Reetta Sarajärvi
Lapsuuden kotikirkosta on jäänyt Laura Sarajärvelle kauniit muistot. Turvallinen ja lämmin tunnelma on läsnä edelleen: kirkossa pidettäviin seuroihin voi mennä mökkivaatteissa kumpparit jalassa.
Keskellä mäntyjen huminaa ja pikkulintujen lauleloa seisoo pieni ja kodikas Käylän rajaseutukirkko. Kirkko sijaitsee noin 40 kilometriä Kuusamosta pohjoiseen, Sallantien varrella.
Laura Sarajärvellä on poikkeuksellisen paljon muistoja ja ajatuksia juuri tästä paikasta, sillä se on hänen kotikirkkonsa. Hän kuvailee kirkkoa:
– Ylhäällä on kirkko-osa ja alakerrassa keittiö, ruokasali ja vessat. Sisällä katto kohoaa korkealle. Lapsena puisia kattolautoja oli mukava laskea jumalanpalveluksen tai seurapuheen aikana.
Kirkon toinen sivuseinä on melkein täynnä ikkunoita, joista oli lapsena mukava katsella ulkona kohoavia vanhoja mäntypuita. Sarajärven mielestä myös kellotapuli on tosi kaunis. Kirkon takana sijaitsee vanha hautausmaakin.
Kirkko juhlapaikkana
Rajaseutukirkko sijaitsi ennen Paanajärvellä, Käylästä noin 40 kilometriä itään. Siellä sijainnut kirkko oli vaatimaton hirsirakennus, joka jäi sodan jälkeen Venäjän puolelle. Uusi kirkko rakennettiin Käylään vuonna 1958.
Kirkko poikkeaa tavanomaisesta kirkosta, sillä alakerrassa on ruokasali, joka on mahdollistanut monien erilaisten juhlien pidon. Sarajärven omat vanhemmat juhlivat siellä häitään. Yhdessä on juhlittu myös velipojan häitä, sekä koko suvun voimin äidin syntymäpäiviä.
Lapsuuden seurapaikka
Käylässä on oma rauhanyhdistys, mutta yhdistyksellä ei ole koskaan ollut omaa toimitaloa, joten seuroja on aina pidetty kirkossa. Sarajärven lapsuuden muistot kotikirkosta liittyvätkin eniten juuri seuramuistoihin.
– Alakertaan menee jyrkät portaat alas ja portaiden reunalla on kapea tasanne, missä lapsena väliajalla istuttiin niin pitkällä kuin uskallettiin, ja siinä oli sitten hauska heilutella jalkoja.
Kirkossa oli turvallinen ja lämmin tunnelma.
– Väki istui lähekkäin ja puhuja oli myös ihan lähellä, hän kertoo.
Seuroissa säestämistäkin sai kokeilla jo aika nuorena, jos vain oli rohkeutta.
Kirkossa on moni nuori käynyt rippileirinsä, ja äidit ovat rentoutuneet äitileireillä.
Siellä sai myös käydä soittamassa urkuja vapaa-ajalla ja rauhoittumassa yksinäänkin nuoruuden vuosien aikana.
Juhlallisia tilaisuuksia
Kun Sarajärvi oli lapsi, Käylän kirkossa pidettiin kesäisin isojaseuroja, joihin tuli väkeä linja-autoillakin.
– Seurat olivat niin ihanat. Kahvia tarjottiin myös ulkona ja myynnissä oli pieniä limukkapullojakin. Joskus saatiin lupa käydä ostamassa karkkia lähellä olevalta pieneltä huoltoasemalta, hän muistelee.
Kirkossa järjestetyt jumalanpalvelukset tuntuivat juhlallisilta ja kirkkoon oli yleensä kokoontunut hyvin väkeä.
Sarajärvi kertoo hymyssä suin, että lapsuuden kotikirkosta muistot ovat osin hyvin jännittäviäkin.
– Käylässä on ollut pieni siioni ja esimerkiksi joulujuhlia järjestettiin kaikki yhdessä. Jo pienenä tyttönä sain olla laulamassa joulujuhlassa, jännittää kirkon edessä olevalla matalalla korokkeella.
Tämän pienen tytön jännitystä lisäsi myös odotus siitä, että oma Leila-kummi antoi monesti joulumuistamisen kummitytölleen juhlan jälkeen.
– Sitten, kun vähän kasvoin, sain olla nuorena tyttönä leikittämässä tonttuleikkejä naapurin lapsille ja omille pienemmille sisaruksille.
Vanhempien ensikohtaaminen
Laura Sarajärven kaunein kotikirkkoon liittyvä muisto on tarina hänen omien vanhempiensa ensikohtaamisesta, jonka hän on kuullut vanhemmiltaan.
– Äiti tuli nuorena tyttönä Käylään rajaseutusisareksi. Jo vanhanpojan iässä ollut isäni oli istunut kirkon alakerrassa. Kun hän näki äidin ensi kertaa, laskeutuvan portaita pitkin alas seurojen väliajalla, isälle oli heti noussut tunne, että tuossa minun omani on.
Syksyllä 1962 soivat Käylän kirkon kellot kauniisti. Kirkko oli koristeltu ruskan kauneimmilla lehdillä, kun Sarajärven vanhemmat vihittiin avioliittoon.
Vanhemmat asuivat kirkon pihassa olevassa rivitalossa avioliiton ensimmäiset vuodet. Vanhimmat lapset varttuivat pihapiirissä, ja heidän pikkulapsikuvansa otettiin paljolti kirkon portailla tai sisällä.
Aina tosi tärkeä
Kotikirkkoon on ollut aina ihana mennä. Tutut seinät, alttari ja urkujen sävelet toivottavat kaikki kulkijat lämpimästä tervetulleeksi.
Kerrankin mökkireissun kotimatkalla Sarajärven perhe kaarsi kirkon pihaan. Mökkivaatteilla, kumpparit jalassa, lompsittiin kirkon penkkiin, sunnuntai-illan seuroihin. Sellainen on pieni ja kotoisa Käylän kotiseutukirkko, niin monet ilot ja surut nähnyt. Monet hääkellot ovat saaneet saattaa tuoreet avioparit yhteisen elämän tielle ja monet hautajaiskellot saatelleet vainajat lepoon.
– Nyt kun olen asunut jo pitkään eri paikkakunnalla, kotikirkossa ei ole tullut käytyä enää niin paljon. Silti kotikirkon merkitys on säilynyt sydämessä aina tosi tärkeänä. Ja tulee säilymäänkin. Sinne liittyy niin lämpimiä ja rakkaita muistoja. Jo kirkon sisällä oleva tuttu tuoksukin on niin rakas.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys