (Yk­si­mie­li­syy­den oh­je).

Vaik­ka Raa­mat­tu on an­net­tu tien­vii­tak­si us­kon­tiel­le, ku­kaan ei tule au­tu­aak­si lu­ke­mal­la, vaan us­ko­mal­la. Us­ko on lah­ja, jon­ka Ju­ma­la lah­joit­taa ih­mi­sel­le. Sii­tä Lut­her kir­joit­taa kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä: ”Minä us­kon, et­ten minä voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Her­raa­ni, en­kä tul­la hä­nen ty­kön­sä; vaan Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min kaut­ta” (Vähä ka­te­kis­mus).

Tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­la avaa Py­hän Hen­gen kaut­ta kir­joi­tet­tua sa­naa. Pyhä Hen­ki te­kee sa­nan elä­väk­si: so­vel­taa kau­an sit­ten kir­joi­tet­tua tä­hän ai­kaan ja mei­dän elä­män­ti­lan­tei­siim­me niin, et­tä se oh­jaa va­el­lus­tam­me. Us­ko syn­tyy ja vah­vis­tuu evan­ke­liu­min kuu­le­mi­sen kaut­ta.

Tätä kut­su­vaa sa­no­maa saam­me kuul­la nyt poik­keu­sai­ka­na­kin, kun seu­roi­hin ja ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin voi osal­lis­tua ne­tin vä­li­tyk­sel­lä kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa. Jee­sus sa­noo vii­ni­puu-ver­tauk­ses­sa: ”Te olet­te jo puh­taat, sil­lä se sana, jon­ka olen teil­le pu­hu­nut, on puh­dis­ta­nut tei­dät” (Joh. 15:3). Elä­vä sana, jota voi ku­va­ta elä­män­nes­teek­si, vah­vis­taa us­kos­sa, toi­vos­sa ja rak­kau­des­sa.