Kriit­ti­nen ajat­te­lu on tär­ke­ää mo­nil­la elä­mä­na­lu­eil­la. Esi­mer­kik­si tie­teel­li­nen kes­kus­te­lu on kriit­tis­tä kes­kus­te­lua. Se on kes­kus­te­lua asi­ois­ta, ei hen­ki­löis­tä. Täl­lai­ses­sa kes­kus­te­lus­sa on voi­mas­sa pa­rem­man, vah­vem­man ar­gu­men­tin oi­keus. Sa­mas­sa yh­tey­des­sä kriit­ti­nen ei tar­koi­ta ne­ga­tii­vis­ta, vaan kul­loi­sen­kin asi­an ar­vi­oin­ti- ja ajat­te­lu­tai­toa.

Ylei­ses­ti pu­hut­ta­es­sa kri­tiik­ki jää va­ja­vai­sek­si, mi­kä­li sii­hen ei lii­ty ra­ken­ta­vaa ja kes­kus­te­lu­kump­pa­nia kun­ni­oit­ta­vaa ele­ment­tiä. Näin on eri­tyi­ses­ti ti­lan­teis­sa, jois­sa kri­tiik­ki ja nä­kö­kul­mat liit­ty­vät ih­mis­ten vä­li­siin suh­tei­siin, toi­min­ta­ta­paan tai va­lin­toi­hin. Esi­mer­kik­si lap­sen per­soo­nal­li­suus tai sii­tä joh­tu­va toi­min­ta saat­taa joh­taa sii­hen, et­tä lap­si saa pal­jon kiel­teis­tä pa­lau­tet­ta. On tär­ke­ää, et­tä ih­mi­nen saa kuul­la myös po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta sekä ko­kea hy­väk­syn­tää.

Nuo­ren kas­vuun ja mur­ro­si­kään saat­taa liit­tyä vah­vaa­kin kri­tiik­kiä van­hem­pia, kas­va­tus­ta, ko­din toi­min­ta­mal­le­ja tai ar­vo­ja koh­taan. Tätä ei ole tar­peen kiel­tää, vaan sen voi pyr­kiä koh­taa­maan tur­val­li­ses­ti. On tär­ke­ää, et­tä ko­to­na voi esit­tää kai­ken­lai­sia ky­sy­myk­siä, vai­kei­ta­kin. Myös ko­dis­sa elet­tyä us­koa koh­taan saat­taa tul­la ky­sy­myk­siä. Us­koon liit­ty­vät ky­sy­myk­set ei­vät usein­kaan ole kri­tiik­kiä it­se us­koa koh­taan, vaan ha­lua saa­da vas­taus miel­tä as­kar­rut­ta­vaan ky­sy­myk­seen. Us­kon ky­sy­mys­ten ää­rel­le on tar­peel­lis­ta py­säh­tyä, vaik­ka vas­taus­ta ei ai­na löy­tyi­si­kään. Lap­si ja nuo­ri ko­kee tur­val­li­sek­si sen, et­tä van­hem­mat ha­lu­a­vat us­koa sil­loin­kin, kun vas­tauk­sia kaik­kiin ky­sy­myk­siin ei ole.

Jee­sus koh­ta­si sekä oi­ke­al­la et­tä vää­räl­lä mie­lel­lä ky­se­le­viä ih­mi­siä. Evan­ke­liu­mit to­te­a­vat jäl­kim­mäi­sis­tä, kuin­ka nämä lä­hes­tyi­vät Jee­sus­ta kiu­sa­ten (Matt. 22:35, Mark. 8:11). Hei­dän kri­tiik­kin­sä nou­si epä­us­kos­ta, ei et­si­väs­tä sy­dä­mes­tä. Ih­mi­nen voi lä­hes­tyä us­kon asi­aa sa­mal­la ta­val­la tä­nään­kin. Vah­va kri­tiik­ki saat­taa ker­toa sii­tä, et­tä us­kon tuo­ma nä­kö­a­la on him­men­ty­nyt tai ka­don­nut. Ope­tus­las­ten ky­sel­les­sä Jee­suk­sel­ta us­kon sa­lai­suu­des­ta he pyy­si­vät Jee­suk­sel­ta: ”Li­sää meil­le us­koa” (Luuk. 17:5). Hei­dän asen­teen­sa ku­va­si us­kon tuo­maa nöy­ryyt­tä.