Teks­ti: Ei­ja Pel­ko­nen

Mik­ko Pi­si­lä sai pap­pis­vih­ki­myk­sen­sä Ou­lun tuo­mi­o­kir­kos­sa 11. ke­sä­kuu­ta. Hän on seu­ra­kun­ta­pas­to­rin vi­ran­si­jai­se­na ko­ti­seu­ra­kun­nas­saan Ro­va­nie­mel­lä. Si­jai­suu­den on mää­rä jat­kua lop­pu­vuo­den ajan.

Pi­si­läl­lä on ai­ko­muk­se­naan saat­taa val­miik­si lop­pu­ru­tis­tus­ta kai­paa­va väi­tös­kir­ja­työn­sä. Hän ai­koo nyt ot­taa en­nes­tään tut­tuun yli­o­pis­to­maa­il­maan uu­den­lais­ta nä­kö­kul­maa, sil­lä hä­nen vir­ka­mää­räyk­sen­sä Ro­va­nie­men kes­ki­kau­pun­gin alu­eel­la on osit­tain op­pi­lai­tos­työ­tä. En­nen muut­to­aan Ro­va­nie­mel­le hän on ol­lut te­o­lo­gi­an opis­ke­li­ja­na ja väi­tös­kir­ja­tut­ki­ja­na Jo­en­suus­sa.

Oma­va­rai­nen su­ku­yh­tei­sö

Pi­si­lä on asu­nut per­hei­neen vai­mon­sa ko­ti­ti­lal­la Ro­va­nie­mel­lä kol­men vuo­den ajan.

– Näis­sä vuo­sis­sa mi­nul­le on ol­lut kes­keis­tä koti-isyys ja ta­lon­poi­kai­se­lä­mä osa­na su­ku­yh­tei­söä. Mei­tä on tääl­lä sa­mal­la ton­til­la tois­ta­kym­men­tä ih­mis­tä kol­mes­sa su­ku­pol­ves­sa.

Yh­tei­söl­li­se­nä har­ras­tuk­se­na ti­lan asuk­kail­la on lä­hi­ruo­an vil­je­le­mi­nen ko­ti­tar­peik­si.

– Olem­me myös tuot­ta­neet eri­tyi­ses­ti seu­dun van­huk­sil­le hy­vin­voin­ti­pal­ve­lui­ta. Näis­tä töis­tä vai­mo­ni jäi tänä vuon­na äi­tiys­lo­mal­le.

Koh­taa­mi­set kan­nus­ta­vat pap­pia

– Meil­lä on tääl­lä pie­ni ja ko­toi­sa Vii­rin­ky­län Rau­ha­nyh­dis­tys. Toi­mi­ta­lom­me on pa­la­nut La­pin so­das­sa, mut­ta jär­jes­täm­me toi­min­taa ko­deis­sa, luon­non hel­mas­sa ja lä­hei­ses­sä Vii­rin kap­pe­lis­sa, jos­sa yh­dis­tyk­sen toi­min­ta ni­vel­tyy osak­si Ro­va­nie­men seu­ra­kun­nan elä­mää, Pi­si­lä ker­too.

Hä­nes­tä on mu­ka­va aloit­taa pa­pin työ paik­ka­kun­nal­la, jon­ne on jo eh­ti­nyt muu­ta­man vuo­den ko­tiu­tua.

– Ih­mis­ten koh­taa­mi­set seu­dun rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­lä ja ym­pä­röi­väs­sä ky­läyh­tei­sös­sä ovat roh­kais­seet koh­ti pap­pis­vir­kaa.

Maal­lik­ko­teh­tä­vät kyp­syt­ti­vät am­mat­tiin

Mik­ko Pi­si­lä ker­too, et­tä ro­va­nie­me­läi­set ovat ot­ta­neet hä­net hy­vin vas­taan en­sim­mäi­sen työ­kuu­kau­den ai­ka­na.

– Seu­ra­kun­ta­lai­set ja työ­to­ve­rit ovat suh­tau­tu­neet mi­nuun pas­to­ri­na ar­vos­ta­val­la kiin­nos­tuk­sel­la. Poh­joi­ses­sa on ih­mi­siä, jot­ka kun­ni­oit­ta­vat pa­pin vir­kaa ja pe­rin­teis­tä kris­til­lis­tä va­kau­mus­ta.

Ny­ky­päi­vän kirk­ko on Pi­si­län mu­kaan mo­ni­ää­ni­nen ja jos­kus rii­ta­soin­ti­nen­kin, niin kuin oli myös Jee­suk­sen ajan juu­ta­lai­suus.

– Apos­to­lin neu­vo on pi­tää rau­ha kaik­kien kans­sa niin kau­an kuin se on it­ses­tä kiin­ni.

Pi­si­lä ku­vaa, et­tä on tul­lut hä­nen ai­kan­sa ”tul­la val­jas­te­tuk­si pap­pis­vir­kaan”.

– Tämä tie on hah­mot­tu­nut Raa­ma­tun ja sii­tä nou­se­van evan­ke­liu­min ää­rel­lä. Kun olen kuul­lut ja lu­ke­nut, mi­nua on pyy­det­ty myös saar­naa­maan ja opet­ta­maan. Luu­li­sin­pa ny­kyis­ten vas­tui­de­ni pa­pin työs­sä tun­tu­van mah­dot­to­mil­ta, jos en oli­si saa­nut en­sin maal­lik­ko­na pal­vel­la mo­nel­la ta­paa evan­ke­liu­min työs­sä, eri­tyi­ses­ti seu­ra­pu­hu­ja­na ja rip­pi­kou­lu­työs­sä.

Raa­mat­tu on yti­mes­sä

Yli­o­pis­to-opin­nois­saan Pi­si­lä ker­too suun­tau­tu­neen­sa Raa­ma­tun tut­ki­mi­seen. Hän ajat­te­lee, et­tä Raa­mat­tu on tä­nään­kin eri­tyi­sen tär­keä kir­ja yk­sit­täi­sel­le ih­mi­sel­le, yh­teis­kun­nal­le ja koko ih­mis­kun­nal­le.

– Pa­pin työn kes­ki­ös­sä ovat ru­kous ja mie­tis­ke­ly Raa­ma­tun ää­rel­lä. Kaik­kien mie­tis­ke­ly­jen jäl­keen evan­ke­liu­min sa­no­ma on lo­pul­ta yk­sin­ker­tai­nen: on meil­lä hyvä Ju­ma­la. Je­sa­jan kir­jas­sa (57:15) hän sa­noo: ”Minä vir­voi­tan mur­tu­nei­den hen­gen ja he­rä­tän eloon nöy­rien sy­dä­men.”

Piis­pan isän­nöi­mää kah­vi­ti­lai­suut­ta enem­pää Pi­si­lä ei eh­ti­nyt pap­pis­vih­ki­mys­tään juh­lia, kos­ka rip­pi­kou­lu­työ kut­sui sa­man tien.