Reetaleena Rissanen
Päivämies, kristillisyytemme uutislehti, osallistuu Uutisten viikon viettoon esittelemällä lukijoiden ja tekijöiden näkökulmia lehteen liittyen.
Emmi Ahokas on aloittanut Tampereen Rauhanyhdistyksen tiedottajana loppuvuonna 2025.
– Vastaan tiedotuslehden sisällön kokoamisesta, taitosta ja jakelusta sekä paperisena lehtenä että sähköisenä postituslistan kautta. Lisäksi laadin kuukausi-ilmoitukset sanomalehtiin sekä välitän eri toimikuntien ajankohtaisia asioita sähköpostitse, Ahokas kertoo.
Tampereelta uutisoidaan säännöllisesti Päivämieheen, viimeksi marraskuussa 2025.
– Uutinen käsitteli Joensuun Rauhanyhdistyksen järjestämiä myyjäisiä Tampereella. Siinä kerrottiin muun muassa karjalaisesta elonkorjuuajan pitopöydästä, yhteisöllisestä ohjelmasta sekä myyjäisten hengellisestä sisällöstä, Ahokas kuvailee.
Oman rauhanyhdistyksen uutisoinnilla voi Ahokkaan mielestä olla merkitystä esimerkiksi yhteishenkeen ja sitoutumiseen.
– Kun oma rauhanyhdistys näkyy yhteisessä lehdessä, syntyy kokemus siitä, että paikallinen työ on merkityksellistä ja huomattua. Tämä voi rohkaista vastuunkantajia, talkoolaisia ja osallistujia sekä lisätä halua olla mukana jatkossakin. Samalla uutisointi voi kutsua uusia henkilöitä mukaan rauhanyhdistyksen toimintaan ja Jumalan valtakunnan työhön, hän kertoo.
– Kun lukija näkee, mitä toisilla paikkakunnilla tehdään, se muistuttaa meidän yhteisestä matkasta ja jaetuista tehtävistä. Oma rauhanyhdistys ei ole irrallinen paikallinen toimija, vaan osa laajempaa Jumalan lasten joukkoa, Ahokas jatkaa.
Hän ajattelee, että moni tekee rauhanyhdistyksillä työtä hiljaisesti ja talkoohengessä. Tällöin uutisointi ja tiedottaminen rauhanyhdistysten toiminnasta ja tehtävistä voi antaa kiitosta ja rohkaisua vastuunkantajille sekä vahvistaa yhteisöllisyyden kokemusta.
Tänään ilmestyneessä paperilehdessä on julkaistu lisää tekstejä aiheeseen liittyen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.