JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mieleen piirtyi kuva leirinuotiosta

23.8.2022 7.00

Juttua muokattu:

17.8. 20:00
2022081720003020220823070000

Mark­ku Ka­mu­la

Ys­tä­vä­ni soit­ti tä­nään ja pyy­si mi­nua ja vai­mo­a­ni jou­lu­kuus­sa pi­det­tä­väl­le lei­ril­le. Ilah­duin kut­sus­ta suu­res­ti! Lei­rin oh­jaa­jat oli­vat suun­ni­tel­leet, et­tä yh­te­nä tee­ma­na lei­ril­lä on Ju­ma­lan joh­da­tus elä­män eri vai­heis­sa, niin ko­et­te­le­muk­sis­sa kuin iloi­sis­sa­kin. He oli­vat suun­ni­tel­leet, et­tä tee­maa käy­dään läpi elä­män­ta­ri­noi­den kaut­ta.

Mie­lee­ni al­koi piir­tyä kuva lei­ris­tä, jos­sa ys­tä­vien mat­ka­saat­to on ko­koon­tu­nut lau­la­maan, ru­koi­le­maan ja kuu­le­maan Ju­ma­lan sa­naa. Mie­li­ku­vaan liit­tyi psal­mi 78.

– –

Tum­mu­va il­ta, pui­den ok­sat ojen­tu­nei­na koh­den pie­nen au­ki­on kes­kus­taa, au­ki­ol­la nuo­tio ja sen ym­pä­ril­lä hil­jaa lau­la­va ih­mis­jouk­ko. No­pe­as­ti las­ke­van au­rin­gon luo­des­sa vii­mei­siä sä­tei­tään var­jot ovat maan pin­nan pi­tui­sia. Nuo­tio va­lai­see loi­mah­del­len hei­dän kas­vo­jaan. Yk­si nuo­ru­kai­nen näp­päi­lee luut­tua, an­ta­en lau­lul­le soin­tu­ja. He is­tu­vat kar­ke­as­ti veis­te­tyil­lä pen­kin ta­pai­sil­la; pa­ris­kun­tia lap­si­neen, pie­nim­mät sy­lis­sä, isom­mat sii­nä vie­rel­lä. Ai­kui­sia mie­hiä ja nai­sia vii­tat har­teil­laan ja pie­ni eväs­nys­säk­kä sy­lis­sään, osal­la vie­lä avat­tu­na ja osa jo kiin­ni si­dot­tu­na. Lap­sia kir­mai­le­mas­sa var­jo­jen ja va­lo­jen vä­li­maas­tos­sa. Nuo­ret pie­nis­sä ryh­mis­sä ju­tel­len, van­huk­set kurt­tui­si­ne kas­voi­neen kat­se­le­mas­sa tätä kaik­kea ym­mär­tä­väi­sin sil­min.

Lau­lu­jen vii­mein tau­ot­tua yk­si van­huk­sis­ta ry­käi­see ja pu­huu hil­jai­sel­la ää­nel­lä, har­vak­sel­taan, vä­hi­tel­len ää­neen­sä var­muut­ta ja voi­maa saa­den. Hän muis­te­lee kau­an sit­ten elä­neen Aa­sa­fin ni­mis­sä tal­len­net­tu­ja sa­no­ja: "Kuun­te­le, kan­sa­ni, mitä ope­tan, tar­kat­kaa sa­no­ja­ni, te kaik­ki. Minä ai­on esit­tää vii­sai­den miet­tei­tä, tuon jul­ki men­nei­syy­den ar­voi­tuk­sia, van­ho­ja asi­oi­ta, jois­ta olem­me kuul­leet, jois­ta isäm­me ovat meil­le ker­to­neet."

Kuu­li­jat ko­hen­ta­vat asen­to­aan. Yk­si äi­ti hys­syt­te­lee ki­ti­se­vää pie­no­kais­taan, aset­te­lee hä­net ol­ka­pääl­leen ja ta­put­te­lee rau­hoit­ta­vas­ti. Toi­nen imet­tää muu­ta­man päi­vän ikäis­tä vau­vaa sil­mät um­mes­sa, puo­li­soon­sa no­jau­tu­en. Met­sän lai­das­sa kir­man­neet nuo­ret hil­jen­tä­vät juok­sun­sa kä­ve­lyk­si ja lä­hes­ty­vät kuul­lak­seen pa­rem­min.

Van­hus jat­kaa: "Me em­me sa­laa nii­tä lap­sil­tam­me, vaan ker­rom­me tu­le­vil­le­kin pol­vil­le Her­ran voi­mas­ta, Her­ran te­ois­ta, ih­meis­tä, joi­ta hän on teh­nyt. Hän sää­ti Jaa­ko­bil­le sää­dök­sen­sä, hän an­toi Is­ra­e­lil­le la­kin­sa ja käs­ki mei­dän isi­äm­me opet­ta­maan ne lap­sil­leen, jot­ta tu­le­va­kin pol­vi ne tun­ti­si, jot­ta vas­te­des syn­ty­vät­kin ne op­pi­si­vat ja ker­toi­si­vat omil­le lap­sil­leen."

Täs­sä vai­hees­sa kaik­ki ovat jo ai­van hil­jaa. Kaik­kein kau­im­pa­na juos­seet po­jat­kin pyyh­ki­vät ne­nän­sä vii­tan lie­pee­seen ja aset­tu­vat va­lo­pii­rin ra­jal­le kuun­te­le­maan. Sa­dan met­rin pääs­tä kuu­luu vai­mea hau­kah­dus, kun lam­mas­lau­man lä­hel­lä ole­va koi­ra on ha­vain­nut lä­hes­ty­vän pai­me­nen. Se nou­see ter­veh­ti­mään isän­tään­sä; päi­vän työn teh­nee­nä se odot­taa ate­ri­aa ja le­poa.

Van­huk­sen ää­ni on nyt var­ma ja luja, mut­ta sa­mal­la nöy­rä. Hän kat­soo lä­him­pä­nä ole­via ja si­lit­tää hel­läs­ti pie­nen po­jan­tyt­tä­ren­sä hiuk­sia, nos­taa sit­ten kat­seen­sa ja jat­kaa: "Ju­ma­laan hei­dän tu­lee tur­vau­tua, muis­taa, mitä hän on teh­nyt, ja nou­dat­taa hä­nen käs­ky­jään, jot­ta ei­vät oli­si kuin isän­sä, nuo tot­te­le­mat­to­mat ja up­pi­nis­kai­set, jot­ka häi­lyi­vät sin­ne tän­ne ei­vät­kä py­sy­neet us­kol­li­si­na Ju­ma­lal­le. He ei­vät pi­tä­neet Ju­ma­lan liit­toa, ei­vät tai­pu­neet elä­mään hä­nen la­kin­sa mu­kaan. He unoh­ti­vat hä­nen te­kon­sa, ih­meet, joi­ta oli­vat saa­neet näh­dä."

Sa­nat aset­tu­vat kuu­li­joi­den mie­liin, nos­ta­vat esiin muis­to­ja. Moni van­hem­mis­ta nai­sis­ta pyyh­kii sil­mä­kul­mas­taan kyy­ne­leen, muu­ta­ma mies pai­naa pään­sä alas pol­viin­sa no­jau­tu­en ja har­ti­at jäyk­ki­nä. He muis­ta­vat iso­van­hem­pien­sa ker­to­neen Ko­ra­his­ta, Da­ta­nis­ta ja Abi­ra­mis­ta ja hei­dän to­ve­reis­taan, jot­ka oli­vat ko­via kuin kivi ja kuin­ka Ju­ma­la oli ran­kais­sut hei­tä (4. Moos. 16). He tun­te­vat, kuin­ka ka­pi­na­mie­li on ol­lut it­sel­lä­kin niin mo­nes­ti lä­hel­lä, jos­kus se on pur­kau­tu­nut ko­vi­na sa­noi­na ja jopa vä­ki­val­ta­na kaik­kein lä­him­piä koh­taan. Elä­mä tun­tuu mo­nes­ti niin ko­val­ta ja vää­räl­tä: On­ko tot­ta, et­tä elä­mä on täs­sä; ei­kö sil­lä ole muu­ta tar­jot­ta­vaa? Pit­kä päi­vä toi­sen­sa jäl­keen hel­tees­sä lam­pai­ta ja vuo­hia pai­men­ta­en, ve­si­pur­jo­jen eh­ty­es­sä ja kai­ken kui­van­kin ruo­hon lop­pu­es­sa. Yöt ros­vo­ja ja pe­to­ja pe­lä­ten. Tä­tä­kö on Ju­ma­lan siu­naus – syn­nyt­tää lap­sia tän­ne au­ti­o­maa­han, ai­no­a­na tu­le­vai­suu­te­na tämä sama kier­to­lai­sen elä­mä telt­ta­ma­jois­sa vih­re­äm­pää ruo­hoa ja kirk­kaam­paa pu­roa et­sien?

Aa­sa­fin psal­mia kuun­nel­les­sa oma aja­tus aset­tuu Ju­ma­lan aja­tus­ten al­le, sy­dän peh­me­nee, se tah­too taas us­koa sa­no­maa pa­rem­mas­ta. Sitä, jos­ta niin mo­nil­la nuo­ti­oil­la oli ai­em­min­kin pu­hut­tu ja joka teki mie­len ja sie­lun niin puh­taak­si ja olon ke­ve­äk­si. Sitä sa­no­maa, jos­sa ei pu­hut­tu­kaan vain täs­tä ajas­ta, vaan pa­rem­mas­ta ja tu­le­vas­ta.

Kuu­li­jat nos­ta­vat kat­seen­sa koh­ti pu­hu­jaa, joka jat­kaa: "Egyp­tin maas­sa, So­a­nin ta­san­gol­la, hän an­toi isiem­me ko­kea ih­meen. Hän ja­koi kah­tia me­ren ja vei hei­dät sen poik­ki, hän jäh­met­ti ve­det muu­rik­si. Hän an­toi pil­ven joh­dat­taa hei­tä päi­vi­sin ja tu­len lois­teen öi­sin. Hän hal­kai­si kal­li­oi­ta au­ti­o­maas­sa, ja he sai­vat vet­tä, kuin sy­vyy­den ve­siä. Hän an­toi pu­ro­jen puh­je­ta kal­li­os­ta, an­toi ve­sien vir­ra­ta."

Täs­tä kaik­ki po­jat ja ty­töt­kin ovat kuul­leet, sii­tä on ker­rot­tu mo­nia ker­to­ja, ja ai­na se on tun­tu­nut yh­tä ih­meel­li­sel­tä. Pie­nim­mät kat­so­vat to­ti­si­na ja sil­mät pyö­rei­nä van­hus­ta, jon­ka pos­kil­la va­lu­vat lii­ku­tuk­sen kyy­ne­leet. Mei­dän Ju­ma­lam­me on lu­van­nut pal­jon ja näyt­tä­nyt voi­man­sa! Kyl­lä hän mei­tä­kin aut­taa, kun vain ym­mär­räm­me, mikä on hä­nen tah­ton­sa tie ja kul­jem­me sitä! Niin ovat isä ja äi­ti­kin va­kuut­ta­neet, ja sii­hen us­ko­mi­nen on an­ta­nut ih­meel­li­sen rau­han.

Mo­net pie­net ovat nu­kah­ta­neet van­hem­pien­sa, si­sa­rus­ten­sa ja tä­tien­sä sy­lis­sä. Puhe pol­vei­lee esi-isien ja -äi­tien vai­heis­sa ker­ra­ten hei­dän vai­kei­ta vai­hei­taan, epäi­lyk­si­ään ja ka­pi­noin­ti­aan. Tuli on hii­pu­nut hiil­lok­sek­si. Muu­ta­ma ro­te­va nuo­ri mies kan­taa hii­lil­le vie­lä muu­ta­man pie­nen puun run­gon, joi­den kyl­kiä tuli al­kaa nuol­la en­sin pie­nin ja sit­ten kas­va­vin kie­lek­kein. Valo li­sään­tyy hie­man.

Van­hus on sel­väs­ti päät­tä­mäs­sä tä­män­ker­tais­ta pu­het­taan, sa­nat ovat loh­dut­ta­vat ja roh­kai­se­vat us­ko­maan: "Mut­ta Ju­ma­la on lau­pi­as, ei hän tu­hoa syn­tis­tä, vaan ar­mah­taa. Ker­ta ker­ran jäl­keen hän hil­lit­si vi­han­sa, ei­kä an­ta­nut kii­vau­del­leen val­taa. Hän muis­ti, et­tä he oli­vat vain ih­mi­siä, vain tuu­len hen­käys, joka häi­pyy ei­kä pa­laa."

Pu­heen tau­ot­tua hän on het­ken hil­jaa, nos­taa sit­ten kä­ten­sä siu­nauk­seen. Nuo­ti­on ym­pä­ril­lä he­reil­lä ole­vat pai­na­vat pään­sä, osa yh­tyy sa­noi­hin hil­jaa mu­mis­ten. He yh­ty­vät siu­nauk­seen, jon­ka sa­noin iki­ai­ko­jen Ju­ma­la käs­ki Moo­ses­ta, Aa­ro­nia ja Is­ra­e­lin kan­saa ru­koi­le­maan.

Lei­riin tu­lee vä­häk­si ai­kaa eloa. Aa­mul­la on nous­ta­va en­nen au­rin­koa. Lam­pail­la on jano ja näl­kä, ne ei­vät voi odot­taa. Muu­ta­mat nai­set ovat ku­mar­tu­nei­na tois­ten­sa puo­leen, vä­lil­lä kuu­luu vai­mei­ta sa­no­ja ja sit­ten toi­nen ha­laa tois­ta roh­kai­se­vas­ti. Pari mies­tä on ve­täy­ty­nyt hie­man kau­em­mak­si kes­kus­te­le­maan kes­ke­nään. He nos­ta­vat lo­pul­ta kä­ten­sä tois­ten­sa ol­ka­päil­le toi­si­aan siu­na­ten.

Vä­hi­tel­len telt­to­jen ovi­kan­kaat sul­keu­tu­vat ja lei­ri­nuo­tio jää yk­sin hii­pu­maan. Hil­jai­suu­den rik­ko­vat vain pik­ku­las­ten yk­sit­täi­set inah­duk­set ja hiil­lok­sen har­ve­ne­va ra­sah­te­lu.

– –

Aja­tuk­sis­sa­ni lei­ri­työ saa juu­ren­sa kau­kai­sil­ta nuo­ti­oil­ta, mat­ka­ys­tä­vien koh­taa­mi­sis­ta py­hän sa­nan ää­rel­lä. On ih­meel­lis­tä kun on jo­tain, joka ei muu­tu!

Teks­tin lai­nauk­set ovat Psal­mis­ta 78.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
MarkkuKamula

Istuttaisitko vielä omenapuun?

1.10.2024 9.10
MarkkuKamula

Pikalähtö puheen pidosta

31.8.2024 6.35
MarkkuKamula

Elämän tarkoituksesta

26.7.2024 15.25
MarkkuKamula

Mielessä Pudasjärven Suviseurojen viimeinen puheenvuoro

26.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Arvokkain asema? – Mietteitä valmistujaisten aikaan

1.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Äiti

12.5.2024 6.00
MarkkuKamula

Miten minun tulisi nyt toimia?

27.3.2024 7.00
MarkkuKamula

Purkuinfoa ja taivaan terveisiä

29.2.2024 6.00
MarkkuKamula

Tasaisen tavallinen lauantai – rakkaudella höystettynä

27.1.2024 6.00
MarkkuKamula

Hirmuisesti velkaa ja silti velaton

31.12.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä oli ennen kuin mitään oli?

24.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Marraskuusta ikuiseen suveen

4.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä aika on?

12.10.2023 7.30
MarkkuKamula

Aivan paras kanava

23.8.2023 7.00
MarkkuKamula

Lyhyt, mutta täydellinen elämä

26.7.2023 6.00
MarkkuKamula

Maitokärryt, muriseva kuutoskone ja mönkijä – muistoja suviseuratyövuoroista

28.6.2023 6.00
MarkkuKamula

"Söin, annoin pikkusiskolleni, ja hänkin söi"

30.5.2023 6.00
MarkkuKamula

Jumala siunatkoon Suomen kansaa

29.4.2023 6.00
MarkkuKamula

Mukavat ja vähemmän mukavat kotityöt

26.3.2023 7.00
MarkkuKamula

Inflaatio ei syö armoa

3.3.2023 6.00
MarkkuKamula

Raamatulliset kädet

27.1.2023 6.00
MarkkuKamula

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

23.12.2022 6.00
MarkkuKamula

Odottamisia

27.11.2022 6.00
MarkkuKamula

Sielunvihollinen – kesy satuhahmo?

26.10.2022 6.00
MarkkuKamula

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

25.9.2022 6.15
MarkkuKamula

"Taivaan iloa, taivaan riemua" – Mielikuvia taivaasta

17.7.2022 7.00
MarkkuKamula

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00
MarkkuKamula

Yhteiset hetket jäivät unelmiksi

8.5.2022 6.00
MarkkuKamula

Muutama lintuaiheinen kysymys Luojalle

25.4.2022 6.00
MarkkuKamula

Siitä kutsusta en uskaltanut kieltäytyä

23.3.2022 6.00
MarkkuKamula

Sanojen voima

16.2.2022 6.00
MarkkuKamula

Tosipaikan edessä

23.1.2022 7.00
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys