Sirkka Lehto
Kuvat: Haastateltavilta
Perheen ja suvun merkitys on iso – niin hyvässä kuin kehitettävässäkin. Piggin sisarukset kertovat, että oma ydinperhe tuo turvaa ja yhteenkuulumisen tunnetta ja laajentunut sukukin on koettu rikkautena ja mahdollisuutena.
Kun ympäri Suomen asuvien Piggin sisarusten vanhemmille syntyi ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, oli lastenlapsia tasan sata. Samana päivänä vaari täytti 75 vuotta. Tästä on kulunut 2 vuotta, osalla perheet ovat kasvaneet ja sukuun on tullut lisää väkeä – myös ulkopuolelta.
Viidestätoista sisaruksesta, joista Matti on jo päässyt perille, valtaosa pohtii suvun merkitystä nyt, kun oma ydinperhe on hajaantunut ja suku laajentunut. Mukana keskustelussa olivat Pasi, Kristiina (Pajukangas), Maria (Riihimäki), Lauri, Perttu, Panu, Anne-Marjut (Nissinen), Jani ja Henri. Sisarukset ovat nyt 31–52-vuotiaita.
Piggin sisarusten isovanhemmat ovat kuolleet varhaisessa vaiheessa.
– Ihmisyys ja vuorovaikutus ihmisten kesken on varmaan aika lailla samanlaista sukupolvien ketjussa. On hyvin harmillista, että yhteys isovanhempiin on jäänyt yhteen mummoon ja ensimmäiseen kymmeneen ikävuoteen, Kristiina sanoo ja jatkaa:
– Sukujuuret merkitsevät itsellä yhteyttä sukulaisten kanssa. Sitä voisi vähän verrata uskovaisten keskinäiseen yhteyteen: jotain tuttua, vaikkei oikein hyvin tuntisikaan.
Sukupiirteet yhdistävät
Sisarukset löytävät varsin vaivattomasti omat sukupiirteensä, jossa yhdistyvät Piggien ja äidin puolen Lounasvuoren geenit – samoja asioita eri sanoin: huumorintaju, työteliäisyys, vastuullisuus, non-verbaalinen välittäminen toisista, liikunnallisen elämäntavan ylläpito ja siirto seuraaville sukupolville, aktiivisuus ja ihmisten tasavertaisen kohtaamisen kyky.
– Liikunnallisuuteen ollaan opittu kyllä pienestä pitäen. Malli on saatu vanhemmilta, ja siihen on kannustettu. Hiihtokilometreistäkin maksettu markka/10 km, Anne-Marjut nauraa.
Maria muistelee, että kotona opetettiin, että työ pitää tehdä niin hyvin, että se kelpaa Jumalalle.
– Tämä on varmaan johtanut siihen, että pitää olla koko ajan jotain touhuamassa.
Perheessä on myös paljon keskusteltu uskonasioista. Keskustelu on nykyäänkin luonnollista eikä tunnu mitenkään oudolta.
– Olen joskus miettinyt, että onkohan ihmisten tasavertaisen kohtaamisen taidon takana se, että perheessämme on kasvanut down-lapsi, Samuli. Hän on opettanut meitä suhtautumaan erilaisuuteen, pohtii Kristiina.
Yhtä lailla löytyy kehitettäviä asioita. Niistä mainitaan liian suorapuheinen kommunikointi, kapea-alainen ajattelu ja oikeus sanoa aina, mitä mieltä on toisten asioista. Kilpailuvietistäkin puhutaan – sille ei tullut kylläkään määritelmää, oliko se plussaa vai miinusta.
– Olemme me myös tosi erilaisia: introverteistä ekstrovertteihin. Moni on tosi ihmisläheisiä ja sitten on heitäkin, joille on tärkeä sanoa asiat just niin kuin ne on, vaikka se voisi ehkä harmittaa jotakuta, Lauri pohtii.
– Toisissa on vahvemmin esillä noi piirteet, sekä myönteiset että kielteiset, Anne-Marjut lisää.
Yhteinen tekeminen vahvistaa
Oma ydinperhe on tuonut turvaa ja tunnetta siitä, että välitetään. Yhteinen tekeminen on ollut luontaista ihan lapsuudesta asti. Joku muisteleekin, että monesti valittiin kavereiden sijaan yhteiset mökkiviikonloput ja juhannukset mökillä oman perheen kesken.
Nykyään vertaistuki on ollut valtavan tärkeää.
– Parhaimmillaan 11 vauvaa syntyi samana vuonna (2014). Ei ole tarvinnut kuulla ihmettelyä ja voivottelua, että taasko ja voi voi, miten sinä nyt jaksat, Maria sanoo.
Lauri pohtii, että yhteinen tekeminen vahvistaa yhteisöllisyyden jatkumista yli sukupolvien.
– Esimerkiksi on pidetty suvun pesisviikonloput Vuokatissa, jopa 55 sukulaisen voimin. Pidettiin yks ilta jopa nuortenilta.
– Ydinperhe on tuttua, turvallista ja takuuvarmaa seuraa – varsin välitöntä kanssakäymistä, joka tietysti joskus näkyy negatiivisinakin asioina. Yleisesti ottaen ristiriidat herkästi tulee siitä, jos puututaan liikaa toisen perheen asioihin ja jaetaan mielipideasioita ainoina totuuksina toisen perheen elämään käyttöönotettavaksi, miettii Panu.
Suhteet ovat erilaisia
Henri muistuttaa, että isossa perheessä ikäerot ovat isoja ja elämäntilanteet erilaisia. Toisten välille syntyy luonnostaan läheisempiä ihmissuhteita kuin toisten.
– Nuorimmaisena on ollut pitkään status, että ei ole vakavasti otettava. Samalla oman kasvun ollessa kesken on jo syntynyt vanhempien sisarusten kesken vahvoja suhteita monestakin syystä. Olenkin tuntenut jonkinlaista ulkopuolisuutta, vaikka sisarukset on samaan aikaan lapsuudessa ja nuoruudessa olleet lähes ainoita ihmissuhteita, hän kokee.
– Toiseksi nuorimpana allekirjoitan Henrin kokemuksen, että on tavallaan aikuisena joutunut ”lunastamaan” sen, että otetaan vakavasti, Jani jatkaa.
Henri puhuu myös uskosta luopumisen tuomasta etäisyydestä – se on vielä entisestään kasvattanut etäisyyttä, vaikka se ei ole pohjimmiltaan tiedostamalla ja haluamalla valittua.
– Toki oman uskosta luopumisen ajan prosessin aikana oli pakko ottaa myös tietoistakin etäisyyttä. Kun hengellisyys yhdistävänä tekijänä on riisuttu pois, jää enemmän jäljelle se, millaisia aitoja suhteita on muodostunut kenenkin välille ja onko yhdistäviä asioita. Sisarussuhteiden yksi hyvä puoli on kuitenkin se, että jonkinlainen yhteenkuuluvuus on silti olemassa. Mä olen melko hyvin hyväksynyt asian, eikä se ole varsinaisesti kenenkään vika, vaan nämä on luonnollisesti tapahtuvia asioita.
Sukuun on tullut väriä
Kun suku kasvaa, se myös muuttuu. Tulee kenties eri lailla ajattelevia tai toimivia ihmisiä mukaan.
Piggin sisarukset näkevät suvun laajentumisen pääasiassa valtavana rikkautena ja mahdollisuutena. Lauri sanoittaa sen: ”Itse koen olevani vain saamassa.”
– Olen saanut lahjana ystäviä sisarusten puolisoista, joihin ei välttämättä olisi koskaan ollut mahdollisuutta tutustua. Erilaisia, eri-ikäisiä, mutta ihania kaikki. Harmaaseen sukuun on tullut paljon väriä. Samaan sukuun kuuluminen on side, jota tekee mieli vaalia ja kunnioittaa. Itse haluisin toimia yhtenä suvun jäsenenä niin, että arvostaisin kaikkia, Kristiina aukaisee.
– Vaikeat asiat on itsellä helppo jakaa suvun aikuisten palstalle. Aina saa tukea ja tsemppejä ja voimia seuraavaan päivään, Maria pohtii.
Joskus käy niin, että kun omassa ydinperheessä riittää tekemistä, ei samalla tavalla kaipaa megakokoontumisia.
– Mutta pohjimmiltaan ajattelen, että tässä suvussa ei toteudu fraasi ”suku on pahin”. Päin vastoin, Perttu toteaa.
Serkut ovat kullanarvoisia
Seuraava sukupolvi luo jo omia käytänteitään.
– Onhan lasten serkkutapaamiset ihan kullanarvoinen juttu. Ei tämmöstä oo ite kokenut laisinkaan. Jo ihan lasten uskonelämän tuenkin vuoksi olen iloinnut tästä, Maria kertoo.
Myös Kristiina on iloinnut serkusten yhteydenpidosta.
– Meidänkin nuoret ovat joskus ohimennen maininneet, miten on lämmittänyt mieltä serkusten yhteydenotto onnen jakamisessa ja myös tsemppaukset vaikeimmissa hetkissä.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys