Pie­ni lap­si nä­kee tu­le­vai­suu­den va­loi­sa­na. Elä­mä on täyn­nä toi­vei­ta ja unel­mia, jot­ka odot­ta­vat täyt­ty­mys­tään. Osa näis­tä ei kos­kaan täy­ty, mut­ta tämä ei vä­hen­nä lap­sen iloa tai luot­ta­mus­ta. Hän tu­lee koh­taa­maan myös pet­ty­myk­siä, mut­ta niis­tä hän ei vie­lä tie­dä. Lap­sen us­ko si­säl­tää toi­von, et­tä Ju­ma­la tie­tää, aut­taa ja joh­dat­taa.

Löy­däm­me­kö me lä­hel­täm­me, it­ses­täm­me ja toi­sis­tam­me lap­sen­kal­tais­ta toi­voa ja luot­ta­mus­ta? Al­ka­neen vuo­den 2021 tee­ma SRK:n vies­tin­näs­sä on Tu­le­vai­suus ja toi­vo. Voi­si­ko ol­la pa­rem­paa ai­het­ta mo­nen­lais­ta le­vot­to­muut­ta, epä­var­muut­ta ja pel­koa si­säl­tä­neen vuo­den jäl­keen?

Je­re­mi­an kir­ja, jo­hon tee­ma poh­jaa, si­joit­tuu Juu­dan kan­san vai­heis­sa vai­ke­aan ai­kaan Ba­by­lo­ni­an pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa (Jer. 29:11). Vies­tis­sään pro­fee­tan kaut­ta Ju­ma­la lu­paa pak­ko­siir­to­lai­suu­den lop­pu­van ja hel­pom­man ajan koit­ta­van. Myös mei­dän ai­kam­me ko­et­te­le­muk­sis­sa ih­mi­set odot­ta­vat vai­kei­den ai­ko­jen me­ne­vän ohi. Ju­ma­lan vies­ti pro­fee­tan kaut­ta si­säl­si kui­ten­kin tu­le­vai­suut­ta aja­tel­len suu­rem­man lu­pauk­sen kuin vain ajal­li­sen hel­po­tuk­sen.

Us­kon tuo­ma toi­vo kan­taa ian­kaik­ki­suu­teen. Se on toi­voa ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. Hy­väs­tel­les­sään ope­tus­lap­si­aan Jee­sus to­te­si heil­le me­ne­vän­sä Isän luo val­mis­ta­maan heil­le­kin si­jaa. Hän lu­pa­si tul­la ta­kai­sin ja nou­taa oman­sa tai­vaa­seen, jot­ta he sai­si­vat ol­la hä­nen kans­saan ikui­ses­ti (Joh. 14:3). Tämä lu­paus ja kut­su sen osal­li­suu­teen ovat yhä tänä vuon­na 110 vuo­den ikään tu­le­van Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­den kes­kei­nen vies­ti.

Us­ko an­taa toi­von ja luot­ta­muk­sen myös tä­hän päi­vään. Ju­ma­la pi­tää omis­taan huo­len joka päi­vä. Yk­sit­täi­sen ih­mi­sen elä­mäs­sä tai edes koko maa­il­mas­sa ei ta­pah­du mi­tään Ju­ma­lan tie­tä­mät­tä tai sal­li­mat­ta. Ih­mi­nen suun­nit­te­lee ja te­kee rat­kai­su­ja omis­ta läh­tö­koh­dis­taan, aja­tel­len omaa ja lä­him­mäis­ten­sä pa­ras­ta. Edel­leen­kään kaik­ki ih­mi­sen suun­ni­tel­mat ja toi­veet ei­vät to­teu­du. Us­kon lah­jan omis­ta­va voi lap­sen lail­la luot­taa hy­vän Ju­ma­lan tah­toon ja joh­da­tuk­seen. Kaik­ki on Ju­ma­lan kä­sis­sä.

Tu­le­vai­suut­ta kan­nat­taa suun­ni­tel­la al­ka­nee­na vuon­na muis­ta­en Jee­suk­sen sa­nat, jot­ka hän lau­sui vai­ke­al­la het­kel­lä Get­se­ma­nes­sa: ”Mut­ta ei niin kuin minä tah­don, vaan niin kuin sinä” (Matt. 26:39). Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat on teh­ty ih­mi­sen par­haak­si. Eri­lais­ten elä­män­vai­hei­den kaut­ta, ilon ja su­run vaih­te­luis­sa, Ju­ma­la kut­suu mei­tä lä­hel­leen. Us­koon liit­ty­vä toi­vo tii­vis­tyy Ju­ma­lan omaan lu­pauk­seen, jos­ta Jee­sus to­te­aa: ”Tei­dän Isän­ne on päät­tä­nyt an­taa teil­le val­ta­kun­nan” (Luuk. 12:32).