Vil­le Lai­va­maa

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä sy­dä­men us­ko riit­tää pe­las­tuk­seen. Se mer­kit­see myös Kris­tuk­sen pil­kan kan­ta­mis­ta.

Jee­sus neu­voi, et­tä jos ha­lu­aa saa­vut­taa ian­kaik­ki­sen elä­män, on kul­jet­ta­va hä­nen ja­lan­jäl­jis­sään. On kan­net­ta­va ris­tiä ja kiel­let­tä­vä it­sen­sä. Mitä Jee­sus tar­koit­ti ope­tuk­sel­laan? Oli­ko pe­las­tu­mi­sen eh­to­na sit­ten­kin teot? Sa­noi­han hän rik­kaal­le nuo­ru­kai­sel­le­kin: “Jos tah­dot ol­la täy­del­li­nen, niin mene ja myy kaik­ki, mitä si­nul­la on, ja an­na ra­hat köy­hil­le. Sil­loin si­nul­la on aar­re tai­vais­sa. Tule sit­ten ja seu­raa mi­nua.” (Matt. 19:21.) Tämä kes­kus­te­lu sai ope­tus­lap­set­kin ih­met­te­le­mään.

Täl­lä ta­val­la Jee­suk­sen ope­tuk­sen ym­mär­si­vät jot­kut era­kot, jot­ka pe­rus­ti­vat as­keet­ti­sia yh­dys­kun­tia kol­man­nel­la vuo­si­sa­dal­la. Myö­hem­min niis­tä pol­veu­tui luos­ta­ri­lai­tos. Ih­mi­ses­sä ole­vat pa­hat tai­pu­muk­set ha­lut­tiin ku­kis­taa mie­tis­ke­lyl­lä, as­kee­sil­la ja Ju­ma­lan sa­nan tut­ki­mi­sel­la.

Jos Jee­suk­sen ope­tus oli­si täh­dän­nyt tä­hän, oli­si ol­lut loo­gis­ta, et­tä ope­tus­lap­set­kin oli­si­vat ryh­ty­neet as­kee­sin har­joit­ta­jik­si. He ei­vät eris­täy­ty­neet maa­il­mas­ta vaan päin­vas­toin: Jee­suk­sen käs­kyl­le kuu­li­ai­si­na he saar­na­si­vat pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Uu­den elä­män löy­tää ka­dot­ta­mal­la van­han

Raa­ma­tun koko il­moi­tuk­sen poh­jal­ta il­me­nee, et­tä us­ko sy­dä­mes­sä riit­tää pe­las­tuk­seen. Paa­va­li kir­joit­taa sii­tä ga­la­ta­lais­kir­jees­sä: “Ih­mi­nen ei tule van­hurs­kaak­si te­ke­mäl­lä lain vaa­ti­mia te­ko­ja vaan us­ko­mal­la Jee­suk­seen Kris­tuk­seen” (Gal.2:16).

Sa­mal­la Jee­suk­sen eh­dot­to­mil­ta kuu­los­ta­vat sa­nat tar­koit­ta­vat täyt­tä tot­ta. “Sil­lä se, joka tah­too pe­las­taa elä­män­sä, ka­dot­taa sen, mut­ta joka elä­män­sä mi­nun täh­te­ni ka­dot­taa, on sen löy­tä­vä” (Matt. 16:25).

Elä­män ka­dot­ta­mi­nen tar­koit­taa en­ti­ses­tä elä­mäs­tä luo­pu­mi­ses­ta ja uu­del­leen syn­ty­mis­tä. Jee­sus se­lit­ti Ni­ko­de­mok­sel­le: “To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos ih­mi­nen ei syn­ny uu­des­ti, yl­hääl­tä, hän ei pää­se nä­ke­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­taa” (Joh. 3:3).

Paa­va­lin mu­kaan kris­tit­ty on ris­tiin­nau­lit­tu yh­des­sä Kris­tuk­sen kans­sa. Hän on kuol­lut lain vai­ku­tuk­ses­ta, jot­ta voi­si elää lais­ta va­paa­na Ju­ma­lal­le. Näin on al­ka­nut uu­si elä­mä. Paa­va­lin sa­noin: “Enää en elä minä, vaan Kris­tus elää mi­nus­sa” (Gal.2:20).

Puhe ris­tis­tä on kris­ti­tyl­le Ju­ma­lan voi­ma

Us­ko oh­jaa Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään, lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­seen ja oman it­sek­kyy­ten­sä kuo­let­ta­mi­seen. Se tar­koit­taa myös Kris­tuk­sen ris­tin ja pil­kan kan­ta­mis­ta.

Kris­tuk­sen ja­lan­jäl­jis­sä kul­ke­mi­nen ei ole maa­il­mal­le mie­leen. Se mer­kit­si Jee­suk­sen ai­ka­na erot­tu­mis­ta muis­ta – usein kiel­tei­ses­sä mie­les­sä. Se soti ih­mi­ses­tä läh­te­viä kä­si­tyk­siä vas­taan: “Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta nii­den mie­les­tä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen, mut­ta meil­le, jot­ka pe­las­tum­me, se on Ju­ma­lan voi­ma.” (1. Kor. 1:18.)

Ian­kaik­ki­sen elä­män pe­rus­tus on Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­sä. Se ei ole mai­neen ja kun­ni­an ta­voit­te­lus­sa tai omai­suu­des­sa. Tun­net­tu sa­non­ta “sic tran­sit glo­ria mun­di”, eli ”niin ka­to­aa mai­nen kun­nia”, on tot­ta. Päi­vän teks­ti tii­vis­tyy sa­noi­hin: “Mitä hyö­dyt­tää ih­mis­tä, jos hän voit­taa omak­seen koko maa­il­man mut­ta me­net­tää sie­lun­sa?” (Matt. 16:26.)

Teks­ti päät­tyy sa­noi­hin: “Ih­mi­sen Poi­ka on tu­le­va Isän­sä kirk­kau­des­sa en­ke­lien­sä kans­sa, ja sil­loin hän mak­saa jo­kai­sel­le tä­män te­ko­jen mu­kaan” (Matt. 16:27).

Syn­ti­vel­ka on kui­tat­tu

Vii­mei­se­nä päi­vä­nä on pal­kan­mak­su. Elä­män ai­ka­na koo­tut rik­kau­det ja kun­nia ei­vät mer­kit­se sil­loin mi­tään. Ei­vät edes epäit­sek­käät teot, kiel­täy­myk­set, lah­joi­tuk­set tai elä­män nuh­teet­to­muus.

“Kuka sit­ten voi pe­las­tua”, ky­syi­vät ope­tus­lap­set ai­ka­naan (Matt. 19:21). Sil­loin Jee­sus kat­soi hei­hin ja sa­noi: ”Ih­mi­sel­le se on mah­do­ton­ta, mut­ta Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta” (Luuk.19:26).

Ju­ma­la ha­lu­aa pe­las­taa syn­ti­set ih­mi­set. Jee­sus on kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan mak­sa­nut kai­ken syn­tis­ten puo­les­ta. On tur­val­lis­ta us­koa ja luot­taa sii­hen, et­tä syn­ti­vel­ka on kui­tat­tu Gol­ga­tan ris­til­lä.

Ju­ma­lan lap­sen osa on va­el­taa hä­nen jäl­jis­sään “opis­sa, elä­mäs­sä ja kär­si­myk­sis­sä”. Jee­sus sa­noi ker­ran: “Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä Ih­mi­sen Po­jan täh­den vi­ha­taan ja her­ja­taan, kun ih­mi­set erot­ta­vat tei­dät kes­kuu­des­taan ja in­ho­a­vat tei­dän ni­me­än­ne­kin. Iloit­kaa sil­loin, hyp­pi­kää rie­mus­ta, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vaas­sa saat­te, on suu­ri”. (Luuk. 6:22, 23.)