Jumala loi maailman kuudessa päivässä (1. Moos). Seitsemäntenä päivänä hän lepäsi (1. Moos. 2:2). Näin lukee Raamatun alkulehdillä.
Koulun biologian tai maantieteen oppitunnilla nuorta saattaa hämmentää, kun opettaja kertoo, että maapallo onkin miljoonia vuosia vanha. Erilaiset kasvit ja eliöt ovat ilmestyneet maapallolle eri aikoina tuhansien ja miljoonien vuosien kuluessa.
Kun luemme luomiskertomusta oikein tarkkaan, huomaamme, että neljäntenä päivänä Jumala sanoi: ”Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia” (1. Moos. 1:14). Vasta neljäntenä päivänä syntyivät siis ne elementit, joiden mukaisesti me aikaa laskemme.
Jumalan aika onkin erilainen kuin meidän aikakäsityksemme. Pietari toteaa tästä: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2. Piet 3:8). Luomiskertomuksen päivä oli erimittainen kuin meidän päivämme, se saattoi olla miljooniakin meidän vuosiamme.
Jumala lahjotti meille ajan. Hänen lahjanaan saamme ottaa myös jokaisen päivän. Saarnaajan kirjan sanoin: ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla” (Saarn. 3.1).
Jumalan lapsen suhde aikaan on kahtalainen. Johannes kirjoittaa siitä: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.)
Johannes korostaa sen tärkeyttä, että juuri nyt saa olla Jumalan lapsi. Ei tarvitse kantaa eilisen taakkoja eikä murehtia tulevasta. Kun tällä hetkellä on synnit anteeksi, se riittää. Samalla saa tähyillä sinne, mihin on matkalla – Isän kotiin taivaassa.
Aika on Jumalan lahja myös etsivälle: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6.2.)
Jouko Luukkonen
Kirjoitus on julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 4.11.2020
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys