Ma­ti­as Mu­ho­la

Ma­ri­an suh­tau­tu­mi­nen teh­tä­vään­sä an­taa esi­mer­kin lap­sen us­kon kal­tai­ses­ta luot­ta­muk­ses­ta Ju­ma­laan.

Min­ne Ma­ri­al­la oli kii­re? Tämä avau­tuu teks­tiä edel­tä­vis­tä ta­pah­tu­mis­ta. Nuo­ren vas­ta­kih­lau­tu­neen Ma­ri­an elä­mä oli mul­lis­tu­nut muu­ta­maa päi­vää en­nen koh­taa­mis­ta Eli­sa­be­tin kans­sa. Ma­ria odot­ti hää­juh­laa ja suun­nit­te­li yh­teis­tä tu­le­vai­suut­ta kih­lat­tun­sa Joo­se­fin kans­sa. Näi­den tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mien kes­kel­le En­ke­li Gab­riel tuli il­moit­ta­maan Ma­ri­al­le, et­tä hän tu­lee ras­kaak­si.

Evan­ke­lis­ta ker­too, kuin­ka Ma­ria häm­mäs­tyi ja ih­met­te­li, mi­ten tämä voi ol­la mah­dol­lis­ta. Hän­hän oli kos­ke­ma­ton. (Luuk. 1:26–35.) Ma­ri­al­la oli kii­re pääs­tä kes­kus­te­le­maan täs­tä suu­res­ta uu­ti­ses­ta.

Pyhä Hen­ki to­dis­ti lu­pauk­sen

Ma­ri­al­la oli sy­dä­men halu tyy­tyä Ju­ma­lan tah­toon ja luot­taa tä­hän lu­pauk­seen (Luuk. 1:38). Tä­män luot­ta­muk­sen saa ai­kaan ai­no­as­taan Ju­ma­la, Py­hän Hen­gen kaut­ta. Tämä käy il­mi, kun Eli­sa­bet koh­taa Ma­ri­an. Pyhä Hen­ki täyt­ti Eli­sa­be­tin, lap­si hy­päh­ti hä­nen koh­dus­saan ja hän ai­van huu­ta­en to­dis­ti sen lu­pauk­sen, jon­ka Ma­ria oli saa­nut.

Ma­ria vii­pyi Eli­sa­be­tin luo­na noin kol­me kuu­kaut­ta. Raa­mat­tu ei ker­ro, mitä tuo­na ai­ka­na ta­pah­tui, mut­ta var­mas­ti mo­net kes­kus­te­lut vi­ri­si­vät ja kii­tos­vir­ret kai­kui­vat Eli­sa­be­tin ja Sa­ka­ri­ak­sen ko­to­na. Jee­suk­sen lu­pauk­sen mu­kai­ses­ti hän on yhä Py­hän Hen­gen kaut­ta us­ko­vais­ten ko­koon­tu­mi­sis­sa läs­nä ja roh­kai­see us­kon tiel­lä.

Lap­sen us­ko on
luot­ta­mus­ta

Ju­ma­la vah­vis­ti Ma­ri­aa ai­van konk­reet­ti­sel­la koh­taa­mi­sel­la en­sin en­ke­lin ja myö­hem­min Eli­sa­be­tin kans­sa. Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta Eli­sa­be­tin kii­tok­sen jäl­keen Ma­ria puh­ke­aa kiit­tä­mään Ju­ma­laa. Hän kiit­tää, mi­ten Ju­ma­la on pi­tä­nyt huo­len omis­taan ja hä­nen lu­pauk­sen­sa ovat täyt­ty­neet.

Ju­ma­la voi joh­dat­taa elä­määm­me odot­ta­mat­to­mia pol­ku­ja, mut­ta hän an­taa voi­man us­koa joka päi­vä. Ju­ma­la roh­kai­see sa­nas­saan tyy­ty­mään ja luot­ta­maan Ju­ma­lan tah­don to­teu­tu­mi­seen. Tätä tar­koit­taa lap­sen us­ko: se on luot­ta­mus­ta il­man omaa an­si­o­ta tai omia voi­mia. Koh­taa­mi­set tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa, evan­ke­liu­min ja Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen vah­vis­ta­vat luot­ta­mus­ta eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa.

Us­ko on
Ju­ma­lan va­ras­sa

Apos­to­lit, Jee­suk­sen lä­him­mät seu­raa­jat ja opet­ta­jat, pyy­si­vät vaa­ti­van teh­tä­vän edes­sä: ”An­na meil­le vah­vem­pi us­ko!” Jee­sus opet­ti, et­tei hei­dän us­kon­sa ole lain­kaan omien voi­mien va­ras­sa. Hän an­toi esi­mer­kin, et­tä jos heil­lä oli­si edes si­na­pin­sie­me­nen ver­ran us­koa, apos­to­lit voi­si­vat saa­da puun is­tut­ta­maan it­sen­sä me­reen sa­nan voi­mal­la. (Luuk. 17:5–6.) Tämä on py­säyt­tä­vä ja loh­dul­li­nen vies­ti: ke­nel­lä­kään ei ole us­koa, el­lei Ju­ma­la sitä hä­nel­le lah­joi­ta ja sitä yl­lä­pi­dä. Ai­no­as­taan Ju­ma­lan voi­maan luot­ta­en voim­me säi­lyä us­ko­mas­sa.

Pyy­tä­kää, niin teil­le an­ne­taan

Apos­to­lien pyyn­tö vah­vem­mas­ta us­kos­ta on hyvä. Se ku­vaa ha­lua ja toi­vet­ta säi­lyt­tää elä­vä us­ko ja pi­tää se tär­keim­pä­nä asi­a­na elä­mäs­sä. Vir­res­sä ku­va­taan kau­niis­ti asen­net­ta, jon­ka us­ko syn­nyt­tää: ”Tah­don niin kuin Ma­ria en­ke­liä kuun­nel­la. Täs­sä olen, työ­hön käy­tä, ar­mol­la­si köy­hä täy­tä.” (VK 138:2.) Jee­sus it­se pyy­si ko­vis­sa tus­kis­saan voi­mia tyy­tyä Ju­ma­lan tah­toon (Luuk. 22:42). Me saam­me seu­ra­ta hä­nen esi­merk­ki­ään ko­et­te­le­muk­sis­sa ja pyy­tää: Ta­pah­tu­koon, Isä, si­nun tah­to­si. Jee­sus it­se roh­kai­see: ”Pyy­tä­kää, niin teil­le an­ne­taan. Et­si­kää, niin te löy­dät­te. Kol­kut­ta­kaa, niin teil­le ava­taan.” (Matt. 7:7.) Ju­ma­la pi­tää lu­pauk­sen­sa ja vah­vis­taa jo­kais­ta, joka tah­too elää hä­nen lap­se­naan.

Luuk. 1:39–45

Raa­mat­tu 1992: Muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua Ma­ria läh­ti mat­kaan ja kii­ruh­ti Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la ole­vaan kau­pun­kiin. Hän meni Sa­ka­ri­aan ta­loon ja ter­veh­ti Eli­sa­be­tia. Kun Eli­sa­bet kuu­li Ma­ri­an ter­veh­dyk­sen, hy­päh­ti lap­si hä­nen koh­dus­saan ja hän täyt­tyi Py­häl­lä Hen­gel­lä. Hän huu­si ko­val­la ää­nel­lä ja sa­noi: ”Siu­nat­tu olet sinä, nai­sis­ta siu­na­tuin, ja siu­nat­tu si­nun koh­tu­si he­del­mä! Kuin­ka minä saan sen kun­ni­an, et­tä Her­ra­ni äi­ti tu­lee mi­nun luok­se­ni? Sa­mal­la het­kel­lä kun ter­veh­dyk­se­si tuli kor­vii­ni, lap­si hy­päh­ti rie­mus­ta koh­dus­sa­ni. Au­tu­as sinä, joka us­koit! Her­ran si­nul­le an­ta­ma lu­paus on täyt­ty­vä!”

Bib­lia: Mut­ta Ma­ria nou­si nii­nä päi­vi­nä ja meni kii­ruus­ti ylös mä­ki­ky­liin Juu­dan kau­pun­kiin. Ja tuli Sa­ka­ri­aan huo­nee­seen ja ter­veh­ti Eli­sa­be­tia. Ja ta­pah­tui, kuin Eli­sa­bet kuu­li Ma­ri­an ter­veh­dyk­sen, hyp­pä­si lap­si hä­nen koh­dus­san­sa. Ja Eli­sa­bet täy­tet­tiin Py­häl­lä Hen­gel­lä, ja hän huu­si suu­rel­la ää­nel­lä ja sa­noi: siu­nat­tu olet sinä vai­moin se­as­sa, ja siu­nat­tu on si­nun koh­tus he­del­mä! Ja mis­tä se mi­nul­le tu­lee, et­tä mi­nun Her­ra­ni äi­ti tu­lee mi­nun ty­kö­ni? Sil­lä kat­so, kuin si­nun ter­veh­dyk­ses ää­ni tuli mi­nun kor­vii­ni, hyp­pä­si lap­si ilos­ta mi­nun koh­dus­sa­ni. Ja au­tu­as sinä, joka us­koit; sil­lä ne täy­te­tään, mit­kä si­nul­le ovat sa­no­tut Her­ral­ta.