Työelämästä poisjääminen mahdollistaa Ritva Karppiselle elämän ilman aikatauluja.
Haastateltavalta
Työelämästä poisjääminen mahdollistaa Ritva Karppiselle elämän ilman aikatauluja.
Haastateltavalta
Suvi Ristolainen
Ritva Karppinen harjoittelee eläkeläisen roolia ja kannustaa nuoria hakeutumaan sairaanhoitajaksi, sillä heitä tarvitaan aina.
Hämärä marraskuinen päivä vihmoo kylmää sadetta, kun astun autosta uuden valkonurkkaisen puutalon parkkipaikalle. Ovi on jo auki. Vastassa ovat kahdet hymyilevät kasvot. Minua on odotettu.
Ritva Karppinen kertoo, että on jäänyt menneenä kesänä pois työelämästä ja ryhtynyt ”eläkeläisharjoittelijaksi”: oikean eläkkeen aika ei ole vielä, mutta Karppiselle tuli mahdollisuus jäädä kotiin harjoittelemaan elämää ilman kalenteria ja kelloa.
Itsellisenä elettyjen vuosien jälkeen Karppinen on saanut elämänkumppanikseen Pertti-puolison. He rakennuttivat Pertin vanhan talon tilalle uuden ja viettävät siellä nyt yhdessä eläkepäiviä.
Karppinen on tehnyt suurimman osan työurastaan sairaanhoitajana. Ammatinvalinta ei ollut vaikea, sillä hoitajan ammatti ja sairaalamaailma kiehtoivat jo lapsena.
– Leikin neuvolaa, rokotin, punnitsin ja hoivasin nukkeja, Karppinen kertoo.
Lukion jälkeen Karppinen pohti myös muita vaihtoehtoja, mutta päätyi kuitenkin sairaanhoitajaopintoihin Joensuuhun. Hän valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1989.
Työ toi elämälle raamit
Työelämän alkuvuosiin ajoittui 1990-luvun alun lama. Töitä sai vain pätkissä, ja välissä oli työttömyysjaksoja. Laman helpottaessa työtilanne parani ja oli mahdollista saada vakituinen työpaikka. Työelämä vei mukanaan.
– Työ on tuonut merkitystä, antanut toimeentulon ja elämälle raamit, Karppinen kertoo.
Suurin osa Karppisen työvuosista on kulunut Joensuussa, keskussairaalan eri osastoilla. 2010–2020-lukujen taitteessa hän asui muutaman vuoden Etelä-Suomessa ja työskenteli muun muassa Jorvin sairaalassa. Tuolloin myös vastavalmistunut Uusi lastensairaala tuli tutuksi. Viimeisimmät työvuodet kuluivat Joensuussa ja Kontiolahdella.
Erityisesti Ritva Karppinen on nauttinut työtehtävistä lasten ja nuorten kanssa. Kuva uran alkuvuosilta lastenosaston yövuorosta.
Haastateltavalta
Uusia työtehtäviä ja opintoja
Työuraan on kuulunut uuden oppimista ja kouluttautumista, erilaisia työtehtäviä ja -paikkoja. Leikkaus-anestesiasairaanhoidon opinnot Jyväskylässä ja lastensairaanhoitajan opinnot Tampereella toivat työntekoon uusia näkökulmia. Terveystieteiden maisterin tutkinto hoitotyön johtamisen puolelta Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2017 antoi mahdollisuuden toimia esihenkilönä.
Karppinen on ollut sairaanhoitajana lasten ja nuorten osastoilla, poliklinikalla, päivystyksessä sekä leikkaussalissa. Hetken aikaa hän toimi myös kiireellisen hoidontarpeen arviointiin liittyvässä pilotissa.
– Halusin palata sairaalatyöhön, hän kertoo.
Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on aina ollut se, joka on ollut lähimpänä sydäntä, ja jonka hän on kokenut kutsumuksekseen. Sairaala ympäristönä on tuntunut omimmalta paikalta työskennellä.
Esihenkilönä tarvitsee tukea
Työuransa loppupuolella Karppinen toimi muutamia vuosia myös esihenkilönä.
– Halusin olla työntekijöille helposti lähestyttävä. Työhuoneen ovi oli auki merkkinä siitä, että sisään sai aina tulla jos oli asiaa, Karppinen kertoo.
Karppisesta työ oli antoisaa mutta haastavaa. Kuormittavimmiksi hän koki työpaikan ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Työntekijöiden työkykyyn liittyvät ongelmat ja erilaiset elämäntilanteet, joihin hänen piti esihenkilönä osata reagoida kunkin tilanteen vaatimalla tavalla, olivat välillä vaikeita.
– Haastavat tilanteet kuuluvat työhön, mutta kokemus ja koulutus antavat välineitä käsitellä niitä, Karppinen pohtii.
Hyvä yhteistyö esimerkiksi työterveyshuollon, työhyvinvointiyksikön ja työsuojelun kanssa sekä oman esihenkilön, kollegoiden ja työyhteisön tuki olivat näissä tilanteissa korvaamattomia.
– Rukous on ollut voimana vaikeimmissa hetkissä. Olen pyytänyt ymmärrystä toimia oikealla tavalla, Karppinen sanoo.
Ritva Karppisen viimeinen työpäivä omassa työhuoneessa. Esihenkilönä hän piti työhuoneen ovea auki merkkinä siitä, että sisään voi tulla milloin vain.
Haastateltavalta
Jaksamisen rajat tulivat vastaan
Karppinen on elänyt suurimman osan aikuisiästään itsellisenä – ja tyytyväisenä vallitsevaan elämäntilanteeseen.
– On ollut vapaus tulla ja mennä ja tehdä, mitä on itse halunnut, Karppinen summaa.
Työelämä on tuonut kuitenkin mukanaan myös kuormia ja haasteita. Suuri työmäärä ja jatkuva uuden opiskelu ovat välillä uuvuttaneet niin, että joskus on pitänyt jäädä pois töistä ja levätä hetken aikaa.
– Olen soittanut kesken työpäivän työterveyshuoltoon, että nyt en jaksa, Karppinen kertoo ja muistelee kiitollisena ymmärtäväistä vastaanottoa puhelimen toisessa päässä.
– Tilanne otettiin vakavasti, ja oma esihenkilökin oli tukenani, Karppinen kiittää.
Karppinen rohkaisee myös muita olemaan työpaikalla avoimia, jos työ tuntuu liian kuormittavalta.
– Esihenkilöllä ja työnantajalla on velvollisuus auttaa ja tukea, hän muistuttaa.
Karppisella on ollut paljon hyviä työkavereita. Heidän kanssaan hän ei ole kuitenkaan juurikaan viettänyt vapaa-aikaa. Niin on käynyt luonnostaan. Hän ajattelee, että työkaverin kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta asioiden pitää toimia. Tuki, luottamus ja sujuva yhteistyö työpaikalla ovat tärkeitä.
Ihmeitä ja ihmeellisiä kohtaamisia
Työuran varrelle on mahtunut monenlaisia sattumuksia. Karppinen on kiitollinen, että on välttynyt suurilta vahingoilta tai virheiltä, jotka olisivat voineet jäädä kuormittamaan mieltä pidemmäksi aikaa. Potilastyö on ollut täynnä merkittäviä kohtaamisia.
Karppinen on nauttinut työstään lasten ja nuorten parissa. On ollut paljon elämää, mutta kuolemakin on tullut lähelle.
– Koskettavinta työssä on ollut kuoleman lisäksi lapsen aitous ja ihmisten välinen syvä, merkityksellinen kohtaaminen, Karppinen pohtii.
Hän kertoo lämpimästä yhteydestä nuoreen, jonka tapasi vain hetken aikaa; kahdesta uudesta kohtaamisesta ja siitä, kuinka vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta elämä kuitenkin lopulta voitti.
Sairaanhoitajia tarvitaan
Karppinen kertoo, että usko on antanut hänelle pyrkimyksen toimia oikeaksi näkemällään tavalla. Rehellisyys, vastuullisuus ja omien virheiden myöntäminen ovat olleet hänelle tärkeitä arvoja.
– Työyhteisössä lasien kilistelyt juhlatilanteissa tai pullojen antaminen lahjaksi on tuntunut vieraalta, Karppinen kertoo.
Uskovaisena on yleensä ollut hyvä olla eri työyhteisöissä.
Ammatinvalintaa miettiville nuorille Karppinen haluaa sanoa, että sairaanhoitajaksi kannattaa kouluttautua. Taloustilanteet vaihtelevat, mutta sairaanhoitajia tarvitaan aina. Se on yhteiskunnallinen perustehtävä. Sairaanhoitajan ja terveystieteiden maisterin tutkinnoilla voi työskennellä hyvin erilaisissa työympäristöissä, myös muualla kuin terveydenhuollossa.
– Tunnollisesti tehty työ huomataan. Ota vastaan vastuu ja uudet työtehtävät joita tarjotaan, tartu mahdollisuuksiin. Ensimmäiseen työpaikkaan ei välttämättä kannata jäädä, työnkierto avartaa, Karppinen avaa.
Suljen oven takanani ja astun pimeään pihaan. Lämmin valo loistaa ikkunoista, kun peruutan auton pihatielle.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.