Kal­le Pel­to­kan­gas

Ju­ma­la voi ve­tää ih­mis­tä puo­leen­sa myös elä­män vas­toin­käy­mis­ten, ku­ten sai­rau­den kaut­ta.

Jee­sus koh­ta­si päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin mu­kaan Be­tes­dan al­taal­la mie­hen, joka oli ol­lut sai­raa­na 38 vuot­ta. Hä­nel­lä oli seu­ra­naan so­kei­ta, ram­po­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Mie­hen on­gel­ma oli, et­tä hä­nel­lä ei ol­lut ke­tään, joka oli­si aut­ta­nut hän­tä pa­ran­ta­vak­si us­ko­tun ve­den luo. Her­ran en­ke­li ni­mit­täin pani ai­ka ajoin ve­den liik­ku­maan. Mies ei ol­lut kui­ten­kaan me­net­tä­nyt toi­vo­aan. Lo­pul­ta Jee­sus tuli ja pa­ran­si hä­net.

Sai­raus ei ole syn­nin seu­raus­ta

Sai­ras­tu­es­saan moni ky­se­lee mie­les­sään elä­män tär­keim­piä ky­sy­myk­siä: mi­ten mi­nun käy, jos elä­mä­ni päät­tyy? Toi­voa ja luot­ta­mus­ta ei ole help­poa säi­lyt­tää. Us­kon lah­ja ja Ju­ma­lan sana, vir­ret ja Sii­o­nin lau­lut, ru­kous ja us­ko­vais­ten koh­taa­mi­set sekä eh­tool­li­sen sak­ra­ment­ti an­ta­vat voi­maa ja pois­ta­vat epäi­lyk­siä ja kiu­sauk­sia. Vir­res­sä 479 sa­no­taan: ”Luot, Jee­sus, kat­seen vai­voi­hi­ni, on läs­nä val­ta­kun­ta­si. Saan ar­mon hy­vän sa­nan kuul­la, syn­ti­ni an­nat an­teek­si. Haa­vai­si kaut­ta pa­ran­nat, elä­vän toi­von lah­joi­tat.”

Jee­sus eli ih­mi­sen elä­män, hän näki ja koh­ta­si pal­jon sai­rai­ta. Hän lä­het­ti oman­sa ylös­nou­se­mi­sen­sa jäl­keen jat­ka­maan työ­tään Py­hän Hen­gen voi­mal­la. Sai­raa­na­kin saam­me muis­taa, et­tä Jee­sus on kans­sam­me tur­va­nam­me ja toi­vo­nam­me tois­ten us­ko­vais­ten vä­li­tyk­sel­lä. Saam­me roh­ke­as­ti pyy­tää evan­ke­liu­mia us­kom­me vah­vis­tuk­sek­si.

Joku voi ol­la syn­ty­mäs­tään saak­ka so­kea, kuu­ro tai lii­kun­ta­ky­vy­tön. Se ei ole syn­nin seu­raus­ta, vaan liit­tyy Ju­ma­lan luo­mis­työ­hön – hän on luo­nut ih­mi­sis­tä eri­lai­sia. Raa­ma­tus­sa käy­te­tään sai­raut­ta tai epä­puh­taut­ta myös hen­gel­li­se­nä ku­va­na epä­us­kos­ta ja syn­nis­tä. Jee­sus saar­na­si ko­ti­kau­pun­kin­sa sy­na­go­gas­sa: ”Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut il­moit­ta­maan köy­hil­le hy­vän sa­no­man, ju­lis­ta­maan van­gi­tuil­le va­pau­tus­ta ja so­keil­le nä­kön­sä saa­mis­ta, pääs­tä­mään sor­re­tut va­pau­teen ja ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta” (Luuk. 4:18–19).

Kil­voi­tus kuu­luu elä­mään

Be­tes­dal­la pa­ran­tu­nut mies sai Jee­suk­sel­ta myös ke­ho­tuk­sen ol­la enää te­ke­mät­tä syn­tiä, et­tei hä­nel­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min. Mies sai siis myös us­koa syn­tin­sä an­teek­si ja ke­ho­tuk­sen tais­tel­la syn­tiä vas­taan.

Kil­voi­tus kuu­luu us­ko­vai­sen elä­mään. Ajal­li­siin sai­rauk­siin on ny­ky­ai­ka­na hy­viä lääk­kei­tä. Sa­mal­la ta­voin us­kon kil­voi­tuk­ses­sa tar­vi­taan evan­ke­liu­min hy­vää lää­ket­tä, joka pe­see syn­nit pois ja pi­tää oman­tun­non puh­taa­na. Je­ru­sa­le­mi­lai­set sai­vat ta­pah­tu­neen jäl­keen kuul­la pa­ran­ta­ja-Jee­suk­ses­ta. Mies tun­nus­ti us­kon­sa, ”kan­toi vuo­det­ta”, vaik­ka juu­ta­lai­set pa­hek­sui­vat sitä sa­pat­ti­sään­nön rik­ko­mi­se­na. Kaik­ki ei­vät yh­ty­neet pa­ran­tu­neen kii­tok­seen. Heil­le oli­vat tär­ke­äm­piä ih­mis­ten te­ke­mät sään­nöt kuin Ju­ma­lan teot, joi­ta Jee­sus teki.

On suu­ri kii­tok­sen ai­he, et­tä Tai­vaan Isä loi elä­määm­me ar­jen ja py­hä­päi­vän. Jo­ka­päi­väi­nen lei­pä on kii­tok­sen ai­he, mut­ta suu­rin kii­tos nou­see us­kon lah­jas­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vos­ta.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 5:1–15

Raa­mat­tu 1992: Oli eräs juu­ta­lais­ten juh­la, ja Jee­sus läh­ti Je­ru­sa­le­miin. Je­ru­sa­le­mis­sa on Lam­mas­por­tin lä­hel­lä al­las, jon­ka hep­re­an­kie­li­nen nimi on Be­tes­da. Sitä reu­nus­taa vii­si pyl­väs­hal­lia, ja niis­sä ma­ka­si suu­ri jouk­ko sai­rai­ta: so­kei­ta, ram­po­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Nämä odot­ti­vat, et­tä vesi al­kai­si liik­kua. Ai­ka ajoin näet Her­ran en­ke­li las­keu­tui lam­mik­koon ja pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä as­tui kuo­hu­vaan ve­teen, tuli ter­veek­si, sai­ras­ti­pa hän mitä tau­tia ta­han­sa. Siel­lä oli mies, joka oli sai­ras­ta­nut kol­me­kym­men­tä­kah­dek­san vuot­ta. Jee­sus näki hä­net siel­lä ma­kaa­mas­sa vuo­de­ma­tol­la ja tie­si, et­tä hän oli jo pit­kään ol­lut sai­ras. Jee­sus ky­syi: ”Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Sai­ras vas­ta­si: ”Her­ra, mi­nul­la ei ole ke­tään, joka aut­tai­si mi­nut al­taa­seen, kun vesi kuo­hah­taa. Ai­na kun yri­tän sin­ne, joku toi­nen eh­tii en­nen mi­nua.” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.” Mies tuli heti ter­veek­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li. Mut­ta se päi­vä oli sa­pat­ti. Niin­pä juu­ta­lai­set sa­noi­vat pa­ran­ne­tul­le: ”Nyt on sa­pat­ti, ei si­nun ole lupa kan­taa vuo­det­ta­si.” Mies vas­ta­si heil­le: ”Se, joka teki mi­nut ter­veek­si, sa­noi mi­nul­le: ’Ota vuo­tee­si ja kä­ve­le.’” Sil­loin juu­ta­lai­set ky­syi­vät: ”Kuka se mies oli, joka käs­ki si­nun ot­taa vuo­tee­si ja kä­vel­lä?” Pa­ran­net­tu ei kui­ten­kaan tien­nyt, kuka hän oli, sil­lä Jee­sus oli jo hä­vin­nyt vä­ki­jouk­koon. Myö­hem­min Jee­sus ta­pa­si mie­hen temp­pe­lis­sä ja sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. Älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” Mies läh­ti siel­tä ja ker­toi juu­ta­lai­sil­le, et­tä Jee­sus oli hä­net pa­ran­ta­nut.