Py­häin­päi­vää vie­te­tään tu­le­va­na lau­an­tai­na 4. mar­ras­kuu­ta. Tämä kirk­ko­vuo­den pyhä on su­lau­tu­ma kah­des­ta eri juh­las­ta, kaik­kien py­hien päi­väs­tä ja us­ko­vien vai­na­jien muis­to­päi­väs­tä. Py­häin­päi­väs­tä on muo­dos­tu­nut kol­man­nek­si suo­si­tuin kir­kos­sa­käyn­ti­päi­vä. Mo­net osal­lis­tu­vat kir­kois­sa ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin, jois­sa lu­e­taan vuo­den ai­ka­na pois­nuk­ku­nei­den ni­met ja sy­ty­te­tään kynt­ti­lä hei­dän muis­tol­leen.

Py­häin­päi­vä­nä ih­mi­set suun­taa­vat myös hau­taus­maal­le, jos­sa sa­to­jen kynt­ti­löi­den va­lo­me­ri luo rau­hoit­ta­van ja kau­niin ym­pä­ris­tön pi­me­ään vuo­de­nai­kaan. Kynt­ti­löi­den valo pi­mey­des­sä muis­tut­taa Jee­suk­sen omis­ta sa­nois­ta: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.) Tämä valo joh­dat­taa Jee­suk­sen seu­raa­jaa niin päi­vän­va­los­sa kuin yön pi­mey­des­sä­kin. Kris­tus-va­loa kai­va­taan ai­van eri­tyi­ses­ti tä­nään, syn­nin ja sen seu­rauk­se­na kas­va­van pa­hoin­voin­nin kes­kel­lä.

Hau­taus­maal­la käyn­ti muis­tut­taa kä­vi­jää elä­män ra­jal­li­suu­des­ta. Jo­kai­nen elä­mä on ai­nut­ker­tai­nen Ju­ma­lan lah­ja. Hau­taus­maal­la muis­te­taan pois­nuk­ku­nei­ta rak­kai­ta ja tun­ne­taan kii­tol­li­suut­ta kai­kes­ta sii­tä, mitä he ovat lä­hei­sil­leen an­ta­neet. Lä­hei­sen hau­dal­la voi­vat ol­la läs­nä kai­paus, ero­ni­kä­vä ja rak­kaus sekä us­kos­sa pois­nuk­ku­neen koh­dal­la myös jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo.

Hau­taus­maal­la vie­rai­lu opet­taa, et­tä jo­kai­sel­le tu­lee oma vuo­ro läh­teä. Jol­le­kul­le tämä saat­taa tuo­da ah­dis­tus­ta ja ky­sy­myk­siä: Mis­sä on mi­nun tur­va­ni kuo­le­man het­kel­lä? Olen­ko val­mis läh­te­mään? Toi­sel­le elä­vä us­ko tuo tur­van kuo­le­maa­kin aja­tel­len, sil­lä tuol­loin kaik­ki py­hät saa­vat kat­sel­la maa­il­man va­loa, Jee­sus­ta Kris­tus­ta, kas­vois­ta kas­voi­hin (1. Kor. 13:12).

Hau­taus­maal­le vie­rai­luun kan­nat­taa ot­taa mu­kaan myös lap­sia ja nuo­ria. Hei­dän kans­saan voi et­siä iso­van­hem­man, su­ku­lai­sen tai tut­ta­van hau­dan. On hyvä op­pia ym­mär­tä­mään su­ku­pol­vien ket­jua ja omaa paik­kaan­sa sii­nä. Hau­taus­maa kut­suu rau­hoit­tu­maan är­syk­kei­tä tul­vil­laan ole­van ajan kes­kel­lä. Vie­rai­lun yh­tey­des­sä voi to­de­ta, et­tä py­hiä ei­vät ole vain us­kos­sa kuol­leet, vaan jo­kai­nen elä­vän us­kon omis­ta­ja.