Sep­po Ah­ven­jär­vi

Ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus va­paut­ta­vat, mut­ta Ju­ma­lan sana ke­hot­taa va­roit­ta­maan syn­nis­tä.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus oli tul­lut leh­ti­ma­ja­juh­lan ai­ka­na Je­ru­sa­le­miin. Hän opet­ti kan­saa temp­pe­lis­sä, kun lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set toi­vat avi­o­ri­kok­ses­ta syy­te­tyn nai­sen Jee­suk­sen luo. Hei­dän tar­koi­tuk­sen­sa oli aset­taa Jee­sus ko­e­tuk­sel­le saa­dak­seen ai­heen syyt­tää hän­tä.

Jee­sus tun­si Ju­ma­lan tah­don

Hurs­kaat juu­ta­lai­set, lai­nop­pi­neet ja fa­ri­seuk­set oli­vat pa­hen­tu­neet Jee­suk­sen te­ois­ta ja pu­heis­ta, kun hän oli pa­ran­ta­nut sa­pat­ti­na ja oli sa­no­nut Ju­ma­laa isäk­seen (Joh. 5:16–18). Lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set ve­to­si­vat Moo­sek­sen la­kiin, jon­ka mu­kaan avi­on­rik­ko­jat, sekä mies et­tä nai­nen, oli sur­mat­ta­va (3. Moos. 20:10). Eh­kä he ajat­te­li­vat, et­tä Jee­sus ha­lu­ai­si ar­mah­taa nai­sen ja aset­tui­si sil­loin vas­tus­ta­maan Moo­sek­sen la­kia.

Hen­gel­li­ses­ti so­kei­na lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set ajat­te­li­vat Jee­suk­sen toi­mi­van vas­toin Moo­sek­sen la­kia, kun hän pa­ran­si ih­mi­siä sa­pat­ti­na. Jee­sus oli tul­lut Isän luo­ta (Joh. 7:29), ja sen vuok­si hän tun­si Ju­ma­lan tah­don ja opet­ti lain oi­ke­aa ym­mär­tä­mis­tä ja nou­dat­ta­mis­ta. Lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set sen si­jaan ei­vät ym­mär­tä­neet, mikä lais­sa oli tär­kein­tä. Jee­sus moit­ti­kin hei­tä sii­tä, et­tä he pyr­ki­vät kyl­lä nou­dat­ta­maan la­kia tar­kas­ti, mut­ta unoh­ti­vat, et­tä lais­sa oli tär­kein­tä oi­keu­den­mu­kai­suus, lau­peus ja us­kol­li­suus (Matt. 23:23).

Kaik­ki ovat syn­ti­siä

Avi­o­ri­kos on syn­ti, joka haa­voit­taa ja va­hin­goit­taa sekä lä­him­mäis­tä et­tä ih­mis­tä it­se­ään. Paa­va­li kir­joit­taa roo­ma­lai­sil­le: ”Syn­nin palk­ka on kuo­le­ma, mut­ta Ju­ma­lan ar­mo­lah­ja on ian­kaik­ki­nen elä­mä Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, mei­dän Her­ras­sam­me” (Room. 6:23). Kaik­ki ih­mi­set ovat syn­ti­siä Ju­ma­lan edes­sä ja ovat an­sain­neet sa­man ran­gais­tuk­sen kuin avi­o­ri­kok­ses­ta ta­vat­tu nai­nen.

Ar­mos­ta osat­to­man ih­mi­sen voi ol­la vai­kea ym­mär­tää, et­tä Ju­ma­la sa­ma­nai­kai­ses­ti vi­haa syn­tiä ja ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Ih­mi­nen on Ju­ma­lan edes­sä joko täy­sin ar­mah­det­tu tai täy­sin syn­ti­nen riip­pu­en sii­tä, on­ko hän saa­nut syn­tin­sä an­teek­si vai ei.

Syn­ti vie eroon Ju­ma­las­ta

Ju­ma­lan sa­naan si­säl­tyy ar­mo ja to­tuus. Raa­mat­tu neu­voo an­ta­maan an­teek­si: ”Joka ei tois­ta ar­mah­da, saa it­se ar­mot­to­man tuo­mi­on, mut­ta joka ar­mah­taa, saa tuo­mi­os­ta rie­mu­voi­ton ”(Jaak. 2:13). Ju­ma­lan sana myös ke­hot­taa va­roit­ta­maan syn­nis­tä, sil­lä syn­ti vie ai­na eroon Ju­ma­las­ta jo joh­taa hen­gel­li­seen kuo­le­maan (Hes. 33:8).

Il­man ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta syn­nin hä­tään jou­tu­neel­la ih­mi­sel­lä on vain kak­si huo­noa vaih­to­eh­toa, joko paa­dut­taa sy­dä­men­sä tai ek­syä oma­van­hurs­kau­den teil­le. Jee­sus jät­ti omil­leen syn­nin­pääs­tön avai­met, vi­ran saar­na­ta evan­ke­liu­mia, joka va­paut­taa ih­mi­sen kai­kis­ta syn­nin taa­kois­ta Jee­suk­sen so­vin­to­työn täh­den.

Jee­sus sa­noi nai­sel­le, et­tä ei hän­kään tuo­mit­se tätä, mut­ta va­roit­ti te­ke­mäs­tä enää syn­tiä. Ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus ei­vät ole syn­nin pei­te, vaan va­pau­tus syyl­li­syy­des­tä Jee­suk­sen so­vin­to­työn täh­den. Ju­ma­lan ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus riit­tä­vät suu­rim­pien­kin syn­tien an­teek­si­saa­mi­seen.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 8:2–11

Raa­mat­tu 1992: Var­hain aa­mul­la hän tuli taas temp­pe­liin. Hä­nen luok­seen ke­rään­tyi ih­mi­siä suu­rin jou­koin, ja hän is­tuu­tui ja opet­ti hei­tä. Kes­ken kai­ken toi­vat lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set pai­kal­le nai­sen, joka oli jou­tu­nut kiin­ni avi­o­ri­kok­ses­ta. He aset­ti­vat hä­net Jee­suk­sen eteen ja sa­noi­vat: ”Opet­ta­ja, tämä nai­nen on avi­on­rik­ko­ja, hä­net ta­vat­tiin it­se te­os­sa. Moo­ses on lais­sa an­ta­nut meil­le mää­räyk­sen, et­tä täl­lai­set on ki­vi­tet­tä­vä. Mitä sinä sa­not?” He pu­hui­vat näin pan­nak­seen Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le ja saa­dak­seen sit­ten ai­heen syyt­tää hän­tä. Mut­ta Jee­sus ku­mar­tui ja kir­joit­ti sor­mel­laan maa­han. Kun he tiuk­ka­si­vat hä­nel­tä vas­taus­ta, hän suo­ris­tau­tui ja sa­noi: ”Se teis­tä, joka ei ole teh­nyt syn­tiä, heit­tä­köön en­sim­mäi­sen ki­ven.” Hän ku­mar­tui taas ja kir­joit­ti maa­han. Jee­suk­sen sa­nat kuul­tu­aan he läh­ti­vät pois yk­si toi­sen­sa jäl­keen, van­him­mat en­sim­mäi­si­nä. Kan­san kes­kel­le jäi vain Jee­sus ja nai­nen. Jee­sus ko­hot­ti pään­sä ja ky­syi: ”Nai­nen, mis­sä ne kaik­ki ovat? Ei­kö ku­kaan tuo­min­nut si­nua?” ”Ei, her­ra”, nai­nen vas­ta­si. Jee­sus sa­noi: ”En tuo­mit­se mi­nä­kään. Mene, älä­kä enää tee syn­tiä.
Bib­lia: Ja tuli var­hain huo­me­nel­tain jäl­leen temp­liin ja kaik­ki kan­sa tuli hä­nen ty­kön­sä, ja hän is­tui ja opet­ti hei­tä. Mut­ta kir­ja­nop­pi­neet ja Pha­ri­se­a­lai­set toi­vat vai­mon hä­nen ty­kön­sä huo­ruu­des­ta ote­tun kiin­ni. Ja kuin he oli­vat sen hä­nen eteen­sä aset­ta­neet, sa­noi­vat he hä­nel­le: Mes­ta­ri, tämä vai­mo on läy­det­ty it­se työs­sä, kuin hän teki huo­rin. Mut­ta Mo­ses on lais­sa mei­tä käs­ke­nyt, et­tä sen­kal­tai­set ki­vil­lä sur­mat­tai­siin. Mi­täs sinä sa­not? Mut­ta sen he sa­noi­vat, kiu­sa­ten hän­tä, kan­taak­sen­sa hä­nen pääl­len­sä. Mut­ta Je­sus ku­mar­si ja kir­joit­ti sor­mel­lan­sa maa­han. Mut­ta kuin he sei­soi­vat ky­sy­myk­sen­sä pääl­le, ojen­si hän it­sen­sä ja sa­noi heil­le: joka teis­tä on syn­ni­tön, se heit­tä­kään en­sin hän­tä ki­vel­lä. Ja hän ku­mar­si taas ja kir­joit­ti maa­han. Kuin he tä­män kuu­li­vat ja oli­vat omal­ta­tun­nol­tan­sa voi­te­tut, läk­si­vät he ulos yk­sit­täin, ru­ve­ten van­him­mis­ta, vii­mei­siin as­ti; ja Je­sus jäi yk­si­nän­sä, ja vai­mo sei­soi sii­nä. Mut­ta kuin Je­sus ojen­si it­sen­sä, ja ei näh­nyt ke­tään pait­si vai­moa, sa­noi hän hä­nel­le: vai­mo, kus­sa ovat si­nun pääl­le­kan­ta­jas? On­ko si­nua ken­kään tuo­min­nut? Hän sa­noi: Her­ra, ei ken­kään. Niin Je­sus sa­noi: en minä myös si­nua tuo­mit­se: mene, ja älä sil­leen syn­tiä tee.