Saim­me viet­tää rak­kaan poi­kam­me ja hä­nen vai­mon­sa – on muu­ten ra­kas hän­kin – ke­sä­häi­tä rei­lu kuu­kau­si sit­ten. Ar­vaat­han sen, kyl­lä juh­lien al­la oli mo­nen­mois­ta mie­tit­tä­vää. Kos­ka kaik­ki lap­sem­me oli­vat tu­los­sa pai­kal­le ja myös muu­ta­ma kou­ral­li­nen vie­rai­ta, niin isäih­mi­sen aa­tok­set rien­si­vät toi­si­naan myös läm­pi­män ve­den riit­tä­mi­seen. On­han jo omas­sa per­hees­säm­me isos­ti pe­su­pin­taa – kuu­den miek­ko­sen li­säk­si 11 prin­ses­saa ja ku­nin­ga­tar myös. Pää­lu­ku vie­raat mu­kaan lu­kien yh­teen­sä 32.

Hää­päi­vän aa­ton ve­den­käyt­tö su­jui suun­ni­tel­mien mu­kaan. Van­ha pi­ha­sau­na pi­hi­si voi­main­sa tun­nos­sa. Osa pesi it­sen­sä siel­lä kau­ha­tek­nii­kal­la pääs­tä var­pai­siin. Pi­tem­pi­tuk­kai­sil­le hel­lyin an­ta­maan lu­van hilp­siä lop­pu­huuh­te­le­maan si­sä­suih­kuun.

Läm­min vesi riit­ti ja yk­si toi­sen­sa jäl­keen saa­pui puh­taal­la hi­pi­äl­lä il­ta­pa­lan ää­rel­le. Ään­tä riit­ti, mut­ta myös ai­van vää­räs­sä koh­taa, kun kum­mi­tyt­tö saa­pui per­heen­sä ja ru­mi­a­huu­ta­van laa­ke­rin­sa kans­sa pi­ha­ka­dul­lem­me. Jy­väs­ky­läs­tä Kou­vo­laan as­ti muis­tut­ti vau­nun meuh­kaa­mi­nen ole­mas­sa­o­los­taan. On­nek­si nuo­ri­pa­ri pää­si kah­den pik­ku­lik­kan­sa kans­sa pe­ril­le!

Vau­nus­ta ei pai­nei­ta, tu­tus­taan sii­hen tar­kem­min häi­den jäl­keen. Toki työl­le jäi vain sun­nun­tai, kos­ka maa­nan­tai­aa­mu­na Ou­lun seu­dul­la odo­te­taan työn­te­ki­jää rak­sal­le ja au­tol­le­kin oli en­nal­ta va­rat­tu­na iso huol­to.

Koit­ti hää­päi­vän aa­mu. Kir­ku­ää­ni­nen vau­nu kyy­jöt­ti pi­ha­pii­ris­säm­me. Ei mi­kään toi­vot­tu jut­tu. Ei myös­kään se­kään, et­tä kau­kai­sil­ta ran­noil­ta saa­pu­vat vie­raam­me jou­tui­vat niin usein ihai­le­maan kal­juun­tu­vaa pää­la­ke­a­ni ja vie­lä­pä yl­hääl­tä päin. Nä­ky­mä se on se­kin ja se oli hei­dän kat­sel­ta­va­na – vaan ei mi­nun toi­vees­ta­ni.

Muis­tat­ko, kun erääs­sä Raa­ma­tun ker­to­muk­ses­sa oli huo­no­ja nä­ky­miä edes­sä. Oli enem­pi vä­keä kool­la kuin mei­dän hää­hu­mus­sa ja jano oli kan­san ko­koi­nen. Moo­sek­sel­la ei lie tul­lu mie­leen kivi-pa­pe­ri-sak­set -leik­ki mut­ta is­ki­pä sil­ti ke­pil­lä kal­li­oon. Äkis­ti aja­tel­tu­na höl­mön hom­maa, mut­ta kun Ju­ma­la näin pyy­si, niin kan­nat­ti is­keä – ja au­ke­ni läh­de koko kan­san juo­ta­vak­si. (4. Moos 20:11)

Kun häi­den al­la mie­tis­ke­lin läm­pi­män ve­den riit­tä­vyyt­tä, ei­pä se ol­lut Ju­ma­lal­le lain­kaan han­ka­laa pis­tää se riit­tä­mään! Kaip­pa huo­kauk­si­a­ni oli kuul­tu, sil­lä Tai­vaan Taat­to var­mis­te­li, jot­ta va­raa­jan ka­pa­si­teet­ti riit­ti. Kävi jopa niin, et­tä kuu­ma­pönt­töön jäi rei­lus­ti täh­tei­tä­kin.

Oli edel­li­syö jo pit­käl­lä, kun se ta­pah­tui. Ku­kaan ei läh­te­nyt Raa­ma­tun ker­to­muk­sen in­noit­ta­ma­na hak­kaa­maan ke­pil­lä ta­lom­me vie­rus­to­ja, vaik­ka se nö­köt­tää­kin mel­kein täy­sin kal­li­on pääl­lä. Ei, mut­ta läh­ti­pä il­lan vii­mei­set sau­no­jat kuu­ma­huo­net­ta koh­ti. En nyt sano, ketä nuo nuo­ret mie­het oli­vat, mut­ta toi­sen teh­tä­vä­nä oli ol­la tu­le­van juh­lan ”pa­ras­mies” ja se toi­nen edel­lis­tä mer­kit­tä­väm­pi. Oli­han se sau­not­ta­va ihan löy­ly­ve­den kera: pi­ha­ha­na ta­lon sei­näs­tä au­ki ja ja vet­tä puu­tar­ha­let­kun toi­ses­ta pääs­tä sau­na­na as­ti­oi­hin. Pian tu­le­van päi­vän jän­ni­tyk­set lau­ke­si­vat löy­lyn läm­mös­sä ja hy­vän ys­tä­vän seu­ras­sa. Poi­kien tie­tä­mät­tä lau­ke­si myös let­ku­pa­ha­nen - se ir­to­si ul­ko­ha­nas­ta. Voi sitä eta­noi­den juh­laa, kun vet­tä syök­syi maan rie­muk­si koko yön!

"Voi sitä etanoiden juhlaa, kun vettä syöksyi maan riemuksi koko yön!" (Lainaus tekstistä)

Mauno Kinnunen

Kun hää­aa­mu­na he­rä­sin, sain kuul­la vä­hem­män rie­mas­tut­ta­van ter­veh­dyk­sen:

“Ha­nas­ta ei tuu vet­tä!”

Pian val­ke­ni yöl­lis­ten ti­pan­var­ti­joi­den tou­hut. Ne oli niin te­hok­kaat, et­tei enää yh­tään tar­vin­nut epäil­lä, lop­puu­ko läm­min vesi. Ei lopu, ei vis­sis­ti!

Nuor­ten mies­ten sau­na­reis­sul­la oli myös se­kin vai­ku­tus, et­tä ni­vel­rik­koi­sen vau­nun vai­vat al­koi­vat tun­tua huo­mat­ta­vas­ti pie­nem­mäl­tä. Ne jou­ta­vat odot­taa häi­den jäl­keis­tä päi­vää, mut­ta jos hää­päi­vä­nä ve­den­pai­ne on nol­las­sa, mikä vesi suih­kut­taa li­kai­sia naa­mo­ja ja pyl­ly­jä? Mikä huuh­too ves­san­pön­tön? Mikä keit­tää ruu­an?

Tie­sin vian. Po­ra­kai­von pump­pu on lä­hes sa­dan met­rin sy­vyy­des­sä. Kun pump­pu pus­kee vet­tä ylös koko yön, mu­kaan al­kaa tu­le­maan yhä enem­män kiin­te­ää. Se tuk­kii pai­ne­säi­li­ön jat­ko­na ole­van kar­ke­a­suo­dat­ti­men, jol­loin vesi kul­kee yhä hei­kom­min asuin­ti­loi­hin.

Hää­aa­mun jump­pa­oh­jel­maa­ni tuli uu­sia temp­pu­ja. Ison po­ru­kan syöt­tä­mi­sen, pu­ke­mi­sen ja lu­ke­mat­to­mien pik­ku­jut­tu­jen li­säk­si kä­vin muis­taak­se­ni vii­si ker­taa kel­la­ris­sa: Ve­si­su­lut kiin­ni – kar­kea suo­da­tin ir­ti – puh­dis­tet­tu ti­lal­le – pai­neet ta­kai­sin – käy­te­tyn suo­dat­ti­men pesu, kun vesi taas het­ken kul­kee. Kuu­los­taa hel­pol­ta, mut­ta kun ih­mi­siä vi­li­si tö­nös­säm­me kuin Vilk­ki­läs­sä kis­so­ja, niin ah­taas­ta au­kos­ta kel­la­riin köm­pi­mi­nen ei ol­lut ihan unel­mien to­teu­tu­mis­ta. Oli myös huo­leh­ti­mi­nen sii­nä, et­tei ku­kaan oma ei­kä vie­ras ala har­ras­ta­maan il­mai­lua. Kat­sos kun etei­sen ta­ka­o­san lat­tia-au­kon al­la on lä­hes pys­ty­suo­rat por­taat kel­la­rin uu­me­niin ja sin­ne ei pas­saa ke­nen­kään par­kou­ra­ta – ei ai­na­kaan va­hin­gos­sa.

Jol­lain ker­ral­la, kun aa­mu­jump­pa­ni kel­la­ri­ses­si­os­ta köm­min ih­mis­ten il­moil­le, ei ne­nä­ni hais­ta­nut­kaan ham­mas­tah­nan, aa­mu­pa­lan, sham­poon ja ke­säil­man su­lois­ta se­koi­tus­ta. Ei, vaan säh­kö­pa­lon ka­ma­la to­del­li­suus tun­keu­tui ne­nun kaut­ta ai­vo­nys­ty­röi­den toi­min­ta­o­sas­tol­le.

-Mikä kä­ry­ää? Mis­sä?

Use­am­man säh­köi­sen sän­täi­lyn jäl­keen näin jo toi­me­li­aan vai­mo­ni pääs­seen asi­an yti­meen. Te­ras­sil­le oli kii­ku­tet­tu ai­van ka­ma­lal­le hai­se­va hius­ten­kui­va­ja! Lie­kö se­kin jo ai­na­kin 20 vuot­ta mei­tä pal­vel­lut. Jot­ta vii­mei­nen hen­käys oli­si var­mas­ti mie­liin­pai­nu­va, niin hää­päi­vän aa­mu­na päät­ti sit­ten pi­mah­taa. On­neks ei käy­nyt kä­ryä kum­mem­paa. Sinä aa­mu­na ei put­kis­tom­me oli­si pys­ty­nyt kamp­pai­le­maan ko­vin iso­ja liek­ke­jä vas­taan - vet­tä vain muu­ta­ma äm­pä­ril­li­nen hiu­kan no­pe­am­min, lo­put niin, et­tä ti­pat eh­tii las­kea.

Kum­ma kyl­lä sel­vi­sim­me kir­kon pi­hal­le ku­vauk­siin klo 13.00. Siis mi­nuu­til­leen oi­ke­al­la ajal­la ja naa­mat­kin suht puh­tai­na. Jos oli mei­kä­läi­sen ta­kin al­la ol­lut jon­kin­lais­ta jän­ni­tys­tä hää­päi­vän su­ju­mi­sen suh­teen, oli pai­neet­to­mat put­ket ja muut pik­ku­as­ka­reet pi­tä­neet mie­len te­hok­kaas­ti ar­jen asi­ois­sa niin maan pääl­lä kuin al­la­kin.

Hää­pa­ril­la ei ol­lut aa­mum­me kään­teis­tä mi­tään tie­toa, pait­si et­tä sul­has­po­jan suih­ku­reis­su jäi ly­hy­ek­si. Ei tuu vet­tä - to­te­a­muk­sen jäl­keen pai­ne­li pi­ha­sau­naan tip­po­ja et­si­mään.

Alt­ta­ril­la ei muu­ten ky­syt­ty sa­nal­la­kaan puu­tar­ha­let­kus­ta, put­ki­töis­tä tai säh­kö­pa­lois­ta. Ky­syt­tiin tah­to­mis­ta ra­kas­taa elä­män myö­tä- ja vas­toin­käy­mi­sis­sä ai­na kuo­le­maan as­ti.

Vas­ta­si­vat tah­don – ja yh­tei­sen elä­män mä­kiin rin­nak­kain läh­ti­vät.

Häi­den jäl­kei­nen päi­vä meni mie­len­kiin­toi­sek­si.

So­li­fe­ris­sa oli laa­ke­ri ha­jon­nut. Myös sen ta­kai­nen va­jaan sen­tin pak­sui­nen muo­vi­kiek­ko oli kär­si­nyt.

Ry:n mies­ten ryh­mäs­tä saim­me apua ja pian kak­si eri­lais­ta laa­ke­rin ulos­ve­tä­jää yrit­ti kyn­siä ju­mit­tu­nut­ta osaa ak­se­lis­ta ir­ti. Ir­to­si! Se tuli mel­ko pian sel­väk­si, et­tä laa­ke­rei­ta saa kyl­lä py­hä­nä­kin yh­des­tä tai kah­des­ta liik­kees­tä, vaan mis­tä tii­vis­te ja muo­vi? Kou­vo­las­sa on vain yk­si vau­nu­lii­ke, ei­kä tar­vi kau­aa ar­vail­la, on­ko se py­hä­nä au­ki. No, ei­pä tar­vi ol­la­kaan, ei­hän tuo ole yh­teis­kun­nan kan­nal­ta mi­tään ydin­toi­min­taa.

Vaan oli­pa nuo­ri per­hee­ni­sä no­he­va ja sai kik­kail­tua yh­tey­den vau­nu­pa­jal­le ja osat­kin siel­tä. Vaik­ka asi­aan liit­tyi sel­vit­te­lyä ja odot­te­lua, en ol­lut jou­ten – he­ru­vat ti­pat pi­ti­vät mi­nua maan­ra­os­sa. Ve­den toi­mi­vuus oli jo pa­rem­paa kuin hää­päi­vän aa­mu­na mut­ta ei ha­nan al­la ihan äly­tön­tä suih­ket­ta ol­lut. Jos ei sil­mät us­ko­nut ve­si­no­ron ohuut­ta, tis­ki­ko­ne ker­toi sen: vi­ka­koo­di F13 – on­gel­mia ve­den­tu­los­sa. Ja kel­la­riin oli men­tä­vä noil­la ker­roil­la ku­mi­hans­kat kä­sis­sä, kun remp­pa­ras­van haju ei oli­si kai kaik­kein ha­lu­tuin­ta ke­nen­kään juo­ma­ve­des­sä.

Py­häil­ta­na klo 19 asun­to­vau­nu oli ka­sas­sa ja ys­tä­vä­per­heen mat­ka al­koi Li­min­gan la­keuk­sien suun­taan. Oli vai­kut­ta­va het­ki, kun sain huis­ku­tel­la hy­väs­te­jä ve­to­au­ton vä­el­le. Juu tie­dän, on­han se niin, et­tä jot­kut huis­kut­te­le­vat toh­keis­saan Tu­run­kin ran­noil­la, kun maa­il­man suu­rim­mat ris­tei­ly­a­luk­set läh­te­vät neit­syt­mat­koil­leen. Vaan mah­taa­ko­han edes kap­tee­nil­la ol­la niin hui­put fii­lik­set kuin mei­kä­po­jal­la, kun Voik­kaan ka­pe­al­la ku­jal­la nok­ka­ni edes­sä li­pui van­ha So­li­fer lä­hes ää­net­tä?

"Kumma kyllä selvisimme kirkon pihalle kuvauksiin klo 13.00. Siis minuutilleen oikealla ajalla ja naamatkin suht puhtaina." (Lainaus tekstistä.)

Sonja Huhdanpää