Vuo­si­kym­me­niä sit­ten asuim­me pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la. Per­hees­säm­me oli seit­se­män al­le kym­men­vuo­ti­as­ta las­ta. Ha­lu­sim­me las­ten­hoi­ta­jan per­hee­seem­me ja teim­me kun­taan ano­muk­sen, voi­sim­me­ko sitä kaut­ta saa­da hoi­ta­jan. So­si­aa­li­joh­ta­jan mie­les­tä meil­le ei val­lit­se­vien kri­tee­rien pe­rus­teel­la voi­tai­si myön­tää hoi­ta­jaa ja hä­nen esi­tyk­sen­sä oli kiel­tei­nen. Asia kä­si­tel­tiin myös lau­ta­kun­nas­sa ja oman pie­nen ky­läm­me lau­ta­kun­nan jä­se­net esit­ti­vät poik­ke­a­vaa pää­tös­tä. Näin saim­me las­ten­hoi­ta­jan ko­tiim­me.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten saim­me ih­meel­li­sen pu­he­lun ys­tä­väl­täm­me. Hän ker­toi ter­vei­siä ky­sei­sel­tä las­ten­hoi­ta­jal­ta. Hä­nen per­heen­sä oli muut­ta­nut yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten eri paik­ka­kun­nal­le maa­ta­lou­sy­rit­tä­jäk­si. Las­ten­hoi­ta­jan puo­li­so oli pu­hel­lut vai­mol­leen, et­tä hän ha­lu­ai­si men­nä jo­hon­kin us­kon­nol­li­seen ti­lai­suu­teen. Hän oli esit­tä­nyt eräs­tä us­kon­nol­lis­ta ti­lai­suut­ta. Vai­mo oli vas­tan­nut, et­tä ei sin­ne, mie­luum­min men­nään rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ti­lai­suu­teen. Hän oli lap­se­na ja nuo­re­na kas­va­nut ky­läl­lä, jos­sa oli us­ko­vai­sia, ja hä­nel­lä oli ol­lut us­ko­vai­sia kou­lu­ka­ve­rei­ta.

Sinä vuon­na hei­dän ko­ti­paik­ka­kun­tan­sa lä­hel­lä oli su­vi­seu­rat ja he päät­ti­vät läh­teä sin­ne. Su­vi­seu­ra­ken­täl­lä he is­tui­vat pai­kas­sa, jos­sa ei ol­lut mui­ta ih­mi­siä lä­hel­lä. Yh­täk­kiä hei­dän vie­rel­lään oli van­ha mies, jon­ka kul­ku oli hi­das­ta. He ei­vät ol­len­kaan ol­leet huo­man­neet tuon mie­hen tu­loa. Kes­kus­te­lun ai­ka­na mies ker­toi heil­le, et­tä hei­dän asuin­paik­ka­kun­nal­laan on rau­ha­nyh­dis­tyk­sen talo. He ker­toi­vat, et­tä ei­vät tien­neet sen ole­mas­sa­o­los­ta mi­tään. Mies va­kuut­ti, et­tä on siel­lä, ja ke­hot­ti me­ne­mään sin­ne seu­roi­hin.

Ul­ko­puo­li­sen seu­roi­hin me­ne­mi­sen kyn­nys on kor­kea. Men­nes­sään seu­roi­hin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le, he poh­ti­vat, mi­ten hei­dät otet­tai­siin vas­taan. Is­tuu­dut­tu­aan kah­vi­pöy­tään hei­dän luok­seen tuli seu­ra­vie­ras, joka is­tui hei­dän seu­rak­seen ja jut­te­li ys­tä­väl­li­ses­ti. Näin al­koi hei­dän seu­rois­sa käyn­ti.

Myö­hem­min he ta­pa­si­vat seu­rois­sa hei­dän en­ti­sel­lä asuin­ky­läl­lään asu­nei­ta tut­tu­ja. Erään ker­ran ju­tel­les­saan erään tut­ta­van kans­sa hei­dän luok­seen tuli nai­nen, joka mut­kat­to­mal­la tyy­lil­lään ky­syi, ei­vät­kö he­kin ha­lu­ai­si us­koa syn­nit an­teek­si. Ju­ma­la oli val­mis­ta­nut sy­dä­met ot­ta­maan vas­taan syn­nin­pääs­tön evan­ke­liu­min.

Olim­me ke­sä­seu­rois­sa lä­hel­lä tuon las­ten­hoi­ta­jan per­heen asuin­paik­ka­kun­taa. Ta­pa­sim­me van­ho­ja tut­tu­ja ja ker­roim­me, et­tä oli­si mu­ka­va ta­va­ta en­ti­nen las­ten­hoi­ta­jam­me ja hä­nen mie­hen­sä. Ys­tä­vät ker­toi­vat, et­tä kyl­lä he var­mas­ti tu­le­vat tän­ne seu­roi­hin. Mi­nul­la oli pal­ve­lus­vuo­ro nois­sa seu­rois­sa ja vuo­ro­ni jäl­keen joku mies tuli sa­kas­tiin ja ky­syi mi­nua. Sii­nä he oli­vat, sa­kas­tin ta­ka­na. Kut­suin vai­mo­ni­kin pai­kal­le. Ta­paa­mi­nen oli sy­dän­tä läm­mit­tä­vä, ja pää­tim­me läh­teä yh­des­sä kah­vil­le.

Is­tuim­me kah­vi­pöy­däs­sä ja he ker­toi­vat ih­meel­li­ses­tä joh­da­tuk­ses­ta, mi­ten he löy­si­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Mies ker­toi, et­tä siel­lä su­vi­seu­rois­sa hei­dän luok­seen tuli ”en­ke­li”. Ta­pah­tu­ma oli niin häm­mäs­tyt­tä­vä. Hän myös to­te­si, et­tä heil­lä on nyt pal­jon rak­kai­ta ys­tä­viä ja kuin­ka ”Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta”.

Las­ten­hoi­ta­ja­na ol­lut ys­tä­väm­me ker­toi, et­tä olim­me an­ta­neet hä­nel­le työn lop­pu­es­sa tau­lun, joka on hä­nel­lä vie­lä­kin tal­les­sa. Hän lä­het­ti tau­lus­ta meil­le ku­van. Sii­nä on teks­ti:

Hymy on lois­tet­ta

iloi­sen mie­len.

Hymy on pais­tet­ta

sy­dä­men pie­nen.

Sil­lä voi ku­kit­taa

elä­män tei­tä.

Sil­lä voi kui­va­ta

kyy­ne­lei­tä.