Erk­ki Lam­pi­nen

Vaik­ka Jee­sus pu­hui suo­raan vas­tus­ta­jien pa­huu­des­ta ja ka­do­tuk­ses­ta, hä­nen vies­tin­sä ydin oli sy­väs­ti loh­dul­li­nen: Ju­ma­laan tur­vau­tu­van ei tar­vit­se pe­lä­tä.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä suu­ren kan­san­jou­kon ym­pä­röi­mä­nä ol­leet ope­tus­lap­set kuu­li­vat Jee­suk­sen heil­le koh­dis­ta­mat va­roi­tuk­sen, neu­von ja loh­du­tuk­sen sa­nat, joi­den kes­kei­sin si­säl­tö ki­tey­tyi sa­noi­hin: ”Äl­kää pe­lät­kö!”

Jee­suk­sen seu­raa­jan ei tar­vit­se pe­lä­tä

Lai­nop­pi­nei­den ja fa­ri­seus­ten ah­dis­te­le­ma Jee­sus ha­lu­si va­roit­taa ope­tus­lap­si­aan hei­dän te­ko­py­hyy­des­tään ja ope­tuk­sis­taan, jois­sa taka-aja­tuk­se­na oli tar­koi­tus saa­da Jee­sus kiin­ni ja tuo­mi­ol­le hä­nen omis­ta sa­nois­taan. Jee­sus osoit­ti pu­hees­saan tä­män fa­ri­seus­ten tar­koi­tus­pe­rän. Hei­dän sa­lai­ses­ti teh­dyt suun­ni­tel­man­sa Jee­suk­sen sur­maa­mi­sek­si tu­li­si­vat vie­lä kai­ken kan­san näh­tä­vil­le, jul­ki ja pal­jaak­si.

Jee­sus pu­hui tap­pa­mi­ses­ta, jon­ka koh­ta­lon hän it­se tu­li­si kär­si­mään näi­den ih­mis­ten ai­heut­ta­ma­na. Jee­sus tie­si, et­tä hei­dän val­tan­sa ei kui­ten­kaan ulot­tui­si sen pi­tem­mäl­le. Tä­män vies­tin Jee­sus koh­dis­ti nyt ys­tä­vil­leen. Nii­tä ei tar­vit­se pe­lä­tä, jot­ka voi­vat tap­paa ruu­miin, mut­ta joi­den val­ta ei ulo­tu pi­tem­mäl­le. Pu­heen kuu­li­vat myös Jee­suk­sen vas­tus­ta­jat.

Ope­tus hel­ve­tis­tä ei muu­tu

”Kuul­kaa nyt siis, ketä tei­dän tu­lee pe­lä­tä”, Jee­sus jat­koi pu­het­taan. ”Pe­lät­kää hän­tä, jol­la on val­ta sekä tap­paa ih­mi­nen, et­tä syös­tä hä­net hel­vet­tiin.” Se oli voi­ma­kas­ta ja suo­raa pu­het­ta, joka usein ajas­sam­me tor­ju­taan sen si­säl­lön täh­den ai­kaam­me so­pi­mat­to­ma­na kie­len­käyt­tö­nä.

Tun­ne­tus­ti sa­naa ”hel­vet­ti” kui­ten­kin käy­te­tään ai­ka ylei­ses­ti ki­ro­sa­na­na tai jon­kun epä­mu­ka­van asi­an il­mai­sun li­sä­höys­tee­nä. Ajan myö­tä saar­na­kie­len muu­tut­tua on huo­mat­tu, et­tä saar­nois­sa ”hel­ve­tis­tä” käy­te­tään­kin mie­luim­min sa­no­ja ”ka­do­tus” tai ”ian­kaik­ki­nen vai­va”.

Raa­ma­tun kuva ja Jee­suk­sen ope­tus hel­ve­tis­tä ei kui­ten­kaan muu­tu. Se on paik­ka, jon­ne Ju­ma­lan tuo­mi­on jäl­keen epä­us­koi­nen ih­mi­nen jou­tuu – ka­do­tuk­seen ja lo­pul­li­seen eroon Ju­ma­las­ta. Jee­sus käyt­ti hel­ve­tis­tä sa­naa Ge­hen­na, jon­ka Jee­suk­sen kuu­li­jat hy­vin tun­si­vat Je­ru­sa­le­min ete­lä­puo­lel­la ole­va­na Him­mo­nin­laak­so­na, jol­la oli synk­kä his­to­ria. Paik­ka on ver­taus­ku­val­li­nen sii­hen to­del­li­suu­teen, jos­ta Jee­sus pu­huu ”hel­ve­tin tu­le­na ja sam­mu­mat­to­ma­na tu­le­na” tai ”pi­mey­te­nä, jos­sa it­ke­tään ja ki­ris­tel­lään ham­pai­ta”. (Mark. 9:43–48; Matt. 8:12.)

Ju­ma­la pi­tää huo­len

Jee­suk­sen ope­tuk­seen si­säl­tyi hy­vin loh­dul­li­nen nä­ky­mä Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Ju­ma­lan luo­ma ih­mi­nen on ar­vok­kaam­pi kuin tai­vaan lin­tu. Ju­ma­lan suu­rin huo­len­pi­to nä­kyy sii­nä rak­kau­des­sa, et­tä hän an­toi oman poi­kan­sa koko maa­il­man syn­tien so­vi­tuk­sek­si, jot­ta hä­neen us­ko­va sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män.

Sun­nun­tain ai­he ”kah­den maan kan­sa­lai­se­na maa­il­mas­sa” ku­vaa sitä us­ko­vai­sen kil­voi­tus­nä­ky­mää, jos­ta Paa­va­li kir­joit­taa: ”Niin nyt ei siis ole mi­tään ka­do­tus­tuo­mi­o­ta niil­le, jot­ka Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa ovat” (Room. 8:1). Lut­her to­te­aa, et­tä hel­ve­tin pe­lon ei pidä ol­la­kaan us­kon lo­pul­li­nen pe­rus­ta.

Us­kon pe­rus­ta on Jee­sus Kris­tus. Hä­nen lah­ja­van­hurs­kau­ten­sa saa ih­mi­nen omak­sen­sa yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den. Pyhä Hen­ki opas­taa oi­ke­aan Her­ran pe­lon tun­te­mi­seen, ja evan­ke­liu­mi roh­kai­see pe­lot­to­maan Kris­tuk­sen seu­raa­mi­seen.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 12:4–7

Raa­mat­tu 1992: Minä sa­non teil­le, ys­tä­vil­le­ni: Äl­kää pe­lät­kö nii­tä, jot­ka tap­pa­vat ruu­miin mut­ta joi­den val­ta ei ulo­tu sen pi­tem­mäl­le. Kuul­kaa, ketä tei­dän tu­lee pe­lä­tä. Pe­lät­kää hän­tä, jol­la on val­ta sekä tap­paa ih­mi­nen et­tä syös­tä hä­net hel­vet­tiin. Niin, sa­non teil­le: hän­tä tei­dän on pe­lät­tä­vä. Var­pu­sia saa kah­del­la ko­li­kol­la vii­si, ei­kö niin? Sil­ti Ju­ma­la ei unoh­da yh­tä­kään niis­tä. Tei­dän jo­kai­nen hius­kar­van­ne­kin on las­ket­tu. Äl­kää siis pe­lät­kö. Olet­te­han te ar­vok­kaam­pia kuin kaik­ki var­pu­set.

Bib­lia: Mut­ta minä sa­non teil­le, mi­nun ys­tä­vil­le­ni: äl­käät nii­tä pel­jät­kö, jot­ka ruu­miin tap­pa­vat, ja ei ole hei­dän sit­te enem­pää te­ke­mis­tä. Mut­ta minä tah­don osoit­taa teil­le, ketä tei­dän tu­lee pel­jä­tä: pel­jät­kää sitä, jol­la on val­ta, sit­te­kuin hän tap­pa­nut on, myös hel­vet­tiin sy­sä­tä; tot­ta minä sa­non teil­le: sitä te pel­jät­käät. Ei­kö vii­si var­pus­ta myy­dä kah­teen ro­poon? Ja ei yk­si­kään heis­tä ole Ju­ma­lan edes­sä unoh­det­tu. Ovat myös kaik­ki tei­dän pään­ne hiuk­set lu­e­tut. Äl­käät siis pel­jät­kö: te olet­te pa­rem­mat kuin mon­ta var­pus­ta.