Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi keräsi maaliskuun alkuun mennessä tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta, joten aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Samoihin aikoihin Yle teetti kyselyn suomalaisten eutanasiakannasta. Sitä kannatti neljä viidestä suomalaisesta. Lääkäreiden keskuudessakin eutanasian kannatus on kasvanut: Tampereen yliopiston ja Suomen lääkäriliiton tuoreen kyselyn mukaan noin 55 prosenttia lääkäreistä hyväksyisi sen – joskin vain vajaa kolmannes olisi valmis itse toteuttamaan eutanasian.
Kansalaisaloitteen tavoitteena on, että Suomeen säädettäisiin eutanasiaa ja lääkäriavusteista lääkkeellistä kuolemaa koskeva laki, jonka myötä eutanasia ja avustettu kuolema laillistettaisiin. Ehtona olisi, että eutanasiaa toivova ihminen sairastaa kuolemaan johtavaa tautia ja kokee tautiin liittyen sietämätöntä kärsimystä.
Monet suomalaismediat ovat pitäneet eutanasia-aihetta esillä uutisoinnissaan. Tuossa uutisoinnissa tilaa ovat saaneet vahvasti eutanasiamyönteiset näkökulmat. Haastateltavina ovat olleet eutanasiaa kannattavat, usein sairaat ihmiset, jotka toivovat voivansa itse päättää, milloin heidän kipunsa ylittävät sietokyvyn rajat.
Kristittyä saattavat hämmentää monet median esiin nostamat tapaukset, joissa eutanasia pyritään näyttämään ihmisarvoisen kuoleman mahdollistajana. Se puetaan jalonnäköiseen inhimillisyyden kaapuun. Harva media tuo tässä yhteydessä esille eutanasian laillistaneissa maissa esiin tulleita ongelmia ja siitä seurannutta epäinhimillistä toimintaa.
Koskettavia elämäntarinoita lukiessa kristitystäkin voi alkaa tuntua siltä, että eutanasialle löytyy inhimillisesti ajatellen perusteensa. Aiheeseen liittyvä uutisointi tuo esille ihmisen tunteet, mutta pääsee vain harvoin syvemmälle aihepiiriin. Helsingin sanomat uutisoi vuosi sitten, että Hollannissa myös lapsi voi toivoa itselleen eutanasiaa. Käytössä on myös tahdonvastainen eutanasia. Sen nojalla vanhemmat voivat pyytää perustellusti alle vuoden ikäisen lapsensa surmaamista.
Ajatus avustetusta kuolemasta ei ole Raamatun mukainen. Raamatusta käy selvästi ilmi, että ihmisen elämä on Jumalan luomana alusta loppuun saakka pyhää. Esimerkiksi viides käsky kieltää ihmisen tappamisen. Kristitylle asia on ennen kaikkea uskonkysymys. Jobin kirjassa näkyy, miten Job taistelee tuskiensa kanssa ja haluaa kuolla. Kaikesta huolimatta hän jättää elämänsä ja myös kuolemansa Jumalan käsiin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys