JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ihminen pelastuu yksinomaan armosta

Sana sunnuntaiksi
29.9.2024 6.00

Juttua muokattu:

20.11. 12:03
2024112012033520240929060000

J.S

J.S

Mat­ti Hyry

Lap­sen­kal­tai­ses­ti us­ko­vat ih­mi­set ym­mär­tä­vät, et­tei heil­lä it­sel­lään ole mi­tään tar­jot­ta­vaa pe­las­tuk­sen­sa eteen, vaan pe­las­tus on silk­kaa Ju­ma­lan ar­moa.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 18. luku on ot­si­koi­tu ”Seu­ra­kun­nan jär­jes­tys” -ot­si­kon al­le. Koko luku kä­sit­te­lee seu­ra­kun­nan elä­män pe­rus­ky­sy­myk­siä: Kuin­ka ek­sy­nyt­tä ja syn­tiin jou­tu­nut­ta on koh­del­ta­va? Kuin­ka mon­ta ker­taa on an­net­ta­va rik­ko­neel­le vel­jel­le an­teek­si? Ja lo­puk­si: mi­ten ar­mo­ton pal­ve­li­ja saa ran­gais­tuk­sen unoh­det­tu­aan, kuin­ka suu­ren ve­lan it­se oli saa­nut an­teek­si? Luku opet­taa mei­tä us­kon pe­rus­teis­ta ja pe­las­tuk­ses­ta, jon­ka Ju­ma­la Jee­suk­ses­sa meil­le lah­joit­taa.

Lap­si, us­kon esi­ku­va

Ei ole ol­len­kaan kum­mal­lis­ta ky­syä omaa ar­vo­aan ja ha­lu­ta it­sel­leen ar­vos­tus­ta. Mei­dät jopa ope­te­taan kou­lus­sa ja työ­e­lä­mäs­sä ver­tai­le­maan it­se­äm­me toi­siin ja näin myös mit­taa­maan omaa ar­vo­am­me ja ase­maam­me.

Us­kon asi­ois­sa lan­gen­nut ih­mi­nen voi ha­lu­ta tul­la ”Ju­ma­lan kal­tai­sek­si”. Ih­mi­sel­le ei lan­gen­nee­na rii­tä edes ih­mis­ten jou­kos­sa en­sim­mäi­nen sija. Täl­lai­nen ih­mi­nen ei ole Ju­ma­lan edes­sä nöy­rä. Sik­si ei ole ih­meel­lis­tä, et­tä ope­tus­lap­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?”

Jee­sus vas­taa ope­tus­las­ten ky­sy­myk­seen kut­su­mal­la luok­seen lap­sen ja aset­ta­mal­la hä­net us­kon esi­ku­vak­si. ”Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa.”

Oi­kea nöy­ryys nou­see us­kos­ta

Paa­va­li pu­huu Fi­lip­pi­läis­kir­jees­sä nöy­ryy­des­tä, joka nou­see yh­tey­des­tä Kris­tuk­seen. Sen pe­rus­ta­na on us­ko­mi­sen ar­mo.

Paa­va­li ke­hot­taa lu­ki­joi­taan pois it­sek­kyy­des­tä ja tur­ha­mai­suu­des­ta ja ta­voit­te­le­maan toi­sen pa­ras­ta, kos­ka juu­ri niin Ju­ma­la toi­mii. ”Ol­koon teil­lä­kin sel­lai­nen mie­li, joka Kris­tuk­sel­la Jee­suk­sel­la oli. Hä­nel­lä oli Ju­ma­lan muo­to, mut­ta hän ei pi­tä­nyt kiin­ni oi­keu­des­taan ol­la Ju­ma­lan ver­tai­nen.”
(Fil. 2:5–6.)

Ju­ma­lan ar­mon ja evan­ke­liu­min si­säl­tö ei avau­du ih­mis­jär­jel­le. Kun me lan­gen­nei­na ha­lu­ai­sim­me tul­la Ju­ma­lan kal­tai­sik­si, ol­la suu­ria ja en­sim­mäi­siä, toi­mii Ju­ma­la juu­ri päin­vas­toin. Kris­tus luo­pui omas­taan, ot­ti or­jan muo­don. Hän alen­si it­sen­sä ja oli kuu­li­ai­nen kuo­le­maan as­ti. Mik­si? Mei­dän pe­las­tuk­sem­me täh­den.

Lap­sen esi­ku­val­li­suus Raa­ma­tun ope­tuk­ses­sa ei nou­se vi­at­to­muu­des­ta. Sen pe­rus­ta­na on lap­sen us­ko, joka omis­taa Kris­tuk­sen työn omak­si puh­tau­dek­seen. Py­hyys ja esi­ku­val­li­suus ovat ai­na us­kos­ta vuo­ta­vaa lah­jaa, jon­ka pe­rus­ta­na on Py­hän Hen­gen työ.

Jee­suk­sen ope­tus esi­ku­val­li­suu­des­ta ei kos­ke pel­käs­tään lap­sia. Kaik­ki Ju­ma­lan ”vä­häi­set” ovat mie­lel­tään sel­lai­sia, jot­ka ym­mär­tä­vät, et­tei heil­lä it­sel­lään ole mi­tään tar­jot­ta­vaa pe­las­tuk­sen eteen. Pe­las­tus on alus­ta lop­puun Ju­ma­lan työ­tä ja ih­mi­sil­le suo­tua ar­moa.

Evan­ke­liu­mi hoi­taa

Myös us­ko­vais­ten kes­ken voi ol­la rii­to­ja, ko­vuut­ta ja vää­rän­lais­ta val­lan­käyt­töä. Hoi­to­kei­no­na täl­lais­ten vai­keuk­sien kes­kel­lä on evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­nen ja us­kon pe­rus­tei­siin me­ne­mi­nen.

Vir­hei­den osoit­te­lu, syyt­te­ly ja jopa kova mie­lel­lä esi­te­tyt Ju­ma­lan sa­nan to­tuu­det ei­vät au­ta, el­lei Ju­ma­lan rak­kaus Kris­tuk­ses­sa saa mie­liä peh­me­ne­mään. Jee­suk­sen mie­li täl­lai­sis­sa asi­ois­sa tu­lee esil­le ver­tauk­ses­sa vii­ku­na­puus­ta, joka ei kol­meen vuo­teen ol­lut tuot­ta­nut he­del­mää ja se ha­lut­tiin kaa­taa. Oh­je oli: ”An­na sen ol­la vie­lä yk­si vuo­si. Minä muok­kaan ja lan­noi­tan maan sen ym­pä­ril­tä. Jos­pa se en­si vuon­na te­kee he­del­mää.” (Luuk. 13:6–9.) Oli­si­vat­ko lap­set täs­sä­kin asi­as­sa meil­le esi­ku­va­na? He har­voin rii­te­le­vät vuo­sia.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 18:1–6, (7–9) 10

Raa­mat­tu 1992: Koh­ta sen jäl­keen ope­tus­lap­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja ky­syi­vät: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?” Sil­loin Jee­sus kut­sui luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net hei­dän kes­kel­leen ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Ja joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut. Mut­ta jos joku joh­dat­taa lan­kee­muk­seen yh­den­kin näis­tä vä­häi­sis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nuun, hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen. (Voi tätä maa­il­maa ja sen viet­te­lyk­siä! Viet­te­lys­ten täy­tyy kyl­lä tul­la, mut­ta voi sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta ne tu­le­vat! Jos kä­te­si tai jal­ka­si viet­te­lee si­nua, hak­kaa se poik­ki ja hei­tä pois. On­han pa­rem­pi, et­tä kä­si­puo­le­na tai jal­ka­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat kä­det ja ja­lat tal­lel­la hei­te­tään ikui­seen tu­leen. Ja jos sil­mä­si viet­te­lee si­nua, re­päi­se se ir­ti ja hei­tä me­ne­mään. On­han pa­rem­pi, et­tä sil­mä­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat sil­mät tal­lel­la hei­te­tään hel­ve­tin tu­leen.) Kat­so­kaa, et­tet­te hal­vek­si yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä. Sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja.”

Bib­lia: Sil­lä het­kel­lä tu­li­vat ope­tus­lap­set Je­suk­sen tykö, sa­no­en: kuka siis on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa? Ja Je­sus kut­sui ty­kön­sä lap­sen, ja aset­ti sen hei­dän kes­kel­len­sä, ja sa­noi: to­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: el­let­te kään­ny ja tule niin­kuin lap­set, niin et­te suin­kaan tule si­säl­le tai­vaan val­ta­kun­taan. Sen­täh­den joka it­sen­sä alen­taa niin­kuin tämä lap­si, se on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Ja joka hol­hoo sen­kal­tai­sen lap­sen mi­nun ni­mee­ni, hän hol­hoo mi­nun. Mut­ta joka pa­hen­taa yh­den näis­tä pie­nim­mis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nun pääl­le­ni, pa­rem­pi hä­nen olis, et­tä myl­lyn kivi ri­pus­tet­tai­siin hä­nen kau­laan­sa, ja hän upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen. (Voi maa­il­maa pa­hen­nus­ten täh­den, sil­lä pa­hen­nuk­set kum­min­kin tu­le­vat! Voi kui­ten­kin sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta pa­hen­nus tu­lee! Mut­ta jos kä­tes taik­ka jal­kas pa­hen­taa si­nun, niin leik­kaa ne pois, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun elä­mään si­säl­le men­nä on­tu­va­na taik­ka raa­ja­rik­ko­na, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si kät­tä eli kak­si jal­kaa, ja sinä hei­tet­täi­siin ijan­kaik­ki­seen tu­leen. Ja jos sil­mäs pa­hen­taa si­nun, niin puh­kai­se se ulos, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun sil­mä­puo­le­na elä­mään si­säl­le men­nä, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si sil­mää, ja sinä hei­tet­täi­siin hel­ve­tin tu­leen.) Kat­so­kaat, et­tet­te kat­so ylön yh­tä­kään näis­tä pie­nim­mis­tä; sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä tai­vais­sa nä­ke­vät ai­na mi­nun isä­ni kas­vot, joka on tai­vais­sa.