Rina Palmroth
Ympäri vuorokauden jossain päin maailmaa herätään uuteen päivään, uuteen aamuun. Jossain joku unisia silmiä räpytellen sytyttää loistevalon. Toisaalla taas ikkunan läpi heijastuvat auringon säteet herättelevät lempeästi nukkujan. Piip piip piip ja äkäinen tuhahdus. Naapurissa hiljainen haukotus ja huoleton kyljen kääntö toiselle puolelle. Jos voisi, varmasti valitsisi mieluiten aina tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.
Joskus sitä on vielä niin uninen, että ajatukset lähtevät liikkeelle oikeastaan vasta parin kahvikupillisen jälkeen. Saattaa olla, että heti herätessä mieli täyttyy kuin napin painalluksesta tulevan päivän menoista ja kiireistä. Joskus elämässä voi olla hetkiä, jolloin aamut ovat niin kiireisiä, että illalla kotiin tullessa huomaa aamukahvin vieläkin odottavan kupissa juojaansa.
Toivottavasti jokaisella olisi myös välillä niitä aamuja, joissa hetken kiireettömyys saisi kehystää uuden päivän. Ehtisi vaikka mielessään pohdiskella ja muistuttaa itseään asioista, joista on kiitollinen. Ennen kaikkea muistuttaa itseään uuden päivän ihmeestä. Elämän lahjasta.
Mitä sinä ajattelet herätessäsi uuteen päivään?
Joka päivä toistuvista ja tutuksi tulleista asioista tulee helposti itsestäänselvyyksiä. Sormien liikuttelua ja kävelyä tulee ehkä ihmetelleeksi vasta, kun näkee vauvan oppivan pinsettiotteen ja päättäväisesti, haparoinnista huolimatta, astuvan ensiaskeliaan. Tärkeitä muistutuksia jo kauemmin elämän polkua askeltaneille! Osaisipa vanhempanakin olla useammin kiitollinen omasta liikuntakyvystä! Etenkin: muistaisinpa itse nyt vielä nuorena ja toimintakykyisenä iloita siitä, kuinka kepeästi jalat heilahtavat lattialle ja kuljettavat uuden päivän tehtäviin.
Aina en osaa havahtua uuden päivän ainutlaatuisuuteen. Saatan suunnata katseen auringonnousun himmentäviin uutisotsikoihin. Hampaita harjatessa verkkokalvoille piirtyy eilisen ja huomisen huolet, vaikka olen vasta aloittelemassa tätä päivää. Muistaisinpa silloin tutut ja turvalliset sanat Raamatusta: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:34.) Ei Raamatussa syyttä kehoteta katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia.
Välillä elämässä voi tulla niitäkin aamuja, kun tekisi mieli painaa silmät oikein tiukasti kiinni. Ei aina vain fyysisen väsymyksen vuoksi; toisinaan erilaiset huolet ja murheet luovat varjoja silmäkulmiimme. Koleissa ja sumuisissa elämän aamuissa voi kuitenkin näkyä ja tuntua voimakkaana Taivaan Isän huolenpito. Välillä itselleni on vaikeaa hyväksyä se, että koettelemus itsessään on jo Taivaan Isän huolenpitoa. Siten hän puhuttelee ihmistä.
Usein ihmismieli kiinnittyy näkyvään ja konkreettiseen. Kärsimättömänä sitä haluaisi heti nähdä ja löytää ratkaisun vaikeaan tilanteeseen. Pienikin mutka elämänlangassa voi ihmismielen hätäillessä ja luottamuksen horjuessa alkaa tuntua kiristävältä umpisolmulta.
Haluaisin oppia uuteen päivään astuessani suhtautumaan siihen avoimemmin ja huolettomammin. Nähdä solmutkin kuin helminä koristamassa päivääni. Toivon, että usko ja luottamus siihen, että kerran saa vielä herätä Taivaan Isän kasvoista loistavaan kirkkauteen saisi kantaa meitä kaikkia joka päivä arkisessa elämässämme. Täällä maan päällä uuteen aamuun ja uuteen päivään kuuluu rosoisuus. Jouni Lesosen blogia lainaten uskovainen ihminen on joka päivä matkalla taivaaseen. Siellä saa herätä täydelliseen aamuun.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys