Markku Kamula
Minkälaista on taivaassa? Minä olen sillä tavalla lapsellinen, että mietin tuota monesti. Joskus minua oikein naurattaa, kun siellä on niin ihanaa. Haluan päästä sinne!
Parasta on se, että taivaassa ei kerta kaikkiaan ole mitään pahaa. Minäkin olen muuttunut hyväksi. Siellä ei ole kateutta, ahneutta eikä vilppiä.
Joskus sanomme kanssapuheissa ja seurapuheissakin, että taivaassa alkavat seurat, jotka eivät koskaan pääty. Se on ihana kuva ja varmasti totta. Sitä olen miettinyt, että mitä niissä seuroissa sitten tehdään? No ainakin lauletaan niin kuin suviseurateltan iltatilaisuudessa! Sydämen kyllyydestä ja täysillä! Mutta mitä sanoja niissä lauluissa on, entä seurapuheissa?
Tuota pohtiessa on pakko tulla siihen tulokseen, että taivaassa ei lohduteta evankeliumilla eikä rohkaista uskomaan niin kuin täällä maan päällä, eikä varsinkaan kehoteta parannukseen. Siellä kiitetään Jumalaa, mutta kiittäjät eivät tiedä, mistä kiitollisuus kumpuaa. Eihän seurakansa ole syntistä eikä muista koskaan olleensakaan! Ja koska tämän parempaa ei ole, niin lauluissa ja saarnoissa on oltava jotain aivan muuta kuin toivoa paremmasta ja kiitosta ahdistuksen päättymisestä. Se on täydellistä iloa, joka ei ole suhteessa aiempaan vaivaan ja saavutettuihin voittoihin.
Olen ajatellut monesti, että parhaassa miehuuden iässä kuollut veljeni istuu taivaassa iltanuotiolla Jeesuksen ja muutamien muiden, kuten Pietarin ja Jaakobin, kanssa paistamassa kalaa hiilloksella. Kalat ovat halsterissa, termoksessa on kahvia. Viime aikoina seuraan on liittynyt myös isäni. He juttelevat hiljaisella äänellä, kääntävät välillä halsteria ja maistelevat kalaa.
Minusta tuntuu, että taivaassa on avaria, valoisia ja mukavilla istuimilla varustettuja luentosaleja. Jumala itse pitää luentoja aiheesta ”Luomisen ihmeet”. Hän kertoo siellä hymyillen ja tyytyväisenä myhäillen kaiken maailman luomisasioista. Esimerkiksi hän kertoo, miten hän päätyi luomaan norsulle niin ison ja kömpelön vartalon, että sille piti tehdä letkunokka, ja miten mukava oli luoda dromedaarille aavikon ylityksen kestävät ravintovarastot kyttyröihin. Näillä luennoilla kaikki kuulijat ymmärtävät kaiken kuulemansa, eikä kukaan putoa kärryiltä.
Taivaassa kaikki ovat tulleet täydellisiksi. Ne, jotka olivat maan päällä sokeita, näkevät. Entiset kuurot ja mykät säveltävät nyt ihanaa musiikkia ja johtavat kuoroja. Spitaaliset ja muut eristyksissä olleet osallistuvat kaikkeen ilman muistojakaan rajoituksista.
Taivaassa ei ole saasteita eikä energiankulutuksen kanssa ole mitään ongelmia. Jumala kerkeää kaikkialle, mutta kiireen tuntua ei ole, hänellä on aikaa kaikille. Kaikki saavat mitä tarvitsevat. Ja koska kenelläkään ei ole pahoja ajatuksia, kukaan ei pyydä mitään sellaista, mikä sortaisi toisen oikeuksia.
Taivaassa ei tarvitse syödä henkensä pitimiksi, mutta maistuvia aterioita, välipaloja ja herkkuja on yllin kyllin. Gluteenittomia ja maidottomia ei ole erikseen, kaikki käy kaikille. Kaikista hedelmäpuista saa syödä – Syöminen kielletty -kylttejä ei ole missään. Paratiisi on tullut täydelliseksi!
Taivaalle on ominaista, että mikään ei kehity eikä etene, mutta ei myöskään taannu, ruostu eikä häviä. Ei ole aikaa, kiirettä eikä tavoitteita. Aurinko paistaa aina – yötä ei ole – mutta nukkumiseen ihastunut voi vetäytyä lehtevän puun varjoon tai hämärään huoneeseen ottamaan nokoset, nukkumaan onnen unta.
Uskon päämäärä on taivas. Vasta perillä selviää, minkälaista siellä oikeasti on. Jeesus lupasi, että se on hänen Isänsä koti, ja hän menee valmistamaan meille sinne sijaa (Joh. 14:2). Kotiin minäkin haluan, Isän kotiin, taivaaseen!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys