Saara Kolehmainen
Joulun aikaan sukujen perinteiset vanhat traditiot ja nuoremman sukupolven toiveet ja tavat kohtaavat. Moni Päivämiehenkin lukija odottaa joulua hartaasti. Joulun sanoman äärelle pysähdytään ja hiljennytään kiireettömästi. Silloin iloitaan uskosta ja seimeen syntyneestä Vapahtajasta.
”Joulu tuo valon keskelle kaamosta. Se on kiintopiste, jonka voimin jaksaa pimentyvän syksyn ja alkutalven”, kirjoittaa nimimerkki Pepe tämän jutun pohjaksi toteutetussa kyselyssä.
”Joulu on tärkeä kristillinen juhla. Se on aikaa, jolloin saa pysähtyä Jeesuksen syntymäjuhlan äärelle. Se on myös tunnelmaltaan valoisa aika, joka tuo kaivatun tauon pitkän pimeän keskelle”, toteaa puolestaan kahdeksan alaikäisen äiti.
Jouluun liittyvät hankalat tunteet eivät juurikaan näy kyselyyn tulleissa vastauksissa, vaikka niitäkin varmasti koetaan.
Maltilliset valmistelut riittävät
Jouluun valmistautuminen alkaa useilla jo kauan ennen varsinaisia joulupyhiä.
”Jouluvalot laitetaan ensimmäiseksi adventiksi. Piparit leivotaan itsenäisyyspäivänä”, kuvailee ison perheen äiti.
Joulun odotukseen kuuluu kodin koristelu jouluiseksi, musiikin kuuntelu ja laulaminen. Vaihtaapa joku kotiinsa verhotkin ja lisää koristeita pikkuhiljaa.
”Joulun tulee erottua sopivasti arjesta. Se ei saa kuitenkaan nostattaa liikaa stressikertoimia liiallisella siivouksella”, muistuttaa eräs.
Myös toinen vastaaja kertoo maltillisesta siivouksesta. ”Siivouksia tehdään jaksamisen ja fiiliksen mukaan, mutta jouluaatoksi pestään sauna”, hän toteaa.
Tunnelma syntyy perinteistä
Joulun vietto kulminoituu useimmilla aattoillan traditioihin ja oikeanlainen tunnelma syntyy juuri perinteistä. Joulusaunassa puhdistautuminen, joulurauhan julistuksen seuraaminen, jumalanpalvelus jouluyönä joulupukkihulinan jälkeen ja joulupäivällinen toistuvat vastauksissa.
”Jouluaatto aloitetaan puurolla, jonka jälkeen ulkoillaan ja käydään hautausmaalla. Sen jälkeen saunotaan ja kokoonnutaan jouluaterialle”, kuvailee eräs perheensä tapoja.
Jouluevankeliumin lukeminen ja Enkeli taivaan -virsi kaikuvat monissa kodeissa ennen jouluaterialle ryhtymistä. Se on useimmiten perinne, jota ei haluta katkaista.
”Jo pienestä pitäen on perheessämme lapset lukeneet jouluevankeliumia ja pukeutuneet paimeniksi ja enkeleiksi.”
Perheen juhla
Joulu on perheen juhla. Suurin osa kyselyyn vastanneista viettää joulua oman tai lapsuuden perheen kanssa. Vaikka jouluun kuuluu monissa perheissä vuodesta toiseen toistuvia perinteitä, on yhä suositumpaa, että tavoitteena on oman näköinen joulu.
”Emme halua pitää yllä sellaista perinnettä, joka olisi luotu vain tavan vuoksi”, toteaa eräs, joka viettää joulua vuorovuosina lasten perheiden ja kaksin puolisonsa kanssa.
Yksin asuvalla joulun viettämisen porukka vaihtelee: ”Juuri tähän liittyvät ne vaikeat joulutunteet. Etsin itselleni sopivaa tapaa viettää joulua”, hän kuvailee.
Vuorotyötä tekevä kertoo, että kaikki riippuu siitä, miten työvuorot osuvat. ”Olen joulun ajan iltavuoroissa, joten edessä on erilainen joulu. Yritämme luoda joulun tunnelman myös sairaalan osastolle.”
Monissa vastauksissa korostuu se, että toiveista ja odotuksista keskustellaan ennen joulua.
”Jokainen sai sanoa, mitä haluaa syödä ja tehdä, mikä on kenellekin tärkeää. Niistä rakensimme oman joulun”, kuvailee nimimerkki jouluyllätys.
Sitaatit ovat poimintoja Päivämiehen someseuraajille tehdystä kyselystä, johon vastasi 22 henkilöä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys