Johanna Lumijärvi, Helsinki
Helsingissä juhlittiin 40-vuotiasta toimitaloa. Tilaisuus veti väkeä myös muista rauhanyhdistyksistä.
”Serubbabelin kädet ovat tämän huoneen perustaneet, hänen kätensä pitää sen myös päättämän, tietääkses, että Herra on minun lähettänyt teidän tykönne” (Sakarja 4:9). Nämä Sakarjan kirjan sanat luki Helsingin Rauhanyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Friman alkuhartauden aluksi yhdistyksen toimitalon 40-vuotisjuhlassa 27. lokakuuta. Sanat olivat samat, joilla Niilo Mäki aloitti yhdistyksen avajaisjuhlan 40 vuotta sitten.
Frimanin mukaan Mäen alkuhartauden johtavana ajatuksena oli, että Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan, uskovaisia rohkaistaan ja uskosta osattomia kutsutaan Jumalan valtakuntaan. Näin on tapahtunut ja samat tavoitteet Friman asetti tulevaankin.
Antakaa anteeksi
Päivän kirkollinen aihe oli Antakaa toisillenne anteeksi. Heti tilaisuuden aluksi Friman julisti kaikille kuulijoille anteeksiantamuksen evankeliumia. Anteeksiantamuksesta puhui myös Johannes Kinnunen loppuhartaudessaan päivän evankeliumin johdolla (Matt. 6:14–15).
– Helpointa on antaa anteeksi, kun on itse saanut anteeksi, pohti Kinnunen.
Hän lohdutti kuulijoita puheensa lopussa:
– Ristiriitojen, vaikeuksien tai katkeruudenkin keskellä Jumala, joka on hyvä, antaa syntisi anteeksi.
Kuvakertomus toimitaloista
Moni paikalle tulleista oli ollut mukana rakennustalkoissa 1980-luvulla. Matti Hintikka piti tilaisuudessa lyhyen ja kiintoisan kuvakertomuksen yhdistyksen eri toimitaloista 1870-luvulta saakka. Kaksi ensimmäistä toimitaloa ovat olleet yksityisten omistamia, koska itse yhdistys perustettiin vasta vuonna 1888.
Paikalla olleista muutama oli käynyt seuroissa kolmella eri toimitalolla Helsingissä. Hintikan esitys keskittyi nykyisen toimitalon rakennusaikaan. Turvallisuusmääräykset olivat tuohon aikaan ihan eri luokkaa kuin tänään.
– Luulen, että semmoinen varjeluskiintiö käytettiin melko tarkkaan talkoiden aikana, totesi Hintikka kuvia esitellessään.
Talkoomuistot naurattivat
Juhlakahveilla kävi puheensorina, kun ihmiset tapasivat toisiaan ja muistelivat menneitä. Kirsti Wallenius-Riihimäki istui kahveilla puolisonsa Ahti Riihimäen kanssa. Wallenius-Riihimäellä on valtavasti muistoja talkooajasta.
– Oli ensin työvoiman kartoitus. Mitä merkillisimpiin tehtäviin löytyi tekijöitä. Löytyi myös meitä innokkaita sähläreitä: kannettiin suunnaton määrä tiiliä katolle, kunnes joku tarkasti piirustuksia ja totesi, että ne kuuluvat toiseen päähän rakennusta, Wallenius-Riihimäki nauroi.
Rakentaminen Helsingissä oli kallista.
– Myyjäistoiminta virkistyi. Uunit kuumenivat. Mökkiläiset poimivat marjoja ja sieniä, ja eläkeläiset jalostivat niitä. Kankaanpainanta sai mitä kiehtovampia muotoja. Kerrankin Fredan loppuaikana painettiin verhokappaa niin, että valmisverho kulki kahviosta saliin ja penkkien yli puhujakorokkeelle asti, muisteli Wallenius-Riihimäki.
– Myyjäismatkoille oli tunkua. Perjantaina lähdettiin linja-autolla. Viihdyttäjänä matkalla käytettiin uutuutta: kaseteille äänitettyjä Siionin lauluja.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys